Viikkokatsaus 9/2020: Kerttu Piirto on Helsingin barokkiorkesterin uusi toiminnanjohtaja, Taike jakoi taiteilijaeläkkeitä, Ruth Matson on kuollut ja muita viikon uutisia

Kerttu Piirto on toiminut Helsingin barokkiorkesterin toiminnanjohtajana helmikuun alusta lähtien. © Henni Hyvärinen

Helmikuun viimeinen viikko on ollut varsin uutisrikas. Viikon uutisina mm. Helsingin barokkiorkesteri on saanut uuden toiminnanjohtajan, oopperatähti Placido Domingo pyysi anteeksi tekemisiään ja tanssitaiteilija Ruth Matson on kuollut.

Helsingin barokkiorkesteri kertoi maanantaina 24. helmikuuta Kerttu Piirron aloittaneen orkesterin uutena toiminnanjohtajana. Vuosina 2018–2020 orkesterin toiminnanjohtajan tehtäviä hoitanut Márta Schmidt on siirtynyt Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin intendendentiksi. Helmikuun alusta lähtien toiminnanjohtajana työskenneelle Piirrolle kyse ei ole täysin uudesta hommasta, sillä hän on toiminut Helsingin barokkiorkesterin toiminnanjohtajana jo aiemmin, vuosina 2013–2018. Viime vuosina Piirto on asunut perhesyistä ulkomailla ja työskennellyt viimeksi Orchester Wiener Akademien toiminnanjohtajana.

23-vuotias Helsingin barokkiorkesteri aloitti vuonna 2018 oopperahankkeen, joka tuo Helsingin Musiikkitaloon harvoin kuultuja oopperoita puolinäyttämöllisinä toteutuksina ja kansainvälisen tason miehityksillä. Syksyllä 2020 oopperasarja jatkuu Robert Schumannin oopperalla Genoveva, jonka pääosassa kuullaan sopraano Carolyn Sampsonia.

Alkuviikosta oopperatähti Placido Domingo pyysi anteeksi seksuaalista häirintäänsä. Domingoa vastaan on nostettu useita syytteitä, ja ainakin 20 naista syyttää tähteä kähminnästä, koskettelusta ja väkisin suutelemisesta. Alkuviikosta valmistui myös Yhdysvaltain muusikkojen liiton eli American Guild of Musical Artistsin tutkinta liittyen Domingoa kohtaan esitettyihin syytöksiin. Liitto katsoo Domingon käyttäytyneen sopimattomasti.

“Olen käyttänyt pari viime kuukautta aikaani tarkastellakseni syytteitä, joita useat kollegani ovat nostaneet minua vastaan. Arvostan sitä, että nämä naiset viimein rohkaistuivat puhumaan, ja haluan heidän tietävän, että olen todella pahoillani tuskasta, jonka olen heille aiheuttanut”, Domingo sanoo Los Angeles Times -sanomalehdelle lähettämässään lausunnossa.

Pari päivää myöhemmin Domingo antoi kuitenkin uuden lausunnon “anteeksipyynnön aiheuttaman väärän vaikutelman korjaamiseksi”. ”Tiedän, mitä en ole tehnyt, ja kiellän sen uudelleen. En ole koskaan käyttäytynyt aggressiivisesti kenenkään kanssa, enkä ole koskaan tehnyt mitään estääkseeni kenenkään uraa”, The Guardian siteerasi Domingoa.

Tällä viikolla julkaistiin myös Helsingin kansainvälisen balettikilpailun osanottajat. Kilpailuun hyväksyttiin yhteensä 89 tanssijaa 23 maasta. Heistä seitsemän edustaa Suomea. “Suomesta hakemuksia tuli kaiken kaikkiaan reilut parikymmentä, joista kolmasosa valittiin mukaan”, kertoo kilpailun pääsihteeri Paula Ranto.

Suomalaisia valikoitui tänä vuonna ainoastaan 15–19-vuotiaiden juniorisarjaan. Valituista suomalaisista viisi opiskelee Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa. Lisäksi hyväksyttiin yksi Norjan kansallisbaletin nuorisoryhmässä tanssiva suomalainen sekä yksi pietarilaisessa legendaarisessa Vaganovan balettiakatemiassa opiskeleva suomalainen. Kansallisoopperan ja -baletin nuorisoryhmän tanssijoita on mukana juniorisarjassa edustamassa myös Japania ja Saksaa.

Kesäkuussa 1.–8. päivä järjestettävän kilpailun parhaimmat tanssijat palkitaan rahapalkinnoin, joiden yhteisarvo on yli 100 000 euroa. Pääpalkinnot ovat Jane ja Aatos Erkon säätiön lahjoittama 20 000 euron arvoinen Jane Erkko Grand Prix sekä Jenny ja Antti Wihurin rahaston lahjoittama 12 000 euron Doris Laine -palkinto.

Torstaina 27. helmikuuta Classical-music.com uutisoi yhdysvaltaiskirjailija Dan Brownin olevan julkaisemassa lapsille suunnattua kuvakirjaa, jonka oheen kirjailija itse on säveltänyt sinfonian. Brown tunnetaan parhaiten jännitysromaanistaan Da Vinci -koodi, mutta on itse asiassa myös koulutettu muusikko. Wild Symphony -lastenkirjaa säestämään sävelletty sinfonia tullaan kuulemaan Zagrebin festivaaliorkesterin esittämänä. Lisäksi sinfonialle on suunnitelmissa live-esityksiä kymmenissä maissa ympäri maailmaa lähes 50 orkesterin tulkitsemana. Boosey & Hawkes -kustantamo julkaisee painetun musiikin syyskuussa kirjan mukana.

Loppuviikosta Taiteen edistämiskeskus (Taike) jakoi ylimääräiset, yli 60-vuotiaille ansioituneille taiteilijoille myönnettävät taiteilijaeläkkeet. Tänä vuonna taiteilijaeläkkeen saajia oli 61, joista 13 edustaa muusikoita ja säveltäjiä. Taiteilijaeläke myönnettiin mm. säveltäjä Kimmo Hakolalle, urkuri Kalevi Kiviniemelle, säveltäjä Yrjö Hjeltille sekä harmonikkataiteilija Marjut Tynkkyselle.

“Ansioituneenkin taiteilijan tulot muodostuvat usein satunnaisista pienistä tuloista ja apurahoista, jolloin lakisääteinen eläketurva jää hyvin alhaiseksi. Taiteilijaeläkkeillä paikataan tätä puutetta”, kertoo Taiken johtaja Paula Tuovinen.

Aivan viikon lopulla, sunnuntaina 1. maaliskuuta Helsingin Sanomat uutisoi tanssitaiteilija Ruth Matson (1931–2020) kuolemasta. Suomenjuutalaiseen perheeseen syntynyt Matso oli kuollessaan 88-vuotias. Hän syntyi Tampereella 7. joulukuuta 1931.

Tanssiuransa Matso aloitti tamperelaisissa teattereissa ja Helsingin ruotsalaisessa teatterissa siirtyen kuitenkin vähitellen koreografiksi ja tanssinopettajaksi. Hänellä oli Tampereella oma balettikoulu vuosina 1957–1982. Koreografina Matso käytti teoksissaan usein suomalaisten säveltäjien, kuten puolisonsa Usko Meriläisen (1930–2004), musiikkia. Matsolle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1985.

Edellinen artikkeliUseat kesän musiikkitapahtumat julkistivat tulevaa ohjelmistoaan tällä viikolla
Seuraava artikkeliHelsingin uusi urkufestivaali tuo viikonloppuna Suomeen urkumusiikin kansainvälisiä huippuja