Näytteleminen on vaativa ammatti. Se on jatkuvaa itsensä likoon panemista – teatterin lavalla eri tavoin kuin esimerkiksi kameran edessä. Siinä olet nahkoinesi ja karvoinesi, katsojat samassa tilassa, ja sitten vain vakuuttamaan. Kova paikka, mutta palkinto on suuri ja välitön, kun onnistuu.
Vaatii rohkeutta altistaa kykynsä ilta illan jälkeen muiden arvioitavaksi. Tällaista rohkeutta potenssiin kaksi osoittaa näyttelijä Ilja Peltonen, joka esittää Kansallisteatterin Taivassalissa yksin kaikki roolit Simon Stephensin Anton Tšehovin Vanja-enon pohjalta kirjoittamassa näytelmässä Vanja.
Lontoossa vuonna 2023 ensi-iltansa saaneessa Vanjassa näytteli elokuvista tunnettu Andrew Scott. Hänen sensuelli ja intensiivinen tapansa esittää Vanjaa oli loistokas. Hän vaihtoi henkilöstä ja tunnetilasta toiseen joskus vain kehon asennon, joskus äänensävyn muutoksilla, lähes vailla apuvälineitä. Hän astui jokaiseen roolihenkilöön näennäisen helposti, ainutkertaisella tavalla ja taidolla.
Ohjaaja Johanna Freundlich on valinnut Ilja Peltoselle hieman toisenlaisen lähestymistavan. Peltosella on henkilöiden luonnehdinnassa apunaan paljon pieniä esineitä ja näyttämön eri paikkoja eleiden ja puhetapojen lisäksi. Valittu tyylikeino, jota Katri Renton nykyaikaa ja 1800-luvun lopun maaseuturesidenssin nuhjuista tunnelmaa yhdistelevä lavastus tukee, osoittautuu toimivaksi. Peltonen solahtaa näppärästi roolista toiseen, ja katsoja pysyy hyvin kärryillä siinä, kuka puhuu ja ennen kaikkea tuntee – ja miten.
Peltonen kantaa roolit ja hallitsee tekstimassan hyvin, vaikka rapistuneen maaseutukartanon uinahtaneeseen tapahtumattomuuteen sijoittuva tiivis teksti on erittäin vaativa. Kohtauksiin mennään selittelemättä, ja dialogi edellyttää roolihahmon, hänen historiansa sekä muuttuvan nykyhetkensä luonnehtimista muutamalla sanalla. Kaikki on tapahtunut ja tapahtuu lauseiden välissä. Tällaisessa yhden miehen esityksessä, jollainen nähdään Taivassalissa, huomio kiinnittyy väkisin enemmän siihen, miten kaikki tehdään, kuin itse teoksen sanomaan. Mutta se lienee monille katsojille varsin tuttua.
Ilja Peltonen kertoi teatterin kausi-infossa halunneensa tehdä tämän esityksen jo pitkään – että hän tuntee voivansa ja osaavansa tehdä sen. Juuri näin: on haastettava omat rajansa ja astuttava niiden yli, jotta saa sellaisen palkinnon kuin väsynyt mutta tyytyväinen Ilja Peltonen urakkansa jälkeen sai – lämpimät aplodit. Kuten näytelmän loppu opettaa: on tehtävä työtä, on elettävä. Tähän voisi lisätä – ei alistuneesti, kuten nuo sanat lausunut Sonja, vaan optimistisesti –: on näyteltävä.
Simon Stephens (Anton Tšehovin pohjalta): Vanja. Ohjaus: Johanna Freundlich. Lavastus: Katri Rentto. Musiikki: Rene Ertomaa. Valot ja videot: Eetu Hiltunen. Dramaturgi: Ewa Buchwald., Rooleissa: Ilja Peltonen. Ensi-ilta 25.3.2026 Kansallisteatterin Taivassalissa
