Renessanssimusiikin eri puolia Aurore-festivaalilla

Brittiläinen lauluyhtye Stile Antico. © Marco Borggreve

Helsingin renessanssimusiikkijuhla Aurore järjestetään yhdeksättä kertaa Vallilan Paavalinkirkossa 19.–22. toukokuuta. Ensimmäisenä konserttina kuullaan kamarikuoro Utopian ja urkuri Ilpo Laspaksen toteuttama Ruttomessu, jossa paavi Klemens V:n messukaavaan ruttoa vastaan on yhdistetty renessanssiajan musiikkia.

”Olemme miettineet tilaisuutta, jossa saisimme kutsuttua Utopian esiintymään. Alkuperäinen torstaikonsertti kuitenkin jouduttiin peruuttamaan muutamia viikkoja sitten, ja Utopia oli valmis tuomaan ajankuvaan sopivan konseptinsa meille”, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Mats Lillhannus.

”Käsitän, että tämä on ainoa festivaali Suomessa, jossa keskiössä on nimenomaan renessanssimusiikki. Usein, kun jotain markkinoidaan vanhan musiikin tapahtumana, se tarkoittaa käytännössä lähinnä barokkia – näkyvimpänä poikkeuksena tosin tähän on Sastamala Gregoriana. Aurore syntyi aikanaan minun, kuoronjohtaja Kari Turusen ja urkuri Petros Paukkusen omista tarpeista. Siihen aikaan aika harvassa paikassa pääsi esittämään nimenomaan renessanssimusiikkia, ja halusimme korjata tilannetta festivaalin myötä.”

Myös keskiaikaa tosin löytyy sunnuntain 22.5. konsertista, jossa naissäveltäjiä 400 vuoden aikajänteeltä Hildegard Bingeniläisestä Maddalena Casulanaan esittävät Duo Medievale, Eloisa Consort ja Ensemble Nylandia. Perjantaina 20.5. lauluyhtye Ex Arte Lux sekä luutistit Kari Vaattovaara ja Mikko Ikäheimo esittävät 500 vuotta sitten kuolleen Josquin Desprez’n musiikkia. Lauantaina 21.5. erityisvieraaksi saapuu kansainvälisesti arvostettu 12-henkinen brittiläinen vanhan musiikin lauluyhtye Stile Antico.

Edellinen artikkeliNuoret viuluvirtuoosit kokoontuvat jälleen Sibelius-kilpailuun
Seuraava artikkeliItke en lemmen tähden