Barokkiyhtye yhteistyöhön kaupunginorkesterien kanssa

Ensemble Nylandia virkistää erikoisosaamisellaan ja -soittimillaan Kymi Sinfoniettan ja muiden kaupunginorkesterien barokkisoittoa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö perusti viime syksynä neljän suuren säätiön kanssa Uudet klassikot -rahaston, jonka tarkoituksena on saada esittävän taiteen vapaat ryhmät ja laitokset yhteistyöhön. Musiikin alalla uusi apuraha on kannustanut jo kahteen alkuvuoden projektiin.

Turussa juuri ensi-iltansa saanut Aulis Sallisen ooppera Punainen viiva on syntynyt yhteistyössä Päivi Nisulan vetämän Saaristo-oopperan ja Turun kaupunginteatterin ja -orkesterin kanssa. Yhteistyö in laatuaan ensimmäinen. 

Toinen satsaus on helsinkiläisen barokkikollektiivi Ensemble Nylandian yhteistyö eri kaupunginorkesterien kanssa, joka alkaa sen ja Kymi Sinfoniettan konserteilla helmikuussa Kotkassa ja Helsingissä. Seuraavaksi barokkisoittajien rivit yhdistyvät maaliskuussa Mikkelin ja huhtikuussa Kuopion kaupunginorkesterien kanssa.

Ideana on, että vanhan musiikin asiantuntijayhtye sulautuu orgaaniseksi osaksi sinfoniaorkesteria. Kymi Sinfonietta on perehtynyt viime aikoina yhä enemmän vanhan musiikin esityskäytäntöihin muun muassa konserttimestarinsa Raymond Coxin johdolla. Tämän myötä myös Ensemble Nylandian taiteellinen johtaja Matias Häkkinen on vieraillut orkesterissa usein joko continuocembalistin, solistin tai liiderin rooleissa, joten pääyhteistyökumppanin valinta tapahtui luontevasti.

“Idea tähän projektiin syntyi ollessani keikalla Sinfoniettan riveissä. Olemme Raymondin ja orkesterin kanssa löytäneet hyvän musiikillisen yhteyden. Kun tämä uusi rahoitusmuoto julkistettiin hakuun, ajattelin heti, että tässähän on mitä parhain mahdollisuus syventää ja kehittää yhteistoimintaa ja laajentaa sitä muuallekin”, Häkkinen kertoo.

”Ensemble Nylandian tuodessa oman yhteen hioutuneen ryhmänsä osaksi isompaa orkesteria, musisoinnin mahdollisuudet laajentuvat huomattavasti – ikään kuin cembaloon liitettäisiin efektilauta mitä monipuolisimmalla valikoimalla. Tämä antaa myös mahdollisuuden kiinteyttää omaa toimintaamme – mehän emme ole niinkään orkesteri kuin muusikkokollektiivi”, Häkkinen selittää.

Eikö monia erikoissoittimia sisältävä barokkikokoonpanon ja modernein soittimin soittavan orkesterin yhdistämisessä ole mitään ongelmia?

”Kyllä tässä hybridiajatuksella mennään. Jos orkesterissa on jo oma, modernilla soittimella soittava huilisti, emme me sitä ole traversolla korvaamassa. Joillakin sinfoniaorkesterien muusikoilla on jo barokkijousia tai luonnontrumpetteja, mutta tämän projektin tarkoituksena ole saada heitä vaihtamaan soittimiaan. Sen sijaan heillä on mahdollisuus saada tuekseen monia instrumentteja, joita heillä ei ennestään ole ja jotka tuovat barokkimusiikkiin oman, tärkeän elementtinsä.”

Konserteissa 15. ja 16.2. Kotkan konserttitalossa ja Helsingin Vanhassa kirkossa soitetaan musiikkia, jota kuultiin Artois’n kreivin eli tulevan Ranskan kuningas Kaarle X:n häissä vuonna 1773. Konsertissa kuullaan myös otteita saman ajan Ruotsin juhlamusiikista ja hovisäveltäjäsuvun Dübeneiden nuottiarkistosta löytyneestä tanssisarjasta. Konsertin liidaavat yhdessä Raymond Cox ja  Matias Häkkinen. 

 

Muuta luettavaa Rondossa

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...