Yhdysvaltalaisen Missy Mazzolin oopperamusiikkia kuultiin nyt ensi kertaa Suomessa. Song from the Uproar oli Ooppera Skaalan 30-vuotisjuhlien tuotanto.
Kun oopperan aiheena on historiallinen henkilö, tällä kertaa poikkeuksellinen nomadi-kirjailija Isabelle Eberhardt (1877–1904), ajattelee suomalaisessakin nykyoopperassa tuttua biopic-genreä. Siitä ei Missy Mazzolin oopperassa Song from the Uproarkuitenkaan ole kyse. Mazzoli kiinnostui 2000-luvun alussa pakkomielteisesti Eberhardtista, joka eli Pohjois-Afrikassa kehittäen itselleen suufilaisen arabimiehen alter egon. Eberhardtin uskomattomasta elämäntarinasta riittäisi aineksia lukuisiin taideteoksiin. Mazzoli ei edes yritä kertoa hänen elämäänsä, vaan unenkaltainen ooppera on pikemminkin vaikutelma, jälki, jonka Eberhardt on häneen jättänyt.
Mazzolin soitinmusiikkia on voinut aiemminkin kuulla Suomessa etenkin Pekka Kuusiston kuratoimissa yhteyksissä. Helsingin oopperakesässä Mazzoli esiteltiin viimein myös oopperasäveltäjänä, kun Ooppera Skaalan tuotantona oli tämän esikoisoopperan Song from the Uproar (2012). Juuri oopperoistaan Mazzoli tällä hetkellä kansainvälisesti tunnetaan, ja tänä syksynä häneltä kantaesitetään peräti kaksi kokoillan oopperaa. Teos oli Skaalan näköinen tapa viettää 30-vuotisjuhlavuottaan. Ryhmä on ennenkin tehnyt kansainvälisiä avauksia.
Mazzoli on osa amerikkalaisen nykymusiikin minimalismin perinnölle rakentuvaa suuntausta, joka asettuu ”klassisen” ja ”popin” rajalle eikä tee eroa niiden välille. Hänellä on omaleimainen tyyli, jossa tummanpuhuva kiihkeys yhdistyy minimalistiseen tilantuntuun. Song from the Uproar on kokoaan suurempi, henkeäsalpaavan kaunis teos, jota on esitetty paljon – nyt ensi kertaa Pohjoismaissa.
Sähkösointinen, liveä ja nauhaosuuksia kerrostava tekstuuri kiertyy unenomaiseksi kuvaksi poikkeuksellisesta elämästä. Tekstillä on aikaa vajota tajuntaan hypnoottisesti. Harvinaisen kauniin libreton on viimeistellyt Mazzolin vakiokirjoittajaksi sittemmin muodostunut Royce Vavrek, mutta materiaalin on säveltäjä itse koostanut Eberhardtin kirjoitusten innoittamana.
Mazzoli on käsitellyt pientä soitinensembleä erityisen hyvin. Se kiinnittyy saumattomasti sekä laulajiin että nauhaosuuteen, ja kaikille soittajille on tarjolla solistisia, meditatiivisesti hehkuvia hetkiä. Rockin ja varhaisbarokin tapaan perusta on basso- ja ”continuo-”päädyssä: piano (Jussi Littunen), sähkökitara (Teuvo Taimioja) ja kontrabasso (Aida Salakka) liidasivat, kun taas huilu (Martta Jämsä) ja klarinetti (Helmi Malmgren) silasivat pinnalle valoa. Korkeasta rekisteristä soiva kontrabasso ja huilun arabeskit viittilöivät tyylikkään hienovaraisesti arabialaiseen musiikkiperinteeseen. Kaapo Ijas piti pakahduttavuuden vahvasti yllä.
Teosta viime vuonna Theater Vorpommernissa esittänyt Pihla Terttunen kannatteli esitystä suvereenisti tummasointisella, elegantilla mezzollaan. Hän onnistui yhdistämään Isabellen hahmossa eteerisyyden ja uhmakkaan voiman ja laittamaan vielä vavahduttavassa päätöksessä uuden vaihteen silmään. Keskushenkilöä ympäröivä viisihenkinen ensemble – Veera Kuusirati, Maja Burggraaff, Inga Sauranen, Niki Main ja Juhana Kotilainen – lauloi hellästi yhteen.
Esityksen ohjanneelta Ville Saloselta oli hyvä ratkaisu tehdä yhtyeestä kommentoivan kuoron tai konkreettisen yhteisön sijaan Isabellen persoonan heijastuksia. Itsen ja identiteetin teemat ovat Mazzolin oopperan ytimessä. Spiraalimaisesti toistoa käyttäen hän luo vaikutelman erilaisten polkujen, hetkien ja minuuksien vuoropuhelusta. Isabellella on monta elämää. Hän ei ota kuollakseen sala- ja itsemurhayrityksistä huolimatta. Lopulta hän hyväksyy kuolemassa ainoan todella luotettavan kumppanin.
Salosen visualisaatio ei aivan tavoittanut teoksen mystistä hurmiota, vaikka Erno Seppälän pehmeät valot loivatkin hyvän tunnelman. Hyperrealistisiksi generoidut projisoinnit tarpeettomasti alleviivasivat biografista tarinallisuutta. Konkretiaan ankkuroiminen – pohjoisafrikkalaiseen miljööseen silti juurikaan kajoamatta – loi etäännyttävän ja varovaisenkin vaikutelman.
Sen sijaan lavasteena toimivat, katosta riippuvat naruvyyhdit olivat Saloselta erinomainen oivallus. Elämänlangoiksi hahmottuvat, hukuttavan paksut kimput yhdistyivät Isabellen pohdintoihin kohtalostaan. Eberhardt uskoi fatalistisesti, että hänen elämänsä oli sidottu Pohjois-Afrikkaan ja piti itseään jopa profeettana. Tähtiin kirjoitetun radan sijaan oopperan Isabellen elämä kuitenkin hajoaa säikeiksi ja vaihtoehdoiksi, joiden keskellä hän etsii merkitystä.
Missy Mazzoli: Song from the Uproar Ooppera Skaala Aleksanterin teatterissa 3.9. Ohjaus, lavastus ja visualisointi: Ville Salonen. Valosuunnittelu: Erno Seppälä. Musiikinjohto: Kaapo Ijas. Mezzosopraano: Pihla Terttunen. Kuoro: Veera Kuusirati ja Maja Burggraaff (sopraanot), Inga Sauranen (altto), NIki Main (tenori), Juhana Kotilainen (basso). Orkesteri: Martta Jämsä (huilu ja piccolo), Helmi Malmgren (klarinetti ja bassoklarinetti), Jussi Littunen (piano), Teuvo Taimioja (sähkökitara), Aida Salakka (kontrabasso).
