perjantai huhtikuu 19. 2024

Ei ykkössijoja sävellyskilvassa

Kuoromusiikkifestivaali VocalEspoo julkisti kansainvälisen kuorosävellyskilpailunsa voittajat. Kilpailuun lähetettiin yhteensä 127 teosta eri puolilta maailmaa, mutta nais-, mies- ja lapsikuorosarjoissa ensimmäiset palkinnot jäivät jakamatta. Festivaalin toiminnanjohtaja Veera Paasi kommentoi juryn päätöstä seuraavasti:

Tuomaristo koki, että sekakuorosarja oli selkeästi paras tasoltaan. Muista ei yksinkertaisesti löytynyt sellaista materiaalia, jonka he olisivat nähneet ensimmäisten palkintojen arvoiseksi.”

Päätös kertoo Paasin mukaan myös siitä, että sävellyksiä oli sekakuorosarjassa muihin verrattuna ylivoimaisesti eniten.

Sekakuorosarjaan osallistui 89 teosta, naiskuorosarjaan neljätoista, lapsi- ja mieskuorosarjoissa oli kummassakin kaksitoista sävellystä.”

Palkitut teokset kuultiin 5.6. festivaalin avajaiskonsertissa Akademiska Damkören Lyranin, Mieskuoro Euganin, EMO Ensemblen, Candominon ja Tapiolan kuoron kantaesittäminä. Palkinnot jakautuivat seuraavasti:

LAPSIKUOROSARJA

3. palkinto 1000 e
Agnus Dei
Jona Kümper, SAKSA

1. palkinto ja 2. palkinto: EI JAETA

NAISKUOROSARJA

3. palkinto 1000 e
Dalen
Andrea Eklund, SUOMI

2. palkinto 1500 e
Preghiera
Riccardo Perugini, ITALIA

1. palkinto: EI JAETA

MIESKUOROSARJA

3. palkinto 1000 e
Ode
Jean-Luc Gillet, RANSKA

1. palkinto ja 2. palkinto: EI JAETA

SEKAKUOROSARJA

Jaettu 3. Palkinto, 1000 e kummallekin
Era ’l giorno… Era il Mattino
Federico Ermirio, ITALIA

Pater noster
Jona Kümper, SAKSA

2. palkinto 1500 e
Seeking, searching
Kai-Young Chan, ISO-BRITANNIA

Jaettu 1. Palkinto, 2500 e kummallekin
Epiklisis
Antonis Anestis, KREIKKA

Angor
Cecilia Damström, SUOMI

VocalEspoo järjestetään 5.6.–11.6.2016.

Tuoreimmat uutiset