perjantai lokakuu 4. 2024

Ensimmäistä palkintoa ei jaettu Puolustusvoimien sävellyskilpailussa

Finaaliin päässeet teokset esitti Kaartin soittokunta kapellimestarinaan Tomi Väisänen. © Puolustusvoimat

Kilpailun toinen palkinto jaettiin kahden osallistujan kesken.

Puolustusvoimat juhlii 100 -vuotista toimintaansa vuonna 2018. Tämän kunniaksi järjestettiin avoin sävellyskilpailu, jonka tavoitteena oli saada juhlavuodelle alkusoitto.

Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 30 teosta, joista tuomaristo valitsi viisi teosta esitettäväksi finaalikonsertissa 18.1.2018 Finlandia-talolla. Kappaleet esitti Kaartin soittokunta johtajanaan musiikkimajuri Tomi Väisänen.

Tuomaristo ei jakanut ensimmäistä palkintoa, mutta toisen sijan jakoivat Sampo Kasurinen ja Tero Lanu, jotka saivat molemmat 3000 euron arvoisen palkinnon. Kolmannen palkinnon (1000 euroa) sai Sauli Saarinen teoksellaan Concert Overture for Symphonic Band. Finaaliin pääsivät myös Aino Koskelan teos Kajo ja Ilkka Aunun teos Rakuuna.

Kilpailussa parhaiten menestyneille teoksille on odotettavissa esityksiä juhlavuoden aikana. Kasurisen teos Alkusoitto esitetään Puhallinpäivillä Helsingissä 17.3.2018 ja Lanun teos Ten Times Ten syksyllä sotilasmusiikin perinnepäivän konsertissa.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat säveltäjät Tuomas Kantelinen, Harri Vuori ja Vellu Halkosalmi. Tuomariston puheenjohtajana toimi Puolustusvoimien ylikapellimestari Jyrki Koskinen ja tuomariston sihteerinä sotilasmusiikkialan intendentti Inka Puhakka. Palautteessaan tuomaristo kiitti kilpailun runsasta osanottoa. Kommenteissa toivottiin teoksiin monipuolisempaa sointiväriä ja työn tilaajan asettamien reunaehtojen tarkempaa toteuttamista.

Tuoreimmat uutiset