Orkesterit ja konsertot

Bartókin Konsertto orkesterille on 1900-luvun musiikin suuria klassikoita, jota on viime vuosina lähestytty yhä enemmän musiikillisena kuin soittoteknisenä haasteena. Näin tekevät myös Alexandre Bloch ja Lillen orkesteri, joka tähtää tavallista kevyempään ja läpikuultavampaan sointiin. Avausosa kuulostaa suorastaan rennolta, ja toisen osan paripelit voisivat kuvata nykyaikaista ihmissuhdekomediaa. Elegiassa on huolella tyyliteltyä draamaa, mutta ei draamaa syventävää painajaistunnelmaa. Finaali on ketterästi taituroiva ja optimistinen, mutta kokonaisuudesta puuttuu sellainen tarkkuus ja varmuus, jonka Susanna Mälkki ja HKO levytyksessään […]

Djuro Zivkovic (s. 1975) on ruotsinserbialainen Grawemeyer-palkittu säveltäjä ja Ruotsin akatemian jäsen, jonka musiikki liikkuu läntisten ja itäisten koulukuntien välillä. Kekseliäs ja toimelias soittimellisuus viittaa ensin mainittuun, jossa henkevinä esikuvina ovat toimineet Messiaen ja Takemitsu. Itäinen perinne kumpuaa bysanttilaisortodoksisesta mystiikasta, jolle modernina esikuvana on toiminut mm. Gubaidulinan musiikki. Rakkauden linnake (Citadel of Love, 2020) suurelle kamariyhtyeelle on pystytetty 1000-luvun munkki Nikitas Stithatoksen ajatuksille, ja siitä kasvaa Rauhaan johtava hiljaisten sävyjen henkinen matka. Zivkovicin musiikki on […]

Mieczyslaw Weinbergin (1919–1986) Aamunkoitto (Zarja) oli tarkoitettu Lokakuun vallankumouksen nelikymmenvuotisjuhliin, mutta jäi esittämättä. Ehkä alkusoitosta puuttui tulisin aatteen palo, mutta samalla klassistinen ote tekee teoksesta nyt helpommin lähestyttävän. Weinbergin ystävänsä Šostakovitšin muistolle vuonna 1976 säveltämä sinfonia nro 12 on eri lajin eläin, tinkimätön ja vereslihaisen rohkea eepos. Vanhemman kollegan tyyli on läsnä riekkuvassa scherzossa sekä syvällä kyntävässä hitaassa osassa. Ääriosat liikkuvat kuulaasta surusta repivään katkeruuteen, ja John Storgårdsin johtamat BBC:n filharmonikot eivät jätä mitään puolitiehen. […]

Luonto lienee musiikillisen ilmaisun ikuisimpia inspiraation lähteitä, mutta kun nykykuulijaa ”ladataan luonnolla”, mukaan tulee myös huolta ja omantunnon kolkutusta. Andrea Tarrodi on tullut tunnetuksi koristeellisista orkesterikappaleista, mutta Malin Bromanille ja Pekka Kuusistolle sävelletty kahden viulun konsertto Acanthes (2017) on jännitteisempi ilmestys. Teoksen innoituksena toimineet Henri Matissen maalaamat akanttikukat ovat paitsi värikkäitä, myös piikikkäitä, mikä tuo teoksen edetessä purevuutta soolo-osiin ja hyökyilevään jousistoon. Se saa myös lopussa kiteytyvät kansanmusiikkilainat tuntumaan luontevilta. Mats Larsson Gothen Lied von […]

Dora Pejačević (1885–1923) syntyi kroatialaiseen aatelissukuun, jonka elämäntavan ja etuoikeudet hän koki itselleen vieraaksi. Musiikista tuli väline laajemman elämänpiirin ja tunneilmaisun hahmottamiseen, ja hänestä tuli kansakuntansa pioneeri monissa sävellysmuodoissa. Pejačević aloitti säveltämisen tyylipuhtaana myöhäisromantikkona, mutta kokemukset sairaanhoitajana I maailmansodan aikana toivat teoksiin rohkeaa särmää. Richard Straussin tai Skrjabinin vaikutus tuntuu taustalla, mutta ei sumenna Pejačevićin persoonallista orkesteritaituruutta. Hänen elämänsä päättyi ennenaikaisesti synnytyksen jälkeiseen sepsikseen. Pejačević esittäytyy täysiverisenä romantikkona vuonna 1913 valmistuneessa g-molli-pianokonsertossa, joka aaltoilee vajaassa […]

Grażyna Bacewiczin (1909–1969) musiikki on noussut kohinalla marginaalista, vaikka ei se täysin unohduksissa ole ollutkaan. Sen sijaan hänen taiteensa kuitattiin usein ”uusklassiseksi”, ymmärtämättä täysin, mitä klassistinen asenne merkitsi ensin natsien ja sitten Neuvostoliiton miehittämässä Puolassa. Abstraktiin draamaan ja kirkkaaseen logiikkaan tähtäävät sinfoniat edustivat tuossa ympäristössä vaarallista protestia. Bacewiczin kolmas (1952) ja neljäs sinfonia (1953) eivät ole konservatiivisia vaan pelottomasti eteenpäin katsovia ja konflikteja kaihtamattomia teoksia. Ne saavat kerrassaan uljaat tulkinnat Sakari Oramon johtamalta BBC:n sinfoniaorkesterilta, […]

