Tampereen konservatoriolla muutoksia

Tampereen konservatorio ja ammattikorkeakoulu. Kuva: Tampereen musiikkiakatemia
Kuva: Tampereen Musiikkiakatemia

Tampereen konservatoriolaiset saivat kevätlukukauden lopussa yllätysuutisia, kun konservatorion johto ilmoittikin lukukauden musiikin opetuksen päättyvän ennenaikaisesti jo 20.5. Myös tulevan syyskauden opetus aloitetaan normaalia myöhemmin vasta syyskuun alussa. Muutoksen takana ilmeisesti on muillakin musiikin opetustahoilla koettu ongelma, rahoituksen väheneminen.

Asian nostivat esiin Matti Helimo, OAJ:n Pirkanmaan alueen puheenjohtaja sekä järjestön alueasiamies Arto Kauppinen mielipidekirjoituksessaan Aamulehdessä 29. toukokuuta:

”Tämän surullisen tilanteen perussyy on ammatillisen 2. asteen koulutuksen rahoitusongelma. Oppilaitoksessa on ollut jo vuosia musiikkialan perustutkinto-opiskelijoita ylipaikoilla ja siihen on saatu ylimääräistä valtionapua. Ammatillisen koulutuksen tulevaisuuteen kuuluu rahoituksen väheneminen muutoinkin, joten oli odotettua, että avustusta ei enää tullutkaan”, Helimo ja Kauppinen kirjoittavat.

Heidän mukaansa vanhemmille ei myöskään kerrottu todellista syytä opetuksen vähenemiseen.

”Eniten lomautukset ja opetuksen väheneminen kirpaisevat oppilaita sekä vanhempia, kun kesken kevään oppilaitos ilmoitti myös nostavansa lukukausimaksuja.”

Kirjoittajat kantoivat myös huolta siitä, toteutuvatko opetuksessa opettajien työehtosopimuksiin merkityt tuntimäärät ja jos ei, niin vaikuttaako se konservatorion valtionrahoitukseen, joka on sidottu valtionosuustunteina työtunteihin.

Aamulehdessä 10. kesäkuuta julkaistussa vastineessa johtokunnan puheenjohtaja Elina Sirén sekä rehtori Sampsa Konttinen puolustivat konservatorion ratkaisuja. He myös vahvistivat, että konservatorion toiminta rakentuu julkisen rahoituksen varaan, jonka reaalitaso on valtakunnallisesti supistumassa.

”Lienee siis viisautta sopeuttaa toiminta käytettävissä olevien resurssien mukaiseksi ja hyväksyä, että taidekoulutuksen kultaiset vuodet ovat valitettavasti takanapäin”, Sirén ja Konttinen kommentoivat.

Heidän mukaansa tieto lukuvuoden lyhenemisestä annettiin asiaan kuuluvalla tavalla opiskelijoille sekä heidän huoltajilleen, ja ”toisin kuin toisissa konservatorioissa” irtisanomisiin ei ole onneksi ollut tarvetta.

”Palaute on ollut äärimmäisen niukkaa ja, samoin kuin monilta opettajilta suoraan saatu palaute, asiallisen ymmärtävää.”

Lukuvuoden tilapäinen lyheneminen, ilmeisesti myös konservatorion tanssinopetuksessa on Sirénistä ja Konttisesta valitettavaa, mutta he mainitsevat myös, että ”usein lukuvuosi lyhenee saman verran sairastumisten tai muiden konservatoriosta riippumattomien syiden takia.”

Muuta luettavaa Rondossa

Musiikkiuutisia: Muutoksia orkesterien johdossa, Sibelius-palkinto Saundersille

Aapo Häkkinen jättää HeBon johtajuuden Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen jättää tehtävänsä tämän vuoden lopussa. Häkkinen on johtanut orkesteria vuodesta 2003, ja hänen johdollaan HeBo...

Vantaalla päätetään taiteen perusopetuksen tulevaisuudesta

Taiteen perusopetuksen toimijat ravistelevat kuntapäättäjiä hereille: lasten harrastusmahdollisuuksista säästäminen tulee kalliiksi.   V antaan kaupunginhallitus päätti 10. elokuuta 2026 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on jo vuodesta 2024...

Seela Sella on poissa

  Useat mediat ovat STT:n tiedotteeseen perustuen uutisoineet tänään näyttelijä Seela Sellan menehtyneen 89-vuotiaana. Keväällä Seela Sella kertoi sairastavansa nielusyöpää. Hoitojen päätyttyä hän palasi vielä...

Kahdeksasluokkalaisille suunnattu Taidetestaajat saa jatkoa

Valtioneuvosto ilmoitti 1. syyskuuta budjettiriihensä tiedotustilaisuudessa, että Taidetestaajat saavat 3,5 miljoonan euron määrärahan lukuvuodelle 2027–2028. Vuonna 2017 käynnistynyt, koko maan kattava Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma vie joka...

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...