Lyle Kesslerin modernin amerikkalaisklassikon Orvot (1983) osattomuuden ja syrjäytymisen tematiikka osuu hyvin tähän päivään.
Orvot veljekset Treat (dynaaminen Pyry Nikkilä) ja Phillip (koskettavasti näyttelevä Juho Uusitalo) asuvat kahdestaan Pohjois-Philadelphiassa. Treat hankkii kaksikon elannon pikkurikoksilla, lapsenomainen Phillip ei voi poistua pahan allergiansa takia – tai ainakin niin Treat on hänelle vakuuttanut.
Kotiinsa suljetun Phillipin elämänsisältöä ovat Hollywood-elokuvat, erityisesti Errol Flynnin tähdittämät, sekä amerikkalaiset tuotemerkit. Hellmann’sin majoneesi ja Starkistin tonnikala muodostavat Phillipin ravinnon perustan. Niin monta kertaa niitä näytelmässä toistettiin, että ihmettelen, ellei sponsorointia ole saatu.
Poikien kodin sydän on vaatekaappi, jonka sisällä on edesmenneen äidin vaatteita. Tämän pyhäinjäännöksen turviin Phillip pakenee ajoittain väkivaltaista veljeään.
Amerikkalainen unelma vapaudesta ja vauraudesta on syvällä veljesten dna:ssa. Treat ei halua olla hommissa kenenkään toisen leivissä ja kaksikko on pysytellyt sinnikkäästi yhteiskunnan huolenpidon ulkopuolella. Treat käsittelee suruaan kovuuden kautta, Philip pakenee fantasiamaailmoihin.
Perinteinen kamaridraama rakentuu valtasuhteiden muutokselle. Alussa impulsiivinen Treat hallitsee pikkuveljeään pitämällä tämän tietämättömänä ulkopuolisesta maailmasta.
Varsinainen toiminta alkaa, kun kuvioon löytyy öiseltä kadulta Treatin kotiin raahaama, juopunut liikemies Harold (Petri Liski).
Liskin juurevasti esittämä Harold paljastuu myös orvoksi, ja mies ryhtyy veljesten suojelijaksi. Harold antaa orpopojille sitä rohkaisua ja nähdyksi tulemista, mistä nämä ovat jääneet paitsi.
Keskeinen keikahdus valtasuhteissa tapahtuu, kun Harold antaa Phillipille kartan. Sen avulla tämä voi suunnistaa maailmassa ja löytää oman paikkansa. Kaavoihinsa kangistunut Treat taas on kovempi pala, ehkä jo menetetty sielu.
Tapani Kalliomäki on ohjannut näytelmästä koskettavan, mutta vähän varovaisen tulkinnan. Ehkä vahvempi modernisointi olisi antanut sille terävyyttä.
Myös runsaasti dialogia sisältävän näytelmän puhetulva tahtoo tappaa kehitteillä olevan trillerinomaisen jännitteen.
Lyle Kessler (s. 1936) oli metodinäyttelemisen kehittäneen Lee Strasbergin oppilas, mikä näkyy myös intensiivisessä, psykologiaa korostavassa tekstissä. Näyttelijöiltä se vaatii voimakkaasti hahmoon samastuvaa ilmaisua. Näyttelijät tekevätkin hyvää työtä kautta linjan, etenkin Uusitalon herkkä ja ilmeikäs tulkinta Philipistä tekee vaikutuksen. Myös esityksen valo- ja äänisuunnittelu on vaikuttavaa.
Orvot, näytelmä Lyle Kessler, suomennos Sami Parkkinen, ohjaus Tapani Kalliomäki. Rooleissa Pyry Nikkilä, Juho Uusitalo, Petri Liski. Lavastuksen, pukujen ja naamioinnin suunnittelu Auli Turtiainen. Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen. Äänisuunnittelu ja äänen teosvastaava Sami Hassinen. Kansallisteatterin Taivassali 5.9.
