Ooppera ja laulumusiikki

  Monteverdin kolme säilynyttä oopperaa olivat aikoinaan lajityypin alkuräjähdys, mutta seuraavia vaiheita on kartoitettu levyllä niukemmin. Francesco Cavalli (1602–1676) oli seuranneista oopperasäveltäjistä merkittävimpiä, mutta vuonna 1643 ensi-iltansa saanut L’Egisto on jäänyt mm. La Caliston ja Giasonen varjoon. Siihen voi olla osansa Giovanni Faustinon libretolla, joka on barokkimittareillakin melkoinen ihmissuhdevyyhti. Aegistos on rakastunut Cloriin, mutta heidät sieppaavat ja myyvät orjiksi merirosvot. Samoin käy Zakynthoksen saarella häitä juhlivien Climenen ja Lidion. Kaikki palaavat Zakynthokselle, jossa heidät pistetään […]

Viime aikoina on ilmestynyt liedlevyjä, joissa on ollut pientä toivomisen varaa. Sitten tulevat Florian Boesch ja Malcolm Martineau, jotka saavat vain huokailemaan ihastuksesta. Laulutekniikkaan ja lausuntaan liittyvät huolet on pyyhitty pois: tämä on soivaa puhetta, romanttista runolaulua, jonka esittäjät mieluummin kertovat tarinaa kuin suorittavat nuotteja. Schumannin Dichterliebe on liedkirjallisuuden kiistattomimpia klassikkoja, joka Boeschin ja Martineaun tulkintana kuulostaa tuoreelta ja elävältä kuin laulujen syntyhetkellä. Ihaillen kuuntelee, kuinka Boesch muuntelee äänensävyjään laulusta toiseen ja välillä laulujen sisällä. […]

Elysionin kentillä saivat jumalten suosikit tepastella kuolemansa jälkeen onnellisina ja ikuisesti nuorina. Schubertin liedeissä tuo ihanne soi käsin kosketeltavana mutta samalla kuoleman varjostamana. Sopraano Carolyn Sampsonin ja veteraanipianisti Joseph Middletonin levyllä vaikuttavimpia kurotuksia ovat Goethen runoihin sommitellut laulut. Ganymedissä luonto kannustaa sankaria yhä uusiin korkeuksiin, Der Musensohnissa luonnon harmonia leviää ihmisten keskuuteen, ja An den Mondissa kuunvalo valaisee jälkiä rakastetusta. Muissakin runoissa seikkailevat romantiikan avainsymbolit, yö (Nacht und Träume, Wiegenlied, Der liebliche Stern, Die Sterne) […]

Jordi Savall levytti Mozartin Requiemin kolmisenkymmentä vuotta sitten, mutta ote on siitä tiukentunut, tempot nopeutuneet ja draama jännittynyt. Kuoleman kanssa ei tehdä kompromisseja, eikä sitä kosiskella romanttisella sentimentaalisuudella. Tunnetta tulkinnasta ei silti puutu. Periodisoittajiensa ja 24-henkisen kuoronsa kanssa Savall käy synkkää totuutta päin Introituksessa, jossa matavan surun sijaan painottuu synkeä kohtalokkuus. Dies irae, Rex tremendae ja Confutatis soivat tavallista ankarampina. Sovinnontarjoukset ja avunpyynnöt liikuttavat mutta ovat alistuneita – Lacrimosa ei laahaa. Nuorekas solistikvartetti on aiempaa […]

Hildegard Bingeniläinen (1098–1179) ehti moneen. Nykyajan näkökulmasta säveltäminen, luostarin johtaminen, luonnon historian tutkiminen, parantaminen, ennustukset ja diplomatia vaikuttavat multitaskaukselta, mutta keskiajan näkökulmasta ne olivat yhtä ja samaa projektia: kilvoittelua kohti Jumalaa. Hildegardin musiikki pohjautuu gregoriaaniseen lauluun, mutta etenee siitä laajojen intervallien ja ambituksen vapaasti liiteleviksi melodioiksi, joita eivät kahlitse pulssit tai tahtiviivat. Säestyksetön yksinlaulu edellyttää täydellistä äänen, tekstin ja fraseerauksen hallintaa, johon Hildegardkin tarvitsi ammattimaisia laulajia. Grace Davidsonin laulu kaartuu rauhoittavan puhtaana ja katkeamattomana virtana […]

Perinteinen taidelaulu antaa rakkaudesta usein ihanteellisen kuvan. Se mureni ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja sopraano Iida Antola ja pianisti Kirill Kozlovsky ovat päättäneet kertoa Brittenin, Ullmannin ja Messiaenin lauluilla ”Totuuden rakkaudesta”. W. H. Audenin runot Brittenin Kabaree-lauluissa (1938) piikittelevät romanttisia kliseitä, esimerkiksi pelotellessaan rakkauden yllättävän nenää kaivaessa. Natsien vakileirillä kuolleen Viktor Ullmannin rakkauslauluissa (1939) Ricarda Huchin runoihin on synkempi, paikoin enteellinen sävy. Toista maailmansotaa edeltävissä Maan ja taivaan lauluissaan (1938) Messiaen kurottaa perheidyllistä kohti kuolemaa ja […]

