Mäntässä kuullaan maailmanluokan pianokonsertteja

Seong-Jin Cho on yksi ikäpolvensa kysytyimpiä pianistitähtiä. (Kuva: Christoph Köstlin / Deutsche Grammophon)

Parhaillaan käynnissä oleva, Suomen merkittävin jokavuotinen pianofestivaali Mäntän Musiikkijuhlat järjestetään 23. kerran 2.–6. elokuuta. Esiintyjäkaartissa kuullaan aiempaa suurempaa määrää kansainvälisesti menestyneitä muusikoita.

Päätöspäivän konserteissa lauantaina 6.8. esiintyy kaksi nuoren polven tähtipianistia, Yulianna Avdeeva ja Seong-Jin Cho. Kumpikin muistetaan Varsovan Chopin-kilpailun voittajina, Avdeeva vuodelta 2010 ja Cho vuodelta 2015. Voittojensa jälkeen he ovat nousseet nopeasti kansainväliseen pianoeliittiin ja kuuluvat ikäpolvensa kysytyimpiin pianisteihin.

Mäntän muita kansainvälisesti tunnettuja pianotaiteilijoita ovat mm. Angela Hewitt ja Olli Mustonen, jotka palaavat Mänttään muutaman vuoden tauon jälkeen. Mänttään palaavat myös tenori Ian Bostridge ja pianisti Saskia Giorgini, jotka esittävät tänä kesänä Bostridgen maailmanmaineeseen nostaneen Franz Schubertin Winterreise-laulusarjan. Omassa resitaalissaan Giorgini esittää Franz Lisztin kokoelman Harmonies poétiques et religieuses, josta Giorginin viime syksynä julkaisema levytys on ollut yksi vuoden 2021 kansainvälisesti palkituimpia. Juhlilla kuullaan myös Tampereen pianokilpailun vuoden 2021 voittajaa David Munk-Nielseniä sekä vuoden 2017 voittajaa Ossi Tanneria.

Mäntässä taistellaan yhä harvenevien pianoresitaalien puolesta. Mäntän Musiikkijuhlien taiteellisen johtajan Niklas Pokin mukaan Musiikkijuhlat haluaa profiloitua maailman parhaimpien pianotapahtumien joukkoon nimenomaan esitysten laadun ja erinomaisten konserttien avulla.
”Yhden soittajan resitaali on soittajalle vaativin, mutta yleisölle ehkä jopa palkitsevin musisoinnin laji. Se mahdollistaa valtavan elämysten kirjon sekä hienovaraisen sanattoman kommunikaation esiintyjän ja yleisön välillä. Pianoresitaaleja kuulee kuitenkin nykyään Suomessa valitettavasti yhä harvemmin”, hän sanoo.

Mäntän Musiikkijuhlien pääkonserttipaikka on Serlachius-museo Göstan Kivijärvi-sali. Konsertteja kuullaan myös Mäntän Klubilla sekä Mäntän ja Vilppulan kirkoissa. Koko ohjelma löytyy täältä.

Muuta luettavaa Rondossa

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...