Kitarasta ei taida olla kokonaisen orkesterin vastustajaksi, ja sen vuoksi konserttojen säveltäjät usein pyrkivät laajentamaan tekstuureja epäperinteisiin suuntiin. Antti Auvinen marssittaa Tapiola Sinfoniettan kokoonpanoon mm. munaleikkureita, puruleluja, hiekkapaperia ja arkaaisia sähkösoittimia, joista syntyvä absurdius on varsin hienovaraista. Lotta Wennäkosken Susurrus-konserton otsikko viittaa kahiseviin, suhiseviin ja rapiseviin ääniin, joita solisti ja orkesteri kilvan loihtivat. Riikka Talvitie hyödyntää cembaloa sekä rock- ja jazz-kitaristien käyttämää e’bowta, vieläpä ilman ironiaa (Without Irony). Kaikki kolme teosta on räätälöity Petri Kumelan […]

John Wilson on levyttänyt Sinfonia of Londonin kanssa tiiviiseen tahtiin erilaisia orkesterispektaakkeleja, ja tulokset ovat saaneet etenkin brittiarvostelijat hurmioon. Keikkaorkesteriin on poimittu Lontoon orkestereista eturivin muusikoita, joille nopea, mutta tarkka työskentely on tuttua. Wilsonin tyyliin on kuulunut myös sävellysten käsikirjoituksiin paneutuminen ja Ravelin Daphnis et Chloe -baletistakin hän on löytänyt pieniä eroavaisuuksia painettuun partituuriin nähden. Ravelin Daphnis on orkesterikirjallisuuden loisteliampia teoksia, mutta vaatii orkesterin jokaiselta soittajalta taiturisuoritusta. Siihen Wilsonin kokoonpano yltää ja saa tukea Chandosin […]

Sinfonista runoa pidetään ohjelmamusiikin kulmakivenä, ja erilaisten aiheiden kuvailu avasi uusia aloja muodon ja orkesterin käsittelylle. Mutta kuinka moni seuraa oikeasti näitä teoksia tiukasti tarinoidensa pohjalta? Itse asiassa useimmat runoelmat toimivat mainiosti abstrakteina, mutta rakenteeltaan kerronnallisina säveldraamoina. Lyonin Kansallisorkesteri ja viulistinakin tunnettu Nikolai Szeps-Znaider ovat koonneet tuplalevylleen näytteitä romanttisista ranskalaisista sävelrunoista, joista osa on tuttuja, mutta monet harvinaisia. Erityisen kiintoisia ovat naisten sävellykset, kuten Lili Boulangerin Kevätilta, Augusta Holmesin Yö ja rakkaus, Mel Bonisin Kleopatran […]

Berliinin filharmonikoissa soittava Sarah Willis on yhdistänyt kolmella levyllä Mozartin käyrätorvikonserttoja ja kuubalaista mamboa. Ajatus voi tuntua kaukaa haetulta, mutta sarjan viimeinen julkaisu vakuuttaa, että se toimii loistavasti. Willis on Mozartin neljännessä ja muhkeimmassa käyrätorvikonsertossa rento, mutta ketterä solisti. Edgar Olivero on säveltänyt metsästysfinaalin pohjalta hauskan Rondo alla Rumban, joka paljastaa Mozartin ja kuubalaismusiikin salaisen yhteyden. Konserttoakin hivelevämpi kokemus on Mozartin Sinfonia concertante puhaltimille klarinettiversiossaan. Willis saa kumppaneikseen kolme kollegaa Berliinin filharmonikoista, joiden kanssa syntyy […]

Mahlerin ”Ylösnousemus”-sinfoniaa lähestyttiin takavuosina juhlallisin sanankääntein ja tuntemuksin. Philharmonia-orkesteri ja ylikapellimestarinsa ottavat teosjärkäleen rennommin ja otsikoivat livelevytyksensä “Santtu johtaa Mahleria”. Hieman huokean näköiseen graafiseen suunnitteluun yhdistettynä se voisi antaa aiheen arvailla, etteivät Santtu-Matias Rouvali ja The Philharmonia ota tehtäväänsä täysin tosissaan, mutta lopputulos kertoo muuta. Tämä on poikkeuksellisen spontaani, varmalla kädellä ohjattu ja todelliseen ”Ylosnousemukseen” yltävä tulkinta, joka saa päätteeksi lontoolaisyleisöltä euforiset suosionosoitukset. Konserttitaltioinneilla on tämän mittakaavan teoksissa omat rajoituksensa, mutta hetkeen tarttuva ja verraten […]