keskiviikko toukokuu 8. 2024

Tapiolan kuoro perustaa Kari Ala-Pölläsen palkinnon

Kari Ala-Pöllänen johtaa Tapiolan kuorolaisia nimikkopalkintonsa julkistustilaisuudessa. © Jussi Rauvola

Tapiolan kuoro ja Nuorten Kuoroliitto perustavat 80 vuotta täyttävän kuoronjohtajan Kari Ala-Pölläsen nimeä kantavan palkinnon. Valtakunnallinen Kari Ala-Pöllänen -palkinto jaetaan joka toinen vuosi kuoronjohtajalle, jonka toiminta koulukuorojen parissa on ollut merkittävää ja koko alaa inspiroivaa. Kuoron tiedotteen mukaan palkinto kunnioittaa Ala-Pölläsen pitkää uraa suomalaisen lapsi- ja koulukuorotoiminnan merkittävänä edistäjänä. Palkinto jaetaan ensimmäisen kerran joulukuussa 2020.

Ala-Pöllänen toimi Tapiolan kuoron pitkäaikaisena johtajana (1994–2008), jonne hän siirtyi Jyväskylästä toisen menestyksekkään lapsikuoron Vox Aurean sekä Mieskuoro Sirkkojen johdosta. Ala-Pöllänen sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 2009. Tapiolan kuoroa johtaa tällä hetkellä Pasi Hyökki.

Tuoreimmat uutiset