Tanssiteatteri Minimin ja liettualaisen Šeiko Dance Companyn yhteistuotanto SUPERTHING käynnisti Tanssiteatteri Minimin 35-vuotisjuhlavuoden Tanssin talossa. Annamari Keskisen ja Ryan Masonin koreografia alkoi jo yleisön saapuessa saliin.
Kuusi yli 40-vuotiasta Liettuan tanssikentällä meritoitunutta esiintyjää sekä Minimin taiteellinen johtaja Taneli Törmä oleskelivat lavalla kukin omissa puuhissaan. He tulivat ja menivät. Kuka konttasi sekalainen sähköjohtojen kasa päänsä päällä, kuka kiikaroi kaukaisuuteen, kuka vain seisoi liikkumatta paikoillaan. Joku viihtyi nopean liikkeen parissa, ja kiinnostavaa ruumiinliikettä syntyi tanssijan etsiessä vaivalloisesti sopivaa asentoa ennen unen tuloa.
Vaikutti siltä, että esiintyjien toiminta oli improvisatorista, kunkin tanssijan tuodessa peliin omanlaisensa panoksen. Isolla, lähes tyhjällä näyttämöllä syntyi lukemattomia erottuvia hetkiä ja yksittäisiä näkyjä. Katsojalle niiden merkitysten purkamista voisi verrata ristisanatehtävään, jossa kullekin kuvalle tulisi löytää sanallinen merkitys.
Se oli vaikeaa ja jatkuessaan hyvän aikaa myös turhauttavaa. Katsojana olen kärkäs etsimään vastausta kysymykseen, mistä tässä on kyse. Nyt paremminkin väisteltiin valmiita vastauksia. Toisin sanoen teos kutsui hitaudellaan ja ei-esittämisellään vaikeasti sanallistettavaan olotilaan.
Koska jokainen seitsemästä esiintyjästä oli kiinnostava, niin seurattavaa riitti. Myös jo alussa ajatuksia herättivät antennin näköiset taivaisiin kurottautuvat taipuisat metallitangot. Toinen muistutti vanhaa tv-antennia, toinen oli ristin muotoinen. Kenties ne edustivat pyrkimyksiä sähkön tai korkeamman voiman avulla tavoitella yhteyttä toiseen todellisuuteen, ehkä juuri SUPERTINGiin, sanoinkuvaamattomaan.
Myös Sandra Straukaitin mielikuvitukselliset, eri materiaaleja ja vaatekappaleita yhdistelevät puvut, täydensivät pyrkimystä rajat ylittävään olevaisuuteen.
Alkupuoliskolla aikaa manipuloitiin toisaalta hidastamalla ja pysäyttämällä tapahtumia ja toisaalta tihentämällä hetkiin, joissa esiintyjät syttyivät salamannopeisiin tanssisooloihin.
Kun dramaturginen kyllästymispiste oli saavutettu, tapahtui voimakas käänne.
Ryhmä asteli eturamppiin ojentaen tiukassa katsekontaktissa yleisölle jotakin. Suljettuaan silmänsä he vaipuivat yhtenäisenä joukkona kuin katatoniseen tilaan. Vaikutti siltä, kuin liikkuminen lakkasi olemasta tietoista ja tahdonalaista, ikään kuin suurempi voima olisi vienyt nyt toisistaan tukea hakevaa ryhmää valtavalla paineella.
Loppupuoliskolla hitaus korvautui intensiivisellä energialla, yksinäinen matkanteko muuttui yhteiseksi soljuvaksi etenemiseksi näyttämön läpi. Lopussa ryhmä konttasi piirissä toistaen rytmikkäästi sanaa SUPERTHING.
Olen varma, että tekijät ovat kypsytelleet teostaan hartaasti ja keränneet siihen valtavan määrän taustamateriaalia. Sen pystyi aistimaan, sillä teos oli täysin omalakinen. Kuitenkin niin, että osa kaikesta tästä jää nähdyn teoksen ulkopuolelle, sillä katsojilla ei ole pääsyä tekijöiden pään sisään. Me näemme ainoastaan sen, mitä lavalla joko on tai ei ole.
SUPERTHING nähdään seuraavan kerran Kuopiossa 24. marraskuuta kaupunginteatterin suurella Minna-näyttämöllä.
SUPERTHING. Koreografia Annamari Keskinen ja Ryan Mason (Thar Be Dragons) yhteistyössä esiintyjien kanssa. Ohjaus Annamari Keskinen. Esiintyjät Agnija Šeiko, Giedrė Kirkilė, Mantas Stabačinskas, Andrius Katinas, Erika Vizbaraitė, Taneli Törmä ja Ryan Mason. Äänisuunnittelu Timo Tikka. Lavastussuunnittelu Sigita Šimkūnaitė. Pukusuunnittelu Sandra Straukait .Tuotanto Tanssiteatteri Minimi ja Šeiko Dance Company. Tanssiin talo, Erkko sali 8.9.2026.
t
