sunnuntai marraskuu 27. 2022

Eugene Tzigane Kuopion kaupunginorkesterin ylikapellimestariksi

Kuopion kaupunginorkesterin uudeksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi on valittu Eugene Tzigane. © Petra Tiihonen

Eugene Tzigane on valittu Kuopion kaupunginorkesterin uudeksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hänen pestinsä alkaa vuoden 2023 alusta ja ensimmäinen hänen suunnittelemansa konserttikausi on syksy 2023.

Kuopion kaupunginorkesterin uudeksi ylikapellimestariksi on valittu japanilaissyntyinen, molemmin puolin Tyyntä Valtamerta kasvanut ja nykyään Euroopassa vaikuttava Eugene Tzigane. Sopimus astuu voimaan vuoden 2023 alusta, ja syksy 2023 on Tziganen ensimmäinen varsinainen kausi. Kaksivuotiseen sopimukseen sisältyy kahden vuoden jatko-optio.

Monia kapellimestarikilpailuja voittanut Tzigane tunnetaan mm. monipuolisesta musiikillisesta taustastaan, ja hän on vieraillut johtamassa Kuopion kaupunginorkesteria useita kertoja vuodesta 2015 lähtien.

”Tunnen nöyryyttä sen edessä, että minua on pyydetty johtamaan Kuopion kaupunginorkesteria ja kunnioitan sitä luottamusta, jota muusikot ovat osoittaneet minua kohtaan. Tuntien orkesterin ja sen kehityksen viime vuosina, uskon että meillä on taiteellisesti innostavia aikoja edessämme”, Tzigane toteaa.

Tziganella on monipuolinen musiikillinen tausta, ja lapsests saakka hänet on ympäröinyt eri alkuperien musiikki jazzista orkesteriteoksiin. Viime vuosina hän on perehtynyt erityisesti eri musiikkiperiodien inspiroimiin esityskäytäntöihin. Tzigane on tehnyt kapellimestariopintoja arvostetussa Juilliardin musiikkikorkeakoulussa sekä Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa ja voittanut useita palkintoja kapellimestarikilpailuissa. Ylistävien arvioiden siivittämänä hän on vieraillut johtamassa orkestereita Japania ja Australiaa myöten. Hän on johtanut myös oopperaa mm. Frankfurtissa, Hampurissa ja Tukholmassa. Kuopiossa Tzigane on tuonut usein esiin unohdettuja teoksia ja vähemmistöihin kuuluvien säveltäjien musiikkia.

Valintaprosessi uuden ylikapellimestarin löytämiseksi aloitettiin keväällä 2022, ja siinä on kuultu orkesterin muusikoita sekä taiteellista toimikuntaa.

”Olen erityisen iloinen siitä, että orkesterin muusikot halusivat uudeksi ylikapellimestariksi juuri Eugene Tziganen. Hänestä Kuopion kaupunginorkesteri saa laaja-alaisesti ajattelevan taiteellisen johtajan, jonka tekemisessä yhdistyy vahva tunneilmaisu ja musiikillinen määrätietoisuus. Keskiössä on kuitenkin kaiken aikaa yleisön palveleminen ja alueen väestön tarpeisiin vastaaminen. Yhteistyö on ollut vuosien varrella aina hyvin hedelmällistä ja odotamme Eugenen kautta toiveikkain mielin”, sanoo Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin johtaja Katariina Kummala.

Kuopion kaupunginorkesterin 2. kapellimestarina toimii Atso Almila. Orkesterin kunniakapellimestari on akateemikko Jorma Panula.

 

Tuoreimmat uutiset