Ooppera ja laulumusiikki

Sveitsiläissyntyinen Ludwig Senfl (n. 1486–1542/43) kiinnitettiin poikasopraanona keisari Maximilian I:n hovikapellaan vuonna 1496. Hovisäveltäjäksi Senfl nimitettiin vuonna 1517 opettajansa Heinrich Isaacin kuoleman jälkeen. Senflin urakehitykseen vaikutti hänen veljeilynsä Lutherin protestanttien kanssa. Senfl ei kääntynyt protestanttisuuteen, mutta inkvisitio tutki häntä aiheesta. Ehkä ajat vaikuttivat Senflin tekstivalintoihin, joissa tuntuu kuultavan kiinnostus kansanomaiseen ajatteluun. Suuri osa Senflin n. 250 laulusta on yksinkertaisia maallisia lauluja, mutta joukossa on myös vaativia moniäänisiä kappaleita. Niistä on koottu edustava otos Singer Purin […]

Solistien kuoro” voi herättää arveluttavia mielikuvia laulajistosta, jossa kilpaillaan kaikin keinoin kuulijan huomiosta. Norjalaiskuoron laulu on kuitenkin tunturipuron puhdasta ja Grete Pedersenin johdolla viiltävän kauniisti tasapainotettua. Joululevyllään he luovat vanhan ajan joulutunnelman, jonka kynttilänvaloiseen ja pakkashuuruiseen tunnelmaan Pohjolan asukin on helppo samaistua. Levylle poimitut tututkin joululaulut soivat skandinaavisen maanläheisesti alkaen jousitrion pelimannihenkeen säestämästä Adeste fidelisistä. Samalla tavoin En krybbe var vuggen (Vastasyntynyt Jeesus) tai Deilig i Jorden (Maa on niin kaunis) on sovitettu yhtä aikaa […]

Joulun lähestyessä uhkaa tuttujen joulusävelmien vyöry. Myös suurimuotoisten joulusävellysten kohdalla tuntuvat samat teokset toistuvan tiuhaan, mutta Hänsslerin kuuden levyn boksi muistuttaa, että ohjelmisto on paljon laajempi. Suurin teos on Heinrich von Herzogenbergin (1842–1900) idyllioratorioksi luonnehdittava ”Kristuksen syntymä” (1894), joka levittää tapahtuman Vanhan testamentin ja Luukkaan evankeliumin pohjalta tuttuja ja vähemmän tunnettuja joululauluja lainaavaksi spektaakkeliksi. Brahmsin tukijoihin kuulunut Herzogenberg edustaa täysromantiikkaa herttaisimmillaan, välillä anteliaan makeana. Schützin ”Jouluhistoria” on tutumpi ja toimisi paremmin periodityylisenä esityksenä. Arnold Bruckhorstin […]

Händelin muutamat Italiassa viettämät vuodet muokkasivat hänen barokkityylinsä, johon muutto Englantiin lisäsi uudenlaisen yleisökontaktin. Italiassa Händel työskenteli aristokraattien ja kirkkoruhtinaiden parissa ja sävelsi protestanttisuudestaan huolimatta sujuvasti katolisia motetteja. Niistä kardinaali Colonnan tilaama Salve Regina painottaa rukoilevaa nöyryyttä Neitsyt Marian edessä, mikä ei estä koloratuureja singahtelemasta taivaallisiin korkeuksiin. Julie Rosetilla on piipittävä sopraanoääni, johon välillä kaipaa mehevyyttä, mutta joka kohoaa puhtaana ja ketteränä vaadittuihin sfääreihin. Koen silti levyn sankariksi Leonardo Garcia Alarcónin johtaman Millenium-orkesterin, joka soittaa […]

Henri Duparcin (1848–1933) elämä oli pitkä mutta sävellystuotanto suppea. Hänet muistetaan ennen muuta lauluistaan, joita tässä kokonaislevytyksessä on kuusitoista kappaletta. Noista lauluista noin puolia esitetään säännöllisesti lauluresitaaleissa. ”Surullinen laulu”, ”Matkaankutsu”, ”Ekstaasi”, tai Phidylé ovat tuttuja monen tähtisopraanon ohjelmistosta, mutta kaikki laulut ovat loppuun saakka punnittuja ja hiottuja taideteoksia. Duparcin musiikki seuraa Jean Lahorin, Sully Prudhommen, Théophile Gautierin, Leconte du Lislen ja Charles Baudelairen runoja herkästi ja kunnioittavasti, herkutellen ranskan kielen äänteillä ja sävyillä. Siksi on […]

Valentin Silvestrovin vaimonsa, musiikintutkija Larissa Bondarenkon muistolle säveltämä sielunmessu vuodelta 1999 kuuluu hänen pääteoksiinsa. Katolisen muistopalveluksen kaavaa siinä on seurattu valikoiden, ja requiemien historiassa se kuuluu intiimeimpiin näytteisiin. Kaikki tempot ovat hitaita, ja dynamiikka on enimmäkseen hiljaista, josta vyöryvät crescendot toisinaan yllättävät. Dies irae -sekvenssistä on sävelletty jyhkeä Tuba mirum ja voipunut Lacrimosa. Neljäs osa on Ukrainan kansallisrunoilija Taras Sevtshenkon Uni Silvestrovin Hiljaisista lauluista. Teoksen täydentävät Agnus Dei ja Requiem aeternamin kertaukset. Requiem for Larissa […]

Ranskalaiseen romanttiseen kuoromusiikkiin törmää harvoin, ja erinomaisen Accentus-kuoron tuore levy avaa ikkunan lempeän kauneuden maailmaan. Saint-Saënsin lauluissa iltahämärästä, puista ja kukista kerrotaan viilein pastellisävyin ja raffinoiduin harmonioin. Runoilijat eivät ole aikansa nimekkäimpiä, ja pariin kappaleeseen Saint-Saëns on laatinut itse tekstin. Siitä seuraa toisinaan, että kappaleet kuulostavat sointuharjoitelmilta ranskan kielen äänteille ja sisältö, jossa ilta on rauhaisa ja luonto karkottaa surut, jää sivuseikaksi. Accentuksen lumoavan puhtaaseen ja millilleen tasapainotettuun saundiin uppoutuessa se tuntuu oikealta ratkaisulta. Reynaldo […]

Amerikkaa pidetään massakulttuurin kehtona, mutta taidemusiikissa siellä on siinnyt poikkeuksellisen paljon itsepäisiä oman tiensä kulkijoita. Harry Partch (1901–1974) on yksi heistä, säveltäjä ja teoreetikko, joka pureutui soivan äänen ytimeen, sommitteli mikrosävelasteikkoja ja rakensi soittimia niitä varten. Hänen pääteoksiinsa kuuluu Delusion of Fury (1969), kuorolle ja soitinyhtyeelle sävelletty rituaalidraama, joka kertoo ensimmäisessä osassa japanilaisen noh-näytelmän tarinan taistelussa kaatuneesta soturista, joka palaa vihaisena aaveena. Toisessa näytöksessä etiopialainen tarina kertoo viestinnän vaikeuksista ja yhteenottoihin johtavista väärinkäsityksistä. ”Raivon harhakuva” […]

Händelin kruunajaisteokset tulevat ensi keväänä ajankohtaisiksi, kun kuningas Charles III varustetaan tunnusomaisella päähineellä. Kuningas Yrjö I myönsi Händelille testamentissaan 1727 Englannin kansalaisuuden, ja säveltäjä kiitti kirjoittamalla Yrjö II:n kruunajaisiin samana vuonna kolme Kruunajais-anthemia. Anthem kääntyy suomeksi ”hymniksi”, mutta Zadok the Priestiä lukuun ottamatta kyse on laajemmasta kuoroteoksesta. Händelin neljä anthemia ovat seremoniallisen musiikin suurimpia saavutuksia ja soineet brittiläisissä kruunajaisissa Yrjöjen ajoista. Hervé Niquet johtaa Alphan levyllä periodikriteereillä suurta orkesteria ja kuoroa, jotka ovat kuitenkin kaukana […]

Bachin suuri h-molli-messu on tunnustettu ja paljon levytetty mestariteos, mutta hänen neljä lyhyttä messuaan BWV 233-236 ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Pelkän Kyrien ja Glorian käsittäviä teoksia on kutsuttu myös luterilaisiksi messuiksi, ja suurin osa niiden musiikista pohjautuu varhaisempiin kantaatteihin. Teokset oli ilmeisesti tarkoitettu liturgiseen käyttöön, ja niiden rakenne oli suunniteltu tarkoin: kuoron laulama kolmitaitteinen Kyrie ja Gloria, jossa kuoro kehystää kolmea sooloaariaa. Parodiatekniikan vuoksi messuihin suhtauduttiin aikoinaan väheksyvästi. Nyt ne näyttävät, kuinka Bach kehitti jatkuvasti […]

Jean-Philippe Rameau ennätti ennen oopperauraansa työskennellä eri kirkoissa urkurina, mutta ei musiikinjohtajana, minkä vuoksi hänen hengellisten teostensa määrä on suppea. ”Suuria motetteja” on kolme, ja niiden lisäksi Versaillesin Kuninkaallisessa kappelissa on levytetty Rameaun harmoniaoppaasta löytyvä Laboravi clamans -fuuga, mahdollisesti kadonneesta motetista. Grand motetin esikuva oli Lully ja tekstit Psalmeista, mutta teosten koristeellisesti konsertoiva tyyli kuului 1700-luvulle. Quam dilecta hakee Psalmin 84 sanoin turvaa Jumalasta, mitä alun sopraanosoolo huljuvine huiluineen korostaa nöyryydellään. In convertendo Domine anoo […]

Arnold Schönberg moitti oppilastaan John Cagea harmonian puutteesta, mutta tämä vastasi: ”Omistan elämäni lyödäkseni päätä siihen seinään.” Sekakuoro on useimpien säveltäjien mielestä harmoniasoitin, mutta Cagen ryhtyessä vuonna 1979 kuorosäveltäjäksi lopputulos oli jotain ihan muuta. Hymns and Variations pohjautuu bostonilaisnahkuri William Billingsin (1746–1800) kahteen neliääniseen hymniin, joissa Cage on häivyttänyt jäljet resonoivasta yhteissoinnista ja jättänyt jäljelle surumielistä huhuilua. Teoksella on symbolinen merkitys amerikkalaisen pioneerihengen ja itsenäistymisajan optimismin kriittisenä tarkasteluna – kuvana siitä, mitä USA:sta oli 1970-luvulla […]