sunnuntai syyskuu 14. 2025

Populaaritaidetta, osa 13: Tapa tai tule tapetuksi

Lingua Ignotan Caligula (2019) on epämukavaa musiikkia, väkivallan uhrin katarttista traumankäsittelyä, jossa noisen ja äärimetallin brutaalius suodatetaan vanhan musiikin ja kamarioopperan läpi. ”Loistokkain ja pyhin...

Rakasta elämää avasi venäläisten sydämet

0
  Oululainen oopperatenori, vanhempi konstaapeli Petrus Schroderus ei ole antanut pandemian hidastaa musiikin tekemisen tahtia. Hän ryhtyi tuottamaan videomateriaalia verkkoon, ja Rakasta elämää -video upposi...

Miten suomalaisia säveltäjiä viedään maailmalle?

0
Music Finland jakoi vuoden 2021 Valtakunnallisen musiikkivientipalkinnon Fennica Gehrmanille yhtiön pitkäjänteisestä ja uraauurtavasta musiikkikustannustyöstä sekä suomalaisen taidemusiikin ja säveltäjien kansainvälistämisestä. Millä keinoin nykymusiikin säveltäjä...

Musiikki on kuin äidinkieli

0
  Kansanmusiikkiperheen kuopus Aili Järvelä valitsi viulun sijaan uran musiikin moniosaajana. Tunnustusta tuli, kun Helsingin Sanomien lukijat äänestivät Järvelän kappaleen vuosituhannen 50 parhaimman listalle.   Joulukuussa koettiin...

Jazzpolkuja, osa 16: Marginaalin magnaatti

Suomalaisen jazzkentän tunnetuinta ei-muusikkoa veikkailtaessa on kärkisijoilla levytuottaja, festivaalikuraattori, DJ, kirjoittaja ja graafinen suunnittelija Matti Nives, jonka työssä yhdistyvät sekä laajempi visio että tee-se-itse...

Musiikkia korville

0
Hifikaiuttimien valmistajia esittelevän artikkelisarjan jatkona on paikallaan tarkastella kaiutinkuuntelun vaihtoehtoa. Sennheiser tunnetaan laadukkaista kuulokkeistaan.   Joskus mielimusiikkiaan haluaa kuunnella vähän lujempaa. Siitä seuraa ongelmia ainakin kerrostalossa,...

Leevi Madetoja – säveltäjä, joka menetti muistinsa

1
Leevi Madetojan kymmenen viimeistä elinvuotta olivat viina- ja lääkehuuruista painajaista, josta aikanaan kohteliaasti vaiettiin. Säveltäjän perintöä olisi nyt syytä arvioida uudelleen, mutta ehditäänkö sävellyskäsikirjoitukset...

Klaus Mäkelä nautti orkesteriensa eroista

Klaus Mäkelä on saanut johdettavakseen kaksi luonteeltaan ja traditioltaan erilaista huippuorkesteria, Oslon filharmonikot ja Pariisin orkesterin. Yhdistelmä ruokkii hänen musiikillista mielikuvitustaan, ja keväällä ilmestyy...

Kapellimestarit haussa Helsingissä ja Tampereella

Helsingin kaupunginorkesteri ei ole ainut, joka hakee ylikapellimestaria, sillä Tampere Filharmonialla asia on myös ajankohtainen. Maailmalla kysytyllä Santtu-Matias Rouvalilla on Tampereelle aikaa enää neljä...

Kotikuuntelun vallankumoukselliset

0
Gradientin meriitit suuntaavien laatukaiuttimien valmistajana tunnustetaan laajalti, ja sekin tiedetään, että yritys lähestyy kotikuuntelun haasteita hieman eri kantilta kuin muut. Tänään porvoolaisen perheyrityksen vetovastuussa...

Nuotit jatkavat kehitystään

Länsimainen nuottikirjoitus on muuttanut hitaasti muotoaan pitkän historiansa aikana. Vaikka tietyt standardit ovat pitäneet pintansa jo vuosisatoja, syntyy uusiin tarpeisiin uusia merkitsemistapoja. Puhuakseen kieltä ei...

Poika, joka rakasti Bachia

0
Anton Mejias aloitti viisivuotiaana pianonsoiton ja piti ensikonserttinsa kahdeksanvuotiaana. Viotti-kilpailussa palkittu 20-vuotias nuori mies opiskelee kovatasoisessa Curtis-instituutissa Ignat Solzhenitsynin oppilaana. Lapsille soittaminen on yleensä ensin...

UUTISET