Rahamaa etenee kuin juna ilman jarrua

Esitystä olisi voinut seurata pelkästään videolta, koska lavan tapahtumat kuvattiin taiten ja reaaliajassa kokonaan. © Heikki Leis

Kun on jo vuosia katsonut videoiden ja lavalla näyttelemisen taitavasti yhdistäviä teoksia, kuten vaikkapa Juha Jokelan Let’s play business (2025), ei Tampereen Teatterikesän pikavauhtia loppuunmyyty Rahamaa hämmästytä muodoltaan yhtä paljon kuin ennakkokohusta voisi päätellä. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Viron Draamateatterin esitys olisi todella taiten tehty ja suitsutuksensa ansainnut.

Ensinnäkin dokumenttiteatteriesitys hämmästyttää kyllä tositarinalla, joka on sen taustalla. Vuonna 2024 ensi-iltansa saanut Rahamaa kertoo pankkimaailmaa ravistelleesta rahanpesuskandaalista, jonka keskiössä on Tallinnan Danske Bankin konttori. Sen kautta pestiin miljardeja euroja hämärää rahaa.

Vuosien 2007–2015 aikana paljastuneen skandaalin lonkerot ulottuvat Pohjoismaihin ja Venäjälle: Tanskan pääkonttori oli tietoinen rahanpesusta, mutta siihen ei puututtu, koska Tallinnan yksikkö vastasi merkittävästä osasta pankin voittoja; Venäjä taas tarvitsi tuleviin sotatoimiinsa rahaa, jonka alkuperä ei olisi selvillä.

Rikosten paljastuttua Viron viranomaiset sulkivat Danske Bankin Tallinnan konttorin.

Viron media seurasi skandaalia, mutta siitä julkaistut jutut eivät saaneet juurikaan lukijoita. Vasta dramaturgi Mehis Pihlan kirjoittama Rahamaa herätti suuren yleisön. Pihla on tehnyt tarkkaa taustatutkimusta skandaalista, jota kuvailee kansainväliseksi kolonialismiksi.

Talous- ja raha-aiheisissa esityksissä ongelmana on usein vaadittavan dokumentaation määrä suhteessa esityksen pituuteen. Ohjaaja Hendrik Toompere jr. juoksuttaakin melkoisen faktamäärän selityksineen sellaista vauhtia, etteivät rikosvyyhdin lukuisat sivuhaarat ja verkoston laajuus auenneet ainakaan minulle.

Esitys lähtee liikkeelle opintonsa jättäneen Arturin ja tämän ystävän pohdinnoista, kuinka ansaita elantonsa paremmin kuin pikkurikoksia tekemällä. Eikä aikaakaan, kun Artur on töissä arvostetun pankin ulkomaanosastolla. Asiakkaat ovat enimmäkseen entisen itäblokin oligarkkeja. Viron toisen itsenäistymisen jälkeisessä kapitalismin villissä lännessä eivät yhteiskunnan rakenteet olleet mitenkään valmiit säätelemään rikollisia toimia.

Alkaa varsinainen pukumiesten karnevaali: rahaa virtaa asiakkaiden lisäksi myös pankin työntekijöille. Kaikki aika käytetään työhön, viinaa kuluu ja ihmissuhteet muuttuvat vieraantuneiksi. Kotona ei ehdi juuri käydä, mutta vaimolle ja lapsille hankitaan hieno talo, sitten sen eteen rakennetaan järvi ja lopulta tuleekin ero.

Toinen ehdoton ansio Rahamaalla on näyttelijöiden millintarkka työskentely. Tampereen Työväen Teatterin lavan ylle nostetulla suurella valkokankaalla näkyy jokainen Arturin leukaperien kiristyminen tai hänen pomonsa silmien välähdys, kun uusi asiakas on kierroksessa. Upporikkaiden asiakkaiden pidot päättyvät vasta, kun taju lähtee, ja humalan asteetkin tulkitaan uskottavalla asteikolla.

Näitä kohtauksia esityksessä riittää. Varsinaista jännitettä niistä ei synny; katsomossa on selvää, että koko ajan kiihdyttävä juna liikkuu, kunnes seinä tulee vastaan.

Kolmas suurkiitos lähtee lavalla soittaneelle viisihenkiselle puhallinyhtyeelle ja sen saksofonisti Maria Faustille. Soittajat vastasivat kaikesta Rahamaan musiikista ja olivat välillä osa tapahtumia. Riehakas soitto kannatteli esitystä erinomaisesti.

Ove Musting videosuunnittelijana ja -ohjaajana sekä pääkamerasta vastannut Ivar Taim osaavat asiansa. Esitystä olisi voinut seurata pelkästään videolta, koska lavan tapahtumat kuvattiin taiten ja reaaliajassa kokonaan. Valtavalle valkokankaalle zoomatut kasvot ja kokouskuvat voittivat suurella näyttämöllä pieninä liikuskelevat näyttelijät. Videoiden ja lavan tapahtumien välinen balanssi teatteriesityksessä on herkkä.

Rahamaa on tietenkin merkittävää aikalaisteatteria virolaisille, joiden nuoren demokratian ongelmista se karusti kertoo. Mutta on se merkittävä muistutus myös meille, jotka emme aina ole niin puhtoisia kuin luulemme ja jotka ennen kaikkea olemme kytköksissä naapureihimme – ja koko maailmaan. Suomalainen Sampo-konserni myi pankkitoimintansa tanskalaiselle Danske Bankille vuonna 2007. Kaupan mukana Danskelle siirtyi Viron Sampo Pank.

Tampereen Teatterikesä: Rahamaa. Kirjoittanut Mehis Pihla. Ohjaus Hendrik Toompere jr. Lavastus Kristjan Suits. Valot Priidu Adlas. Säveltäjä Maria Faust. Videot ja ohjaus Ove Musting. Koreografi Eve Mutso. Näyttelijät Tõnis Niinemets, Viire Valdma, Gert Raudsep, Markus Luik, Karmo Nigula, Inga Salurand, Nikolai Bentsler, Märten Metsaviir, Taavi Teplenkov, Christopher Rajaveer, Hanna Jaanovits, Helena Lotman, Kersti Heinloo, Raimo Pass, Melani Mõtlik ja Kersti Kuuse. Esitys Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä 7.8.2026.

 

 

Edellinen artikkeliNäyttelijän menestys rakentuu yhdessä tekemisestä ja monipuolisuudesta