Nyt alkaa Helsingin Juhlaviikonloppu – kaikki konsertit lähetetään myös verkossa

Teosto-palkinnon tämänvuotinen voittaja Jesse Markin on yksi Juhlaviikonlopun konserttiesiintyjistä. Kuvalähde: All Day Agency

Helsingin juhlaviikot ovat koronatilanteesta johtuen kutistuneet tänä vuonna yhden viikonlopun mittaan. Yleisö ei myöskään pääse niin vain virtaamaan paikan päälle, mutta kaikki konsertit välitetään striimeinä tietokoneille ja mobiililaitteille. Juhlaviikonloppua edelsivät Taidelahjat 7.–9.8., joissa ystävälle tai läheiselle pystyi tilaamaan sooloesityksen klassisen tai kevyen musiikin taiteilijalta, runoilijalta tai muun esittävän taiteen ammattilaiselta. Taidelahjasovellus tehtiin avoimena lähdekoodina, joka on ladattavissa muidenkin toimijoiden käyttöön täältä.

Tänään kello 19:00 Juhlaviikonlopun ohjelman avaa 85-vuotisjuhliaan viettävän virolaissäveltäjä Arvo Pärtin Passio vuodelta 1982. Johanneksen evankeliumin tekstiin sävelletyn kärsimysnäytelmän esittävät kuusi laulusolistia, viisi soittajaa sekä Helsingin kamarikuoro Nils Schweckendiekin johdolla. Konsertin voi katsoa Yle Areenasta. Iltaa jatkaa legendaarisen progressiivisen rockin yhtyeen Tasavallan Presidentin konsertti, jota pystyy seuraamaan Helsingin Sanomien HS Live -palvelusta.

Lauantai alkaa Lasten jameilla, joissa esiintyvät Mimmit, FlipFlop, Maukka ja Väykkä sekä OP Hipot. Iltapäivän ja illan Korttelikonserteissa esiintyvät Lake Jons, Ylva Haru & Topi Saha, Maria Ylipää & Niko Kumpuvaara, Erja Lyytinen, Jesse Markin, Ruusut ja Pariisin Kevät. Sunnuntaina Korttelikonsertissa esitetään yhdeksän tunnin kattaus klassista, nykymusiikkia ja jazzia kotimaisen vapaan kentän nimien toimesta; mukana ovat yhtyeistä mm. defunensemble, Tölöläb, Elifantree, Aki Rissanen Trio, Saxtronauts ja Awake Percussion.

Konserttien lisäksi Kiasmaan aukesi torstaina yhteistyössä Juhlaviikonlopun kanssa muusikko ja äänitaiteilija Mika Vainion (1963–2017) retrospektiivinäyttely 50 Hz, Kansallisoopperan Alminsalissa pyörii Esa-Pekka Salosen, Paula Vesalan, Tuomas Norvion ja Ekho Collectiven luoma uusi, interaktiivinen teos Laila, sekä taiteilija Jaakko Pesosen, filosofi Kai Alhasen, taidehistorioitsija Donna Robertsin ja näyttelijä Aleksi Holkon työryhmän ”taiteellinen laboratorio” Homo Homo Sapiens.

Ohjelmaan voi tarkemmin tutustua osoitteessa helsinkifest.fi

Muuta luettavaa Rondossa

Mikhail Pletnev konsertoi Musiikkitalossa 17.3.

  Venäläissyntyinen pianotaiteilija Mikhail Pletnev pitää sooloresitaalin Helsingin Musiikkitalossa tiistaina 17. maaliskuuta 2026. Hän kohosi kansainväliseen tietoisuuteen voitettuaan Moskovan Tšaikovski-kilpailun vuonna 1978. Sittemmin hänelle on...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...