Onneton Schubert

Franz Schubert: Pianotrio nro 2 Es-duuri op. 100 ”Franz Schubert ei ollut mikään jättiläinen. Tavallinen, heikko ihminen vain, joka antaa onnen livahtaa käsistään, milloin se lähelle sattuukin. Suuressa vaatimattomuudessaan hän ei edes uskonut mihinkään kykenevänsä, saati sitten, että maailma saattaisi hänelle tunnustuksensa antaa. Ja kuten tavallista tällaisissa tapauksissa, jäi Schubertkin tykkänään erilleen muusta maailmasta, sulkeutuen lujasti omaan kuoreensa. Mutta napisematta hän kuitenkin kantoi kivun, jota täten saatu haava hänelle tuotti.”   Uusi Säveletär -lehdessä vuonna […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
Edellinen artikkeliMitä kriisien jälkeen?
Seuraava artikkeliEukonkantoa ja häjyilyä