Lutoslawskin persoonalliset kokeilut
Witold Lutoslawski kumartaa perinteelle vuonna 1988 valmistuneessa pianokonsertossaan. Virtuoosisuudessaan se kuulostaa Prokofjevin jatkeelta, mutta silti sen rikkaissa soinneissa kuluu myös eletty modernismin elämä. Alun lintukonsertti, jossa pianon ja orkesterin viserrykset ja pyrähdykset täyttävät vähitellen ilman, on lumoava. Krystian Zimerman kantaesitti teoksen ja myös levytti sen pian sen jälkeen säveltäjän johdolla. Sir Simon Rattlen ja berliiniläisten kesken syntyy kuitenkin niin valpas ja energinen yhteys, että uusi versio perustelee itsensä. Nuoren Zimermanin elegantti iskevyys on tallella, […]
Kuula ei yltänyt potentiaalinsa tasolle
Toivo Kuula ei löytänyt orkesterimusiikkiinsa samaa latausta kuin yksin- tai kuorolauluihinsa. Varmaan kapellimestarina työskennellyt säveltäjä olisi ilman ennenaikaista kuolemaansa päässyt tälläkin saralla pysyvämpiin saavutuksiin, mutta näihin dokumentteihin on jälkipolvien tyytyminen. Kiinnostavimpia ovat kaksi Eteläpohjalaista sarjaa, joissa kansallisromanttinen folkloristiikka kohtaa idyllisen impressionismin. Reipasta ja ajoin demonistakin tanhumeininkiä suuremman vaikutuksen tekevät mietiskelevät ja alakuloisesti sävyttyneet luontokuvat. Leif Segerstam ja Turun filharmoninen orkesteri valavat näihin kohtauksiin suurta lämpöä ja taitettuja värejä. Kuula on näissä suurelle yleisölle sävelletyissä […]
Kokkolassa ei hötkyillä
Sympaattinen piirre Keski-Pohjanmaan kamariorkesterissa on, ettei se ole koskaan hyljeksinyt helppotajuisempaakaan jousilyriikkaa, joka usein pohjautuu kansansävelmiin. Uusin levy sisältää kansallisromanttista idylliä ja hiljaista, melankolista tuumiskelua, ryyditettynä kirpeämmillä rytmisillä kappaleilla. Juha Kangas on koko uransa ajan halunnut nostaa esiin kokkolalaisen Erik Fordellin tuotantoa, ja I folkton on siinä mainio lisä. Orkesterin pitkää balttilaisen musiikin projektia jatkavat Villem Kappin, Jekabs Medinsin ja Eduard Ojan viehkeät tunnelmapalat. Lars-Erik Larssonin musikanttius on aina tuoretta, ja Einar Englundin Serenata […]
Kalifornialaisilla on yhteinen ajatus
John Adamsin Absolute jest on tilausteos San Fransiscon sinfonikkojen 100-vuotisjuhliin 2012, ja se on säveltäjää rytmisesti svengaavimmillaan. Teos perustuu Beethovenin eri teosten scherzoihin, jotka pyrähtelevät ohikiitävinä fragmentteina tai jättävät päälle kehäänsä kiertävän rytmiketjuna. Näkökulma Beethoveniin on humoristinen. Solistinen jousikvartetti yrittää maanisesti pysytellä alkuperäistekstuurissa, kun taas orkesteri viettelee muille maille. Minimalismi-termi ei tule mieleen moniaineksisessa Alsolute jestissä, mutta 1982 syntyneessä Grand pianola musicissa sitä ei voi välttää. Pulputtava yksinkertaisuuden transsi, vähittäiset prosessit ja pointillistinen tyyli […]
