sunnuntai syyskuu 14. 2025

Mahtisäätiön musiikinjohtaja

  Vauras Gulbenkian-säätiö on omalla sinfoniaorkesterillaan, kuorollaan ja runsaalla konserttiohjelmallaan merkittävä peluri klassisen musiikin kentällä. Rondo tapasi Lissabonissa säätiön musiikkiosaston pitkäaikaisen johtajan Risto Niemisen.   Kolmentoista vuoden...

Sieidi löi läpi maailmalla

Tekijänoikeudet, lisensiointi ja esityskorvaukset muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden, jota harva säveltäjä jaksaa hoitaa itse. Taidemusiikin tekijälle tärkeitä kumppaneita ovat kustantamot ja tekijänoikeusjärjestöt. Sibelius, Sibelius, Sibelius. Ulkomailta kerättävien...

Lopusta alkuun

Esikoisalbuminsa hiljattain julkaissut pyy punoi viiden vuoden ajan yhteisöllisen ja yksityisen yhdistävää kasvukertomusta, jossa pop-kertosäkeet kohtaavat äkkiväärät tuotannolliset ratkaisut.   Halusin tehdä sellaisen albumin, jonka minä...

Pelimusiikki kutsuu osallistumaan

0
Pelimusiikki on yksi kuunnelluimpia musiikkigenrejä koko maailmassa. Se muistuttaa paikoin elokuvamusiikkia mutta eroaa siitä siinä, että musiikki kytkeytyy aina pelaajan toimintaan. Siinä korostuu...

Ánnámáret ja joiun uudet visiot

  Miten joiku yhdistyy elektroniseen musiikkiin ja videotaiteeseen? Miltä joiun rematriaatio kuulostaa? Musiikin monitaituri Anna Näkkäläjärvi-Länsman kertoo taiteestaan ja tutkimuksestaan.   Tuntuu luonnolliselta yhdistää joikua elektroniseen musisointiin,...

Huippuhetkiä Rondon matkalla Pariisissa

Rondon ja OK-matkojen lukijamatkalla Pariisissa 7.–11. toukokuuta on mahdollisuus nähdä kaupungin ooppera- ja balettikauden kaksi tärkeää uutta tuotantoa ja Klaus Mäkelä johtamassa Pariisin orkesteriaan,...

Musta Hevonen haluaa elvyttää trumpettiharrastuksen tulevaisuutta

Lahden konservatorion trumpetinsoiton lehtori Seppo Pohjoisaho on ryhtynyt toimiin nuorten trumpetinsoittoa harrastavien määrän elvyttämiseksi. Hän sai viime keväänä idean harjoittaa omalle trumpettiluokalleen pysyvän oman...

Onko uusi luovaa ja luova uutta?

  Musiikillinen luovuus on vaikeasti määriteltävissä ja mitattavissa, mutta useimmiten luovuuteen liitetään uutuuden tai originaaliuden käsite. Voiko musiikin luovuutta siis arvioida sen uutuuden perusteella? Millainen...

KAIJA SAARIAHO, OPETTAJANI: ”Viisi miniatyyria”

“Opiskelu Kaijan johdolla muodostui meille kaikille oppilaille tärkeäksi kokemukseksi – joillekin meistä jopa aivan käänteentekeväksi.” Säveltäjä Juha T. Koskinen reflektoi esseessään sitä, miten Kaija Saariahon...

Steve Reich kääntyi mietteliääksi

0
Minimalismin isähahmoihin kuuluva Steve Reich yllätti uudehkolla teoksellaan Traveler’s Prayer, joka hylkää rytmipulssin ja tekee kunniaa renessanssipolyfonialle. Kesken sen sävellystyötä koronavirus lähti leviämään, ja...

Tieto syventää elämystä

  Konserttien ja oopperoiden oheismateriaalilla – sekä käsiohjelmilla että nettisisällöllä – on yksi päämäärä ylitse muiden: elämyksen äärelle kutsuminen ja sen syventäminen.   Käsiohjelmat ja ohjelmakirjat kuuluvat konsertin rutiineihin,...

Käsiohjelmalla vai ilman?

0
Käsiohjelman kaava on jokaiselle klassisen musiikin konserteissa kävijälle tuttu. Mitä tapahtuu, jos siitä poikkeaa?   Konserttien käsiohjelmilla on harvoin mitään uutta sanottavaa. Tyypillisimmillään niissä kerrotaan...

UUTISET