Soitin ja kamarimusiikki

Bachin soolosellosarjoja on soitettu nimetyn instrumentin lisäksi monenlaisin välinein, jotka tuovat musiikkiin omat rajoituksensa ja mahdollisuutensa. Käyrätorvi saattaa kuulostaa kaukaiselta vaihtoehdolta, mutta sekä Bach että Radion sinfoniaorkesterin soolocornisti Jukka Harju osoittavat, että tuonkin oven takaa avautuu rikas ja toimiva tulkinallinen paletti. Viitteellisen kontrapunktin toteutus jää paljolti kauniiksi ajatukseksi – mutta Harjun notkealla käyrätorvisoinnilla kumminkin kauniiksi. Valttinaan Harjulla on kimmoisa rytminkäsittely, joka saa nopeat osat tanssimaan. Pitkän linjan rakentaminen onnistuu belcantomaisella laulavuudella, joka ei yllä d-molli-sarjan […]

Piano oli Stravinskyn oma soitin, mutta julkaistuja pianosävellyksiä on vain kourallinen: Neljä etydiä, Les cinq doigts, Piano Rag Music, Tango, myöhäisempi Sonaatti ja Serenadi, sekä tunnetuimpana Rubinsteinille tehdyt Kolme kohtausta Petrushkasta. Ne mahtuvat kutakuinkin yhdelle cd:lle, mutta Aleksei Lybimovin johdolla opiskellut Aleksei Zujev tarvitsee Stravinskyn koottuihin pianoteoksiin viisi levyä. Pääosan tilasta vievät pianoversiot tunnetuista orkesteriteoksista. Niissä voi kuulla, kuinka Stravinsky hahmotti teokset pianon ääressä: rakenteet ja radikaali rytminkäsittely kimpoavat klaviatuurista pelkistettynä olennaisimpaan. Nämä eivät ole […]

Wolfgang Amadeus Mozart: Klarinettikvintetto. Carl Maria von Weber: Klarinettikvintetto. Carducci-kvartetto, Julian Bliss, klarinetti. Signum SIGCD552. Klarinetille sävelletyt mestariteokset ovat syntyneet tunnetuille klarinetisteille sekä erityisille instrumenteille. Mozartin klarinettikvintetto ja -konsertto valmistuivat Anton Stadlerille ja hänen käyttämälleen basettiklarinetille, joka ylettyi tavallista klarinettia matalammalle. Weberin konserttojen ