Yli kahdensadan vuoden konsertit

Savelten aika kansi

Kimmo Korhonen: Sävelten aika – Turun soitannollisen seura ja Turun filharmoninen orkesteri 1790-2015. Siltala 2015, 549 s.

Turkulaisesta orkesterisoitosta syntyy yksi maamme pitkäaikaisimmista musiikillisista traditioista, josta on syytä olla monin tavoin ylpeä. Sen tarina on kerrottu olennaisilta osiltaan ennenkin, mutta nyt saadaan yhtenäinen suomenkielinen kokonaisesitys Turun Soitannollisen Seuran perustamisesta 1790 Turun filharmoniseen orkesteriin 2000-luvulla.

Kimmo Korhosen Sävelten aika on perinteinen, tekisi mieli sanoa vanhan hyvän ajan historiikkijärkäle. Se tarkoittaa kronologisesti etenevää tapahtumahistorian seikkaperäistä esittelyä. Sellaiselle on viime aikoina yritetty löytää kevyempiä vaihtoehtoja, mutta enimmäkseen heikoin tuloksin.

Korhonen käy huolella läpi kapellimestarit, konsertit ja ohjelmiston. Historian suurempia käänteitä kuvaavat jaksot tuntuvat hiukan koulukirjamaisilta, mutta ne jäsentävät tapahtumia laajemmassa perspektiivissä. Lähdeviitteitä ei ole karsittu kohtuuttomasti, ja niistä löytyy myös tarkentavaa ja vertailevaa tietoa. Etenkin kirjan alkupuolella Korhonen tuntuu nojaavan enemmän vanhoihin tutkimuksiin kun ensikäden lähteiden uuteen arviointiin.

Turun Soitannollisen Seuran kulta-ajaksi on luonnehdittu Ruotsin vallan periodia 1790-1808. Orkesterisoitto on Suomessa valistuksen lapsi, ja taidemusiikki miellettiin jo varhain osaksi laajaa yleissivistystä. Se oli alusta pitäen myös spontaania kansalaistoimintaa, eikä kruunun tai kaupungin määrittämää sivistystyötä.

Korhonen korostaa edeltäjiensä lailla turkulaisen orkesteriperinteen jatkuvuutta silloinkin, kun Soitannollisen Seuran toiminta katkesi vuosiksi (1808-1823, 1827-1843, 1846-1868). Ehkä nykyaikana tuollaisiin katkoksiin kiinnitetään enemmän huomiota, ja niiden kautta tulkitaan kehityksen dynamiikkaa. Tässä tapauksessa ne muistuttavat, että taiteen viljely on Suomessa ollut ja on yhä uhanalaista.

Turulla on ollut myös kohtalonomaiset vastoinkäymisensä: 1809 hävittyä Suomen sotaa, pääkaupunkiaseman ja yliopiston menettämistä Helsingille tai kaupungin hävittänyttä tulipaloa 1827 ei mikään kulttuuritahto olisi voinut torjua. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että niillä on selitetty liiaksikin 1700-luvun lopun taiteellisen kunnianhimon lakastumista..

Turun Soitannollinen Seura oli kuitenkin jo 1800-luvun lopulla tietoinen luomastaan perinteestä ja pyrki vahvistamaan sitä ammatillistamalla orkesterinsa 1860-luvulla. 100-vuotiaana seuran orkesteri eli uutta kulta-aikaa, mutta itsenäistymisen jälkeen, vuonna 1924, toiminta törmäsi lopullisesti taloudellisiin vaikeuksiin.

Vuonna 1927 perustettu Turun kaupunginorkesteri otti kopin traditiosta, mutta ero edeltäjään ei ollut ainoastaan muodollinen.

Kaupunginorkesterin suuret kasvuvuodet osuvat jaksolle 1939-1986, jotka käydään kirjassa läpi kiireisen tuntuisesti. Ehkä painotus on haluttu jättää päätösluvulle Moderni sinfoniaorkesteri, jossa tarinaan sommitellaan onnellinen loppu.

Historia tuntuu usein kovin menneeltä, mutta Korhonen tuo sitä lähemmäs käyttämällä historiallista preesensiä kirjan alussa ja lopussa. Vuonna 1800 Turun konserttitarjontaan tutustuu englantilainen tutkimusmatkailija Edward Daniel Clarke, ja lopussa Korhonen eläytyy itse vuonna 2015 Turku Filharmonian esitykseen Leonard Bernsteinin Age of Anxiety -sinfoniasta.

Toivotaan, ettei sinfonian nimi – ”Ahdistuksen aika” – enteile Turun tai muidenkaan suomalaisorkesterien tulevaisuutta. Korhosen Sävelten aika kuuluu joka tapauksessa suomalaisten orkesterihistoriikkien parhaimmistoon.

Antti Häyrynen

Rondo arvioi kirjoja

Edellinen artikkeliVoisiko kaikki pianoduojen levyt viimeistellä näin?
Seuraava artikkeliMillepied jätti Pariisin baletin