Mariam Batsahvilin konsertti Helsingin Kamarikesässä Ritarihuoneella 30.7. Mozart, Schubert, Chopin, Liszt.
Helsingin Kamarikesä toteutti georgialaisen Mariam Batsashvilin konsertti yhteistuotantona Mäntän musiikkijuhlien ja Espoon Urkuyö & Aaria -festivaalin kanssa. Batsashvilin uran alkusysäys oli nuorten pianistien sarjan voitto Weimarin Franz Liszt -kilpailussa vuonna 2011, jolloin hän oli 18-vuotias. Utrechtin Liszt-kilpailun ykkössija kolme vuotta myöhemmin avasi tien kansainväliseen menestykseen erityisesti Liszt-pianistina, ja nykyään hänen tekninen taituruutensa selättää säveltäjän kaikkein kimuranteimmatkin virtuoosiansat kuin leikiten. Tästä saatiin huima todiste viiden Unkarilaisen rapsodian henkeäsalpaavan lennokkaalla esityksellä.
Konsertin avausnumero, W.A. Mozartin tuttuakin tutumpi Fantasia d-molli sai hienostuneesti tunnelmoivan, vapaasti sykkivän tulkinnan, joka toi alkutahtien rauhallisesti vyöryvän aaltoilun lähelle vaikkapa joitakin Chopinin romanttisia tunnelmapaloja. Leikkaus lopun rivakkaan duurijaksoon oli kuin auringon rävähdys esiin tummasta pilvimassasta.
Franz Schubertin neljä erityylistä impromptua vahvistivat kuvaa Batsashvilin tyylitajusta ja tasapainoisesta muotoilutaidosta, vastakohtaisuuksien korostamisesta – ja ennen muuta kaiken soittamisen helppoudesta. Miten heleänä solisi f-molli-impromptu nro 1 ankaran alun jälkeen, miten lempeä, silti ryhdikäs oli As-duuri-impromptu ja miten hauskan oikukkaasti poukkoili nro 4, toinen f-mollissa kulkeva impromptu.
Frédéric Chopinin sankarillinen As-duuri-poloneesi on loistelias paraatikappale Batsashvilin kaltaiselle virtuoosille, jolle tekniset huippuhaasteet ovat leikkiä vain. Kristallit kimalsivat, shamppanja kuohui ja silkit kahisivat tässä upeassa sointivärien juhlahumussa.
Mariam Batsashvilin suhde Franz Lisztin musiikkiin on poikkeuksellisen läheinen. Niinpä tuntui siltä, että soittaessaan unkarilaisia rapsodioita hän kävi eläytyviä keskusteluja säveltäjän kanssa.
Aidon ja alkuperäisen unkarilaisen kansanmusiikin osuus sekoittuu rapsodioissa Unkarin romaniväestön musiikkiin, Lopputuloksena on värikäs sävelten ilotulitus, joka vaatii soittajaltaan huiman nopeaa asteikkojen ja muiden kuvioiden juoksutustekniikkaa, varmaa osumatarkkuutta isoissa hypyissä ja hillitöntä paiskautumista musiikin vietäväksi.
Tämä kaikki kuuluu Batsashvilin keinovalikoimiin, ja viiden rapsodian kokonaisuus, makeaa korvien täydeltä, imi yleisön mukaansa voimalla. Siinä alkoi jo kaivata jotain tyynempää, ja sitä saatiin: ylimääräisenä numerona Batsashvili soitti Chopinin nokturnon cis-molli, jonka surumielinen lempeys ei olisi voinut olla kauempana viimeisenä kuullun unkarilaisrapsodian nro 14 väkevänä ja briljanttina pauhaavasta juhlavuudesta.
Mieleeni pulpahti, että ylimääräisen valinnallaan illan suvereeni solisti ehkä tietoisesti sulki ympyrän: Chopinin surumielisen nokturnon voi kokea tunnelmaltaan samanhenkiseksi Mozartin fantasian kanssa.
