keskiviikko toukokuu 8. 2024

Harvinainen teos nähdään livelähetyksenä Musiikkitalosta

SibA Percussion Ensemble ja Drumming. © Antti Rislakki

Minimalismin kohuttu merkkiteos, Steve Reichin Drumming on harvoin kuultu kokonaisena.

Musiikkitalossa kuullaan ja nähdään tänään erityinen harvinaisuus, kun Sibelius-Akatemian SibA Percussion Ensemble esittää amerikkalaissäveltäjä Steve Reichin teoksen Drumming.

Reich kirjoitti teoksen vierailtuaan vuonna 1971 Ghanassa opiskelemassa maan lyömäsoitinmusiikkia. Drumming oli ilmestyttyään jotain, mitä ei oltu aiemmin kuultu, ja teos aiheuttikin taidemusiikin piireissä suurta kohua erikoisuudellaan. Nykyään sitä pidetään minimalismin merkkiteoksena.

Massiivinen teos on kuultu kokonaisena harvoin. Noin tunnin pituisen, ulkoa esitettävän kappaleen pituus tosin vaihtelee esittäjien mukaan, koska he voivat itse valita kertausten määrän. Tänään Musiikkitalossa 5.5. klo 19 kuultava esitys on noin 70 minuutin pituinen. Esityksen voi nähdä suorana livelähetyksenä Taideyliopiston sivuilta.

Sibelius-Akatemian 12-henkistä yhtyettä on ohjannut Tim Ferchen, joka soittaa myös itse lavalla. Ferchenillä on Reichin musiikista omakohtaista kokemusta, sillä hän on itse soittanut Steve Reichin yhtyeessä Steve Reich and Musicians.

Tuoreimmat uutiset