”Pum, pum, sä ammuit mua!” Kun Lokki-esityksen näyttelijä Milla Kuikka laulaa Tšehov-tulkinnan herkillä alkumetreillä Sonny Bonon 1960-luvulta peräisin olevan, elämänpettymystä kuvaavan kappaleen Bang Bang (My Baby Shot Me Down), klassikkonäytelmän katsoja aavistaa kuulevansa jotain ennakoivaa. ”Pum, pum” resonoi läpi Anni Mikkelssonin Lokki-ohjauksen ja antaa henkisen äänimaiseman koko teokselle.
Vaikka Lokki ei ehkä ole teatterin taiteellisen johtajan Mikkelssonin Kajaanin-kauden magnum opus eli pääteos, se on hänen jäähyväisohjauksensa ja jonkinlainen teatterillinen testamenttinsa.
”Pum pum” kiteyttää muutamassa minuutissa näytelmän keskeisen sisällön: aikuisuuden rajalla riippuvien, epätoivoisesti unelmoivien ja intohimoisten nuorten – Konsta Temosen, Nina Sairasen ja Marja ”Maša” Samasen – yhteisen tragedian ja sen, kuinka haaveet voi noin vain ampua alas.
Kajaanin Lokista tekee ennennäkemättömän se, että kyseessä on Elli Salon uusi suomennos, joka lennättää Lokintapahtumat Kainuuseen. Myös henkilöiden nimet ovat saaneet hieman väkinäiset suomalaiset versiot.
Kainuu on nykyisin Kansallisteatterin kotikirjailijana toimivalle Salolle synnyinseutua, hänen mummonsa tarinoiden ja sukuloinnin paikka. Niinpä hän paikallisti Lokin ja lennätti sen kirkumaan Oulujärven rantaan.
Tallella on Tšehovin henkilöille tuttu, jopa fataali hätä: rakkauden ja arvostuksen puute sekä tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne.
Salon uudessa suomennoksessa Marja ”Maša” Samasen (Satu Turunen) sanoin toiset vain raahautuvat oman epäkiinnostavan elämänsä läpi. Jalo Kaliman vanhemmassa suomennoksessa Maša raastaa elämäänsä perässään kuin loppumatonta laahusta, usein ilman minkäänlaista elämänhalua.
Nuorten mielialat eivät kuitenkaan ole suomennosten välissä muuttuneet: elämään ja taiteeseen tarvitaan uusia muotoja.
Mikkelssonin ja Salon Tšehov -tuuletus tuo näyttämölle omaperäisen kainuulaisen version henkisestä oblomovilaisuudesta: toisaalta suurista haaveista ja polttavasta kunnianhimosta, mutta toisaalta kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta tavoitella haluamaansa, eli eräänlaisesta idealistisesta melankoliasta.
Ortodoksisesti tšehovilaisuuteen suhtautuvien on pidettävä huivista kiinni.
Kajaanilaisethan tutkitusti rakastavat omaa teatteriaan, ja Lokista aistii pyrkimyksen kurkotella vakiokävijöiden ohella kohti entistä nuorempaakin yleisöä.
Nuoruuden airuina ja samastumiskohteina kasvaville kainuulaisille toimivat varsinkin Karoliina Niskasen hienosyinen roolityö itsemurhaan päätyvänä Konstana, Milla Kuikan innokas ja rakastettava Nina sekä Satu Turunenvastarakkaudettomasta ihastuksesta riutuvana Marja Samasenana.
Nuoruustangon ja Bang Bangin lisäksi nuorten tuntoja sanoittaa myös Jarkko Martikaisen kappale Helposti syttyvät päät, jos oikein bongasin ja olin kuulevinani – käsiohjelmassa sitä ei tosin laulujen kohdalla mainita.
Uusi Lokki kuvaa huvilaelämää Kainuussa. Sieltä ei kaivata Moskovaan vaan Helsinkiin, Kajaanin kansallisteatteriin ja vähän Ouluunkin.
Lokki on kohdistettu näillä pohjoisilla koordinaateilla asuville ihmisille, mutta alkuperäistä tekstiä ja kirjailijaa kunnioittaen.
Näytelmän alaotsikoksi on valittu väitelause Tärkeintä on sietokyky. Se on pikkuisen sama asia kuin ”koettakaa kestää”. Sietokyvystä muistuttaa sama teksti myös esityksen pääsylipussa.
Lause tuntuu huolella valitulta lukuvihjeeltä ja elämänohjeelta. Se viestii välittämistä ja yhteisesti jaettua huolta nykypolitiikan ja yhteiskunnan hauraimpiin kohdistamista kurjistavista toimista.
Nyt saavat elämäntuskaansa röyhkiä ulos muutkin kuin Lokki, esimerkiksi näyttelijätär Irina Arkadinan veli, huvilan omistaja Petri Sorinen (Perttu Hallikainen), joka on alkuperäisteoksen Pjotr Nikolajevitš Sorin.
Lokissa ei juuri kenelläkään ole hyviä fiiliksiä – ainakaan omasta mielestä. Poikkeuksena ovat mato-ongella viihtyvä menestyvä helsinkiläinen kirjailija Boris Trigorin (Antti Hovilainen) sekä muutamat muut hahmot hetkellisesti ja pinnallisesti.
Ihmiset rakastavat toisiaan ristiin ja melkein kilpailevat siitä, kuka kärsii eniten.
Heidi Syrjäkarin näyttelemä Irina Arkadina on sokeassa itsekkyydessään ja poiskatsovassa piheydessään yksilökeskeisen ja nuoruutta ihannoivan aikamme näköiskuva. Kasvojensa vuosirenkaita ryppyyn vääntelevä ”kuuluisa näyttelijä” todetaan taidoiltaan vähäisemmäksi kuin vaikka Elina Knihtilä.
Että sellaista nimien tiputtelua ja sisäpiirikivaa!
Mikkelssonin ohjaama Lokki hengittää samaa ilmaa kuin Anton Tšehovin isojen näytelmien esikoinen. Ohjaustyö on tekona ja taiteellisena testamenttina tulvillaan uskoa teatteriin sekä sen elvyttävään ja iloa tuottavaan voimaan: ”Ainoa paikka, missä voit kokea kuuluvasi joukkoon, on tämä teatteri.”
Teatterissa leikitään nyt teatteria ja teatteri juhlii teatteria. Jäähyväistyö alkaa kohtauksella nuorisoteatterin treeneistä – se on kumarrus Mikkelssonin omalle, jo lapsena saadulle kokemukselle teatterin taiasta ja tähtipölystä.
Samalla Lokki on hänelle vilkutus kainuulaiselle yleisölle. Kainuussakaan ei kaikilla mene hyvin, vaikka kunnille rahasampoilta kalskahtavia datakeskuksia syntyy kuin sieniä syyssateella.
Lokin tuovat lähemmäs maakuntalaisia ja pois venäläisyyden koturneilta katsojille tutut paikannimet, entiset ja edesmenneet oman teatterin näyttelijänimet sekä muu paikallinen sokerointi.
Käsiohjelmassa Anni Mikkelsson toteaa, että julmaa hyökkäyssotaa käyvän nyky-Venäjän kuvaaminen olisi aivan toinen esitys.
Lokin tapahtumat keskittyvät Arkadinan eläkkeellä olevan veljen Petri Sorisen huvilalle, missä auringonkukkien keskellä vietetään reilun kahden ja puolen tunnin ajan hidasta mutta värikästä elämää.
Tšehov itse asui elämänsä viimeiset vuodet etäkirjailijana valkoisessa huvilassa Jaltalla ja kaipasi sieltä Moskovaan. Nyt Ukrainalle kuuluva ”Krimin Riviera” on venäläisten miehittämä. Niin muuttuu maailma.
Lavastaja Markku Hernetkoski on seurannut teatteriharrastaja Konstantin Treplevin eli Konsta Temosen näyttämöohjetta: ”Ei mitään dekoraatioita. Näköala suoraan kohti järveä ja taivaanrantaa.” Tässä tapauksessa taustakuvana on Oulujärven eli ”Kainuun meren” liplattava aava.
Sinne katoaa moottoriveneellään nuori Nina Topi Lindhin videolla. Kulttuurialaan kohdistuvista leikkauksista huolimatta näytelmän nuoriso uskaltaa vielä haaveilla näyttelijän ja näytelmäkirjailijan urasta.
Kajaanin kaupunginteatteri: Lokki. Käsikirjoitus Anton Tšehov. Suomennos Elli Salo. Ohjaus ja sovitus Anni Mikkelsson. Lavastus Markku Hernetkoski. Pukusuunnittelu Tiina Siltala. Valosuunnittelu Jukka Laukkanen.Äänisuunnittelu Sinikka Isoniemi. Videosuunnittelu Topi Lindh. Koreografinen mentorointi KM Taavitsainen.Kampaukset ja maskeeraus Heidi Kaartinen. Näyttämöllä Perttu Hallikainen, Antti Hovilainen, Sisu Kaukonen, Milla Kuikka, Erkki Kähkönen, Karoliina Niskanen, Jukka Peltola, Heidi Syrjäkari, Satu Turunen, Teija Töyry. Ensi-ilta 26.9.2026.
