Mariska on luonnostaan kameleontti

0
  Mariska on ehtinyt moneen sekä artistina että muille tekstejä laativana kynäniekkana. Oma kaari mikrofonin kanssa on vienyt punkin ja räpin kautta kapinalliseen jazz-iskelmään ja...

Kuulan unohdetut aarteet

  Janne Oksanen soittaa Sibafestissä Toivo Kuulan pianotuotannon, josta osa on täysin unohdettua. Hän haluaa levittää myös Dorothy Taubmanin nimellä kulkevaa pianonsoiton lähestymistapaa, joka pelasti...

Heikki Klemetti, valkoisen Suomen ritari

  Kansalaissodan jälkeen moni suomalainen taiteilija meni mukaan ajan oikeistolaisvirtaan. Musiikin alalla yksi näkyvimmistä oli Heikki Klemetti, joka Valkoisen Suomen ritarina sortui myös natsi-Saksan varauksettomaan...

Seksuaalinen häirintä yleistä musiikkialalla

0
  Joulukuun alussa Rondo kysyi musiikin alan ihmisiltä ja harrastajilta, ovatko he kokeneet työssään tai opinnoissaan seksuaalista häirintää tai ahdistelua. Vastaajista peräti 83 % vastasi...

Muistovuoden merkkiteos on ooppera Tampereesta

Olli Kortekankaan uutuusooppera kertoo tavallisista tamperelaisista vuoden 1918 tapahtumien kurimuksessa. Libretisti-ohjaaja Tuomas Parkkinen nostaa päällimmäiseksi sovinnon viestin.   Sata vuotta sitten Tampere-talon paikalla sijaitsi kaupungin teurastuslaitos....

Sisällöstä lähtee kaikki

  Helsingin kaupunginorkesterin uusi intendentti Aleksi Malmberg haluaa korostaa orkesterin roolia musiikin ytimessä, vain siten se täyttää tehtävänsä myös kaupungin palvelulaitoksena.   Vaikka Aleksi Malmberg vaikuttaa nuorelta...

Voimaa vapaudesta

Eriikka Maalismaa ja Emil Holmström paiskivat töitä kamarimusiikin eteen. Heille vapaa muusikkous antaa mahdollisuuden seistä tekemisensä takana ja vaikuttaa musiikkielämään.   Mun motivaatio on tällä hetkellä...

Linna vaatii luovuutta

  Savonlinnan oopperajuhlien uusi taiteellinen johtaja Ville Matvejeff ei näe mahdottomana uudistaa festivaalin esitystyylejä ja ohjelmistoa, vaikka talouden paineet ovatkin ankarat. Keskiössä on tarinan kerronta...

Okko Kamu – Kaukoidästä ja kylläisyydestä

0
  Suomen kokeneimpiin kuuluva kapellimestari Okko Kamu tuntee aasialaiset orkesterit paremmin kuin kukaan muu suomalaismaestro. Viime vuonna päättynyt yli 20-vuotinen kausi Singaporen sinfoniaorkesterin päävierailijana jää...

Musiikin moniottelija sooloilee

0
  Soittajana, tuottajana ja sovittajana yli sadalla albumilla sekä muusikkona ja musiikinjohtajana lukemattomilla keikoilla työskennellyt Matti Kallio raivasi aikaa omalle musiikille.   Matti Kallion reitti on parinkymmenen...

Lauri Porran pään sisällä

0
Säveltäjä teki orkesterilevyn, jolla Paperi T räppää, omniwerk sekä jazzrummut soivat ja bassokitara konsertoi Sinfonia Lahden säestyksellä. Mikä on hänen visionsa? Lauri Porra on mainittu otsikoissa...

Camilla Nylund ja Karita Mattila kohtaavat

Suomen kaksi kansainvälisesti tunnetuinta sopraanoa, Camilla Nylund ja Karita Mattila kohtaavat vuoden kuluttua ensimmäistä kertaa lavalla. He laulavat Pariisin oopperassa Dvorakin Rusalkaa, jonka ensi-ilta...

UUTISET