Populaarikulttuurin väkivaltakuvastossa uhri on usein nainen. Rikossarjamme ja jännityskertomuksemme toisensa perään täyttyvät yhä uudestaan tapettujen naisten ruumiista. Näiden tarinoiden huomio ei ole kuitenkaan juuri koskaan murhatussa, vaan murhaajassa. Sara Stridsbergin näytelmässä Pyörre (2024) asetelma on toisin, kun tekijä saa väistyä uhrin tieltä.
Stridsberg on arvostettu ruotsalainen kirjailija, joka on palkittu muun muassa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla (Unelmien tiedekunta, suom. 2018). Stridsbergin niin ikään kehuttu romaani Rakkauden Antarktis(Tammi 2019) käsittelee Ruotsia 1980-luvulla kuohuttanutta naisen paloittelumurhaa. KokoTeatterissa ensi-iltansa saanut Pyörre ei ole kirjan dramatisoitu versio, mutta jatkaa saman aihepiirin fiktiivistä käsittelyä. Äänessä on murhattu Kristina (Fanni Noroila).
Helena Kallio on suomentanut ja ohjannut erinomaisesta näytelmästä lyyrisen näyttämöteoksen. Esitys on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta, joka tukee paitsi teoksien kääntämistä suomeksi myös niiden tuottamista esitettäväksi suomalaisilla näyttämöillä. Onneksi näin, sillä teksti on erittäin hieno ja Kallion suomennos onnistunut.
Pyörre muistuttaa ytimeltään monologia. Tarinaansa kertoo huumekoukussa oleva prostituoitu, jo tapettu Kristiina, jonka elämä päättyi julmaan henkirikokseen Tukholman liepeillä. Esityksessä ei ole kuitenkaan kyse stereotyyppisestä rankistelusta tai toksisesta uhrikuvauksesta, päinvastoin. Kristiina on subjekti, kuolleenakin.
Noroila tekee väkevän vaikuttavan roolityön Kristiinana. Noroila onnistuu luomaan Kristinasta esityksen kolmiulotteisen selkärangan. Suoritus on suorastaan magneettisen hyvä ja lyö työskentelyllään liekkiä kokonaisuuteen.
Kristinan tarinan ympärille asettuu naisen lähipiiri. Kohtaukset ovat välähdyksiä tuon puoleisesta taakse jääneisiin läheisiin sekä Kristinan ahdistaviin viimeisiin hetkiin kasvottoman murhaajan kanssa. Kaiken keskellä virtaa kuitenkin Kristinan oma näkökulma päättyneeseen elämäänsä mutta myös elämään ilman häntä. KokoTeatterin johtaja Anna Veijalainen tekee onnistuneen sivuroolin Kristinan kuoleman alle musertuneena äitinä.
Esitys luottaa teatterillisissa keinoissa yksinkertaisuuteen. Katsomolohkot ympäröivät miltei jokaiselta suunnalta tyhjää näyttämöaluetta. Tilaa ja tunnelmia luodaan Pietari Salmen valosuunnittelulla ja Timo Hirvosen äänisuunnittelulla, jossa orgaanisen live-pianomusiikin rinnalla kaikuu muistumat kasaribassosta. Kai Salon pukusuunnittelun läpi juoksee konkreettinen punainen lanka.
Kallion ohjauksessa kehollinen ilmaisu on merkittävässä roolissa. Sivuosissa nähtävät näyttelijät toimivat usein jonkinlaisena kuoron tapaisena, tapahtumia täydentävänä ja vahvistavana kehollisena entiteettinä. Fyysinen ilmaisu vahvistaa tapahtumia välillä paremmin, välillä taas heikommin. Esityksen huokoisessa luonteessa on kuitenkin kiinnostavaa – paremman sanan puutteessa – viimeistelemättömyyttä. Tämä elementti sopii yhteen näytelmän hengen kanssa, joka nivoo yhteen elämän vastinpareja. Toivo limittyy toivottomuuteen mutta pimeyden rinnalla on aina myös valo.
KokoTeatteri. Pyörre. Näytelmäteksti ja dramatisointi Sara Stridsberg.
- Suomennos ja ohjaus Helena Kallio.
- Musiikki ja äänisuunnittelu Timo Hirvonen.
- Koreografia Ari Numminen ja Anna Veijalainen.
- Pukusuunnittelu Kai Salo.
- Valosuunnittelu Pietari Salmi.
- Näyttämöllä Fanni Noroila, Jani Toivola, Nelly Kärkkäinen, Anna Veijalainen, Ari Numminen, Roderick Kabanga, Senna Vodzogbe.
