keskiviikko toukokuu 8. 2024

Musiikkialan tulevaisuus nähdään valoisana – vaikeuksista huolimatta

kuva Music Finland
Kuva: Music Finland

Music Finland selvitti musiikin alan toimijoiden näkemyksiä työstään ja sen tulevaisuudesta.

Suomalaisen musiikin edistäjä Music Finland teki eri toimijoiden kanssa selvityksen, jossa selvitettiin musiikkialan tilannenäkymiä. Tekijöiden mukaan näin laajaa selvitystä alan ammattilaisten näkemyksistä ja hiljaisesta tiedosta ei ole aiemmin tehty.

Keväällä 2016 tehtyyn kyselyyn vastasi 670 musiikkialan ammattilaista eri genreistä ja toimitehtävistä. Suurin osa vastaajista ( 86 %) oli muusikoita, ja mukana oli myös runsaasti säveltäjiä, opettajia ja monien muiden toimialojen edustajia. Lomakkeessa pystyi valitsemaan useamman ammattivaihtoehdon.

Tulosten mukaan ammattilaiset näkevät musiikkialan tulevaisuuden pääosin samansuuntaisena. Vastaajat näkivät alan tulevaisuuden valoisana ja uskoivat laajasti esimerkiksi viennin kasvuun, kuten myös elävän musiikin sektorin nousuun. Musiikin yksityisen kulutuksen uskottiin kasvavan seuraavan kolmen vuoden aikana. Toisaalta muusikot miettivät, vähenevätkö heidän esiintymismahdollisuuksensa lähitulevaisuudessa.

Nykyisestä työllisyystilanteesta oltiin myös huolissaan. Radioiden soittolistoihin kohdistui yksimielistä kritiikkiä. Merkittävimmiksi medioiksi arvioitiin sosiaalinen media ja suoratoistopalvelut, radion ja television rinnalle nostettuina. Kehittämiskohteista nostettiin vahvasti esille itsensätyöllistäjien sosiaali- ja eläketurva.

Barometrin toteutettamisessa olivat Music Finlandin lisäksi mukana Elvis ry, Gramex ry, IndieCo ry, Musiikkituottajat IFPI Finland, Suomen Muusikkojen Liitto ry, Suomen Musiikkikustantajat ry, Suomen Säveltäjät ry ja Teosto.

Selvitys Musiikkialan barometri 2016 on luettavissa kokonaan täällä.

Tuoreimmat uutiset