torstai maaliskuu 28. 2024

Koronakevään komedia ei naura virukselle

Karita Mattila lauloi näytteen Covid fan tuttesta Kansallisoopperan lehdistötilaisuudesta. Video jutun alla. Ensi-ilta on perjantaina 28. elokuuta. Muina solisteina laulavat Johanna Rusanen-Kartano, Miina-Liisa Värelä, Tommi Hakala, Tuomas Katajala ja Waltteri Torikka.

Kansallisoopperan kausi alkaa vuorovaikutteisella kokeilulla ja absurdilla baletilla, kunnes viikon kuluttua ensi-iltaan tulee Covid fan tutte, Mozartin musiikkiin perustuva hupailu koronakeväästä. Se ei naura vakaville asioille vaan asettaa peilin meidän ihmisten eteen.

 

Karita Mattila saapuu laulamaan Kansallisoopperan kauden lehdistöavajaisissa aarian Ikäihminen, hauras vanhus Minna Lindgrenin uusiksi kirjoittamasta oopperasta Covid fan tutte. Palvelija Despinan tutusta aariastahan siinä on kyse, Mozartin Cosi fan tuttesta, mutta nyt hahmo ja sisältö on ihan muuta. Karita Mattila kuitenkin on elementissään vanhana diivana, joka osaa nauraa itselleen.

Sekä Mattila että tuotannon johtava kapellimestari Esa-Pekka Salonen ovat viettäneet koko koronakevään ja kesän Suomessa ja iloitsevat siitä, että täällä jo tässä vaiheessa tehdään uutta oopperaa. ”Ystäväni Amerikassa voivat vain laittaa jalkaa toisen päälle kotona. Meillä on ollut hieno tiimihenki jo luovuuden vimma”, Karita Mattila kertoo.

”Olen kuluneen kevään aikana oppinut paljon itsestäni ja samalla löytänyt uutta suhdetta Suomeen – joskus olen suojellut itseäni tässä suhteessa liikaakin”, hän jutustelee toimittajille. Kysymykseen siitä, nauraako uutuuskomedia vakavalle asialle, hän vastaa: ”Emme me tässä koronalle naura vaan itsellemme. Tämä kertoo meistä ihmisistä.”

Karita Mattila arvelee, että pandemiasta selvitään yhteen hiileen puhaltamalla. ”Toivottavasti ihmiset eivät väsy välittämään itsestään ja toisistaan. Ilo voi tulla pienistäkin asioista”, hän sanoo, poseeraa kuvaajille ja poistuu.

Esa-Pekka Salonen oli maaliskuussa Lontoon Philharmonia Orchestran kanssa kiertueella, kun maailma pantiin lockdowniin. ”Jouduin nopeasti päättämään, minne lähden, ja päädyin Suomeen. Se oli hyvä valinta. Vaikka aika olikin frustroivaa, oli hienoa nähdä täällä kevään puhkeaminen”, Sipoossa meren rannalla talon omistava Salonen kertoo.

Alun perin hänen piti tehdä keväällä Kansallisoopperassa Wagnerin Valkyyriaa ja parhaillaan Siegfriediä, mutta ne siirtyivät. Covid fan tuttessa hän johtaa noin puolet Mozartin partituurin kestosta mutta ei tunne syyllisyyttä pyhänhäväistyksestä.

”Mozart oli ilkikurinen tyyppi ja kaikkea muuta kuin konventioihin jämähtänyt, ja hän käsitteli ajankohtaisia asioita oopperoissaan. Uskoin, että hän olisi lähtenyt tähän mukaan innoissaan”, Salonen arvelee.

”Meitä klassisia muusikoita on syytetty siitä, ettemme ole ajassa kiinni. Nyt teemme oopperaa todellisuudesta, joka on keskellämme. Fokus on ihmisessä. Komedia on historiallinen keino pysyä järjissään vaikeina aikoina. Sillä voidaan puhkaista pahimmatkin hirviöt.”

Salonen on kokenut klassisen oopperan secco-resitatiivit rasittavina ja iloitsee siitä, että tässä versiossa niistä päästiin eroon oikein luvan kanssa. ”Se ei vain usein toimi, kun erimaalaiset laulajat yrittävät ladella nokkeluuksia puhelaululla italiaksi. Jossain Taikahuilussa tuntuu puherepliikkien aikana, että kunpa voisi vajota maan alle.”

Myös libretisti Minna Lindgren näkee usein tekstin ja musiikin yhteen sopimattomuuden usein klassisten oopperoiden ongelmana. Nyt hän pääsi unelmaurakkaansa sommittelemalla olemassa olevan musiikin mukaan uuden, ajankohtaisen tekstin. Prosessissa häntä ilahdutti myös yhteistyö muiden kanssa. ”Soitin vain E-P:lle, että saako tehdä näin, ja vastaus oli aina, että siitä vain. Tällainen vuorovaikutus on yksinäistä työtä tekevälle kirjailijalle piristävää.”

Salonen teki musiikin myös Alminsalin lavalla kupolin alla pyörivään Laila-nimiseen vuorovaikutteiseen teokseen. Se kestää 20 minuuttia, ja mukaan pääsee kerrallaan vain kuusi katsojaa. Tällä hetkellä kaikki elokuun esitykset on loppuunmyyty. Lisää esityksiä suunnitellaan.

Salosen, Paula Vesalan, Tuomas Norvion ja Ekho Collectiven luomassa teoksessa sekä sen musiikki että visuaalisuus elävät ja muuntuvat vuorovaikutuksessa. Mikään esitys ei ole samanlainen, koska katsojat vaikuttavat siihen. Teoksen äänimateriaali on tallennettu Kansallisoopperan laulajien sekä muusikoiden tulkitsemana.

Salonen on tehnyt vuorovaikutteisia teoksia myös Lontoon Philharmonian kanssa, mutta ne perustuivat olemassaolevaan materiaaliin. ”Laila on minulle sikäli uusi aluevaltaus, että myös musiikki on syntynyt immersiivistä teknologiaa hyväksi käyttäen. Keinoäly ja muu uusi teknologia on niin tärkeä osa tulevaisuutta, että olisi hulluutta olla käyttämättä niitä taiteessa.”

Kansallisoopperan ja -baletin ensimmäinen suuren näyttämön ensi-ilta on lauantaina 22.8., kun Kansallisbaletti tuo lavalle ruotsalaisen tähtikoreografin Alexander Ekmanin teoksen Cow. Se sai ensi-iltansa Dresdenin Semperoperissa vuonna 2016 ja haastaa nyt Kansallisbaletin tanssijat absurdilla huumorillaan, sinkoilevalla vauhdillaan ja yllätyksellisyydellään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuoreimmat uutiset