SUOMESSA ON HARRASTETTU vanhaa musiikkia jo yli sadan vuoden ajan. Monien mielestä yli sata vuotta vanha musiikki on muutenkin joka tapauksessa vanhaa, mutta esimerkiksi Heikki Klemetti innosti mieskuorojaan laulamaan mm. Jean Ockeghemin ja Josquin Desprezin teoksia, mikä 1900-luvun alussa ei ollut kovin tavallista muuallakaan Euroopassa. Ja vaikka suomalaisten taival taidemusiikin alalla ei ollut kovin pitkä, omallakin musiikin harrastuksella olivat juuret syvällä historiassa, kuten Piae cantiones -kokoelman keskiaikaiset veisut osoittivat.
Kiinnostus historiallista musiikkia kohtaan nousi uudelleen sodan jälkeen 1950-luvulla. Ylioppilaskunnan Laulajat levyttivät Guillaume de Machaut’n Messe de Nostre-Damen vuonna 1965 ja Sonores Antiqui toi renessanssin soittimia vuosikymmenen lopulta lähtien. Nykyaikana suomalaista vanhan musiikin esitysperinnettä on dokumentoinut laajimmin Timo Ruottisen Tampereelle perustama levy-yhtiö Alba.
Muinaisen musiikin eläväksi tekemisessä suomalaiset ovat olleet tavallista mielikuvituksekkaampia ja rohkeampia. Keskiaikaisia ristiretkiajan sävelmiä ja trubaduurilauluja on kartoittanut 20-vuotistaiteilijajuhlaansa viettänyt Oliphant-yhtye, eli Uli Kontu-Korhonen, Eira Karlson, Janek Öller ja Leif Karlson. Vaikka nuotit antavat vain vähäisiä viitteitä siitä, miltä tuo musiikki on aikoinaan kuulostanut, Oliphant on tuonut esityksiinsä väriä ja vaihtelua mm. nokkahuiluilla, dulcimereilla, fiideleillä, harpuilla, uruilla, luutuilla, säkkipilleillä ja monenkirjavilla lyömäsoittimilla.
Kaikkein varhaisimman keskiaikaisen musiikin esittämisessä on tärkeää ymmärtää ensimmäisen vuosituhannen vaihteen syvä ja aito hengellisyys, joka usein kasvoi perin raadollisessa ympäristössä. Anneliina Koskinen on tuonut persoonallisia kosketuksia Hildgerad von Bingenin taivasnäkyihin, mutta myös varhaisempaan kristilliseen perinteeseen Vähästä-Aasiasta tai esimerkiksi sefardijuutalaisten traditioon, jonka omintakeisuus säilyi musiikissa senkin jälkeen, kun heidät karkotettiin Espanjasta 1400-luvulla.
Suomen renessanssissa ei ollut tietoa sellaisesta loistosta, jolla vuonna 1518 vietettiin Amboisin linnassa Lorenzo II de’ Medicin ja Madeleine de la Tourin häitä. Ranskan kuningas Frans I lahjoitti avioparille komean kokoelman moniäänisiä motetteja, Medici Codexin, jonka kappaleita Ring Ensemble levytti vuonna 2000 kansainvälistä huomiota herättäneellä tarkkaavaisuudella. Codexin säveltäjistä valtaosa on ranskalaisia, mutta Italia oli renessanssin keksintöjen kehto, kuten voi päätellä Constanzo Festan motetista Deduc me, Domine.
Alba on päättäväisesti tarttunut myös vanhan musiikin klassikoihin, kuten Monteverdin teoksiin Argo-yhtyeen vertailun kestävällä La Serenissima -levyllä. Opus X -yhtye on kartoittanut barokin virtuoosiperinnettä mm. levyttämällä ranskalais-itävaltalaisen viulistisäveltäjä Georg Muffatin (1653–1704). Ennakkoluulottomuudessaan voitokkaaksi osoittautui Kreeta-Maria Kentalan folk-vaikutteinen versio Vivaldin satoja kertoja levytetyistä Vuodenajoista. Barocco Boreale todistaa, että pohjoinen näkökulma vanhaan musiikkiin voi tuottaa riemukkaita tulkintoja, joille historia ei ole painolastia.
Antti Häyrynen