Myllärin ammatti on raskasta työtä, ja on johdonmukaista, että myllärinkisälliksi hakeutuu tavallista raskasäänisempiä laulajia. Bassobaritoni Erik Rousi kuulostaa Schubertin Kauniissa myllärintyttäressä mieheltä, jolta onnistuisi myös jauhosäkkien kantaminen. Matala rekisteri tuo kolmiodraamaan alusta lähtien uskottavuutta ja lisää surulliseen loppuun julistavaa varmuutta. Piano-osuutta tavataan luonnehtia laulajan tasaveroiseksi kumppaniksi, mutta musiikillisessa rikkaudessaankin se on enemmän tarkkailija, joka ei pysty laulajaa auttamaan, vain lohduttamaan. Rousi tavoittaa hyvin alun kirkasotsaisen optimismin, ja hän on yllättävän ketterä kiihkeissä Ungeduld-, Mein– tai […]

Francois Couperin julkaisi 22-vuotiaana kaksi urkumessua (1690), toisen seurakunnille (paroisses) ja toisen luostarien (convents) käyttöön. Barokkiaikana urkuosuudet täydennettiin laululla, mutta Couperinin urkumessuista on levytetty toisinaan pelkät soitinosuudet, välillä höystettynä joillakin messuteksteillä. Olivier Latry ja Jean-Yves Haymouzin johtama kuusihenkinen lauluyhtye menevät Versaillesin Chapelle Royalessa vielä pitemmälle. Couperinin urkukappaleet käyvät aktiivista vuoropuhelua messun laulettujen osuuksien, ei ainoastaan tekstin ydinajatuksia ilmaisevien gregoriaanisten hymnien (plain-chant) kanssa, vaan myös vapaammin, kontrapunktisesti ja välillä improvisatorisesti muotoiltujen lauluosuuksien (alternatim) kanssa. Jälkimmäinen on […]

André Caplet (1878–1925) oli 1900-luvun alussa palkittu säveltäjä ja kapellimestari, joka johti paljon uutta ja impressionistista musiikkia. Vuonna 1910 hänet valittiin Bostonin sinfonikkojen johtajaksi, josta hän palasi kotimaahansa vapaaehtoiseksi ja joutui länsirintamalla kaasuhyökkäyksen uhriksi. Vammat johtivat kuolemaan 46-vuotiaana. Viimeisissä teoksissaan hän yhdisti modernistiseen ilmaisuun esoteerista hengellisyyttä. Pääteoksiin kuuluva oratorio Miroir de Jesus, ”Jeesuksen peili”, liittyy samoihin katolisiin rukousnauhamysteereihin kuin barokkisäveltäjä Biberin Rosenkranz-sonaatit. Teoksen ensiversiossa intiimiä lähestymistapaa painotti jousikvartetti, mutta Baijerin RSO:n jousisto tavoittaa herkästi musiikin […]

Uudet sävellykset syntyvät nykyään paljolti tilausteoksina, joissa huomioidaan erilaisia tilaajien tarpeita. Bent Sørensen (s. 1958) sävelsi Matteus-passionsa (2019) muiden töiden ohessa, koska halusi säveltää sen. Kyseessä ei ole perinteinen evankeliumikertomus, vaan Jakob Holtzen kuratoimaan librettoon on pilkottu Raamatun tekstien ohella kolmen naisrunoilijan – Anna Ahmatovan, Edith Södergranin ja Emily Dickinsonin – sekä kolmen tanskalaiskirjailijan – Søren Ulrik Thomsenin, Ole Sarvigin ja Frank Jaegerin – säkeitä. Pääosassa on Kristuksen opettama rakkaus, jonka Sørensen rinnastaa tavalliseen inhimilliseen […]

Simferopolissa Ukrainassa vuonna 1962 syntynyt Galina Grigorjeva muutti vuonna 1994 Viroon Lepo Sumeran sävellysoppiin ja jäi maahan pysyvästi. Uudessa kotimaassaan Grigorjeva on tutustunut rikkaaseen kuorokulttuuriin, josta on todisteena levyllinen vuosina 2008–2022 syntyneitä mieskuoroteoksia. Suuri osa Grigorjevan sävellyksistä on hengellisiä, mutta ei liturgisia. Ortodoksiseen ajatusmaailmaan hän yhdistää toisinaan venäläistä runoutta, kuten Nox vitaessa, jossa ”elämän yötä” mittailevat akmeistirunoilija Innokenti Annenskin (1855–1909) kirkastuneet säkeet. Diptyykissä aiheena on kuolema ja teksteinä vigilian vanhurskaan Simeonin rukous ja Pyhän Kosmaksen […]

Camilla Nylundille amerikkalaisten viihdelaulut ovat olleet intohimo jo pitkään, ja sen tuloksena on cd- ja dvd-paketti The Great American Songbook. Tätä ohjelmistoa on ensi alkuun vaikea kuvitella aristokraattisen Strauss-sopraanon suuhun, mutta Nylund yllättää tulkintojensa sävykkyydellä. Hän onnistuu karttamaan oopperalaulajan maneerit ja eläytymään Broadway- ja iskelmäklassikoihin täysiverisesti ja musiikilliseen linjaan panostaen, yrittämättäkään matkia Marlene Dietrichiä tai afroamerikkalaisia blueskurkkuja. Jos levyä kuuntelee nämä autenttiset äänet korvissaan, vaikutelma saattaa olla joskus sliipattu, mutta ei tämänkään ohjelmiston tulkintatapa ole […]