tiistai toukokuu 7. 2024

Limingan musiikkileiri lopettaa

limingan musiikkileiri
Limingan musiikkileirin sinfoniaorkesteri harjoituksissa. Leirikuva vuodelta 2015. Kuva: liminganmusiikkiviikot.fi

Vuonna 1966 perustettu leiri on Suomen vanhin vuosittain järjestettävä sinfoniaorkesterileiri.

Limingan musiikkileiriyhdistys ei järjestä enää sen vuosittaista sinfoniaorkesterileiriä. Näin ollen kesän 2016 50-vuotisleiri jäi myös leireistä viimeiseksi. Limingan musiikkiviikkojen toiminnanjohtaja Heidi Mantereen mukaan päätöksessä on kyse pääasiassa kunnan kiristämästä kulttuuritukipolitiikasta.

”Uuden kulttuurijohtajan tultua kuntaan musiikkiyhdistyksen kulut nousivat kertaheitolla 134%. Kunta ryhtyi pitämään musiikkileiritoimikunnan järjestämää leiriä asiakkaana, joka maksaa kaikesta. Erityisesti kiinteistö-, siivous- ja ruokapalvelukulut tulivat täysimääräisesti musiikkileirin maksettaviksi. Tämä nosti leirin kuluja noin 20 000 eurolla / kesä.”

Mantere kertoo, että tuen puute oli suuren musiikkileirin tuottamiselle kuolinisku. Limingan musiikkiyhdistys ry on saanut tukea 5000 € viimeiset vuodet, kun se ”lihavina vuosina” lähenteli reilua 18 000 euroa. Kulttuurijohtaja perusteli kulttuuribudjetin uutta jakoa tasapuolisemmaksi Limingan kunnan eri kulttuuritoimijoille.

”Kulut nousivat vielä viimeisenäkin kesänä 2500 € vaikka leirin kokoa on pyritty pienentämään, jotta emme tarvitsisi koulukeskuksen kaikkia tiloja eikä kuluja syntyisi.”

Musiikkiyhdistys kiittääkin lämpimästi kaikkia leirin toiminnassa mukana olleita 50 vuoden varrelta ja esittää samalla toiveen.

”Toiveemme olisi, että kunnan ylläpitämä musiikkiopisto lähtisi kehittämään kesäleiriperinteitä tulevaisuudessa – aivan omien näkemyksiensä pohjalta ja kunnan nykyistä vahvemmalla taloudellisella tuella.”

Tuoreimmat uutiset