lauantai syyskuu 13. 2025

Oopperapioneeri oli käytännön teatterimuusikko

    Monteverdiin perehtynyt barokkiharpisti Andrew Lawrence-King muistuttaa, että monet barokkioopperaan liitetyt mielikuvat ovat romanttisesta oopperakäsityksestä kumpuavia harhoja.   1600-luvun alku on nimetty oopperan syntyajankohdaksi, mutta tuolloin eläneet...

Sanan ja sävelen yhtälö on pohjaton

  Monteverdi 450 -juhlinnan ykkösprojekteja on John Eliot Gardinerin johtamien Monteverdi-kuoron ja English Baroque Soloists -orkesterin laaja, 13 musiikkikeskukseen Euroopassa ja USA:ssa ulottuva kiertue. He...

Arturo Toscanini

Legendoja estradilla     Tahdon voima Suomalaisten miesten keskipituus on nykyisin yli 180 senttiä, mutta kapellimestarien keskipituus – joista yhä merkittävämpi osa on tietysti naisia – on selvästi...

Vahva yhteiskunnallisuus palasi Meidän Festivaalille

Eilen päättynyt Meidän Festivaali ei epäitsekkäästi tuonut sanallakaan esiin 20-vuotisjuhlavuottaan. Sen sijaan tiukka yhteiskunnallinen fokus palasi rytinällä viime vuoden välivaiheenomaisen, sekalaisen kattauksen jälkeen. Meidän...

Raition renessanssi

0
Helsingin juhlaviikkojen tärkeimpiin musiikkianteihin kuuluu Väinö Raition oopperan Prinsessa Cecilia esitys Hannu Linnun johtamassa RSO:n konsertissa 17.8. Teos on sävelletty 1933, ja se on...

Parsifal ilman kukkaistyttöjä

0
Turun musiikkijuhlien (9.–19.8.) nopeimmin loppuunmyyty esitys on Wagnerin Parsifal 10. ja 12.8. Juhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff johtaa esityksen, jossa Wagnerin partituuria on hieman...

Spektaakkeli Monty Pythonin tyyliin

0
Kansalliseepos Kalevalan keskeiseen aihepiiriin kuuluva Sammon taru toteutuu Suomen juhlavuonna musiikillisena suurspektaakkelina.   Joose Tammelinin säveltämä ja ohjaama Satu Sammosta on eräänlainen modernisoitu Taikahuilu, joka toisaalta...

Itsenäisyyden julistuksia Musiikin ajassa

    Viitasaaren Musiikin aika vei taas improvisaation ja taiteidenvälisyyden tuntemattomille vesille, esitteli tasokasta yhtye- ja orkesterimusiikkia ja pohdiskeli autonomian, verkostoyhteiskunnan ja digitaalisuuden teemoja. Viitasaari -kultti leviää,...

Turisteja ja jugend-saleja

0
Yksi tämän kesän uusista festivaaleista, Helsinki Chamber Music keskittyy tarjoamaan laatumusiikkia idyllisen vanhan kaupungin tunnelmassa. Helsinki Chamber Music sai alkunsa kuten monet muutkin tapahtumat: oli...

Satumainen Jolanta

Pjotr Tshaikovskin viimeinen ooppera Jolanta nähdään Suomessa liki sadan vuoden tauon jälkeen.   Jolanta esitettiin ensimmäistä kertaa Suomalaisen oopperan toimesta Kansallisteatterissa Suomen itsenäistymisen aikoihin ja vielä...

Cembaloiden herra

0
    Lapsena Jukka Ollikka nikkaroi radio-ohjattavia lennokkeja ja erilaisia äänenkäsittelyyn liittyviä kojeita. Sitten hän kuuli Bachin englantilaisia sarjoja cembalolla soitettuna. Pian teinipojan huoneennurkassa alkoi mittava...

Kansainvälinen suomalainen

  Nykymuotoiset Savonlinnan Oopperajuhlat käynnistyivät 50 vuotta sitten kesällä 1967. Kansainvälisyys on korostunut tuotannoissa vuosi vuodelta enemmän.   Savonlinnan Oopperajuhlat on supisuomalainen kesätapahtuma, jolla on kautta historiansa...

UUTISET