Professori VEIJO MURTOMÄKI ottaa kantaa professori LAURI SUURPÄÄN esittämiin ajatuksiin musiikinteorian rasismista Rondossa 5/2021.
Etniset ja sukupuoliset vähemmistöt ovat perustellusti heränneet vaatimaan oikeuksiaan. Yliopistomaailmassa on kritisoitu naisten ja ei-valkoisten vähäisyyttä professorin viroissa. Länsimainen kulttuuri ja musiikki on nähty miehiseksi ja valkoiseksi.
Amerikkalaisprofessori Philip Ewell syytti 2019 musiikinteoriaa valkoisuudesta ja rodullisuudesta, mikä kummunnee maan yhteiskunnallis-sosiaalisesta ja koulutuksellisesta eriarvoisuudesta. Schenker-analyysin syyttäminen on osin aiheellista sen saatua yliaseman musiikin tutkimuksessa, mikä on luonut kapean ohjelmistokaanonin. Syrjäytyneitä ovat naiset, ei-valkoiset ja ns. Kleinmeisterit, populaari- ja ulkoeurooppalainen musiikki.
Väitteet Heinrich Schenkeristä (1868–1935) rasistina, analyysimetodista rasistisena sekä vastineita julkaisseen Journal of Schenkerian Studies -lehden toimittaneesta professori Timothy Jacksonista rasismin tukijana ovat eurooppalaisittain rajuja. Asia politisoituikin nopeasti. Amerikan Musiikinteoriayhdistys pääosin ja Pohjois-Teksasin yliopisto opiskelijoineen asettuivat Jacksonia vastaan. Hyllytystä seuranneen oikeusprosessin lopputulosta joutunee odottamaan pitkään. Päivälehdissä ja muissa julkaisuissa tilannetta on pohdittu maan perustuslain takaaman sananvapauden näkökulmista. Euroopassa musiikintutkijat ovat valitelleet, kun akateemisen debatin sijaan astuivat syyttely ja mustamaalaus.
Ewellin mielestä Schenker oli ”kiihkeä rasisti ja saksalainen nationalisti”. Hän oli toki nationalisti, kuten vaikka Schönberg, Furtwängler, Adorno ja monet muut. Usko saksalaisen musiikin ylivertaisuuteen oli laajaa 1800–1900-luvuilla. Rasismisyytökset kumoutuvat Schenkerin kirjoitusten lähiluvulla, sillä niiden englanninnokset ovat usein virheellisiä ja Ewellin siteeraukset yhteyksistään irrotettuja. Ewell ei itse lue saksaa, eikä hän halua opiskelijoiden lukevan eurooppalaisia kieliä!
Schenker-analyysin rasismikritiikki liittyy siihen, että Ewellin mukaan ”hierarkkisia uskomuksia sovelletaan sekä musiikkiin että rotuun”, jolloin ”rotujen epätasa-arvo” korreloisi ”sävelten epätasa-arvon kanssa”, ja ”funktionaalinen tonalisuus on rodullistunutta ’valkoista’ ”. Kuten musiikin perusrakenne (Ursatz) kontrolloi koko sävellystä, Ewell väittää Schenkerin uskoneen, että ”valkoisten pitää hallita ja kontrolloida mustia”.
Jacksonin, jonka moni perheenjäsen kuoli natsien käsissä, syyttäminen rasismista, liittynee siihen, että Amerikassa esiintyy mustien ylläpitämää antisemitismiä. Lisäksi Jacksonin tekemä sosiologinen analyysi valkoisten/juutalaisten ja mustien sivistystahtojen eroista, kun edelliset suuntatuvat pääosin klassiseen ja jälkimmäiset populaarimusiikkiin, lienee eräs kimmoke syytöksiin. Ewellin vaatimusta ei-valkoisten musiikinteorioiden ja ohjelmistojen sisällyttämisestä opintoohjelmiin voi ilman muuta tukea.
Veijo Murtomäki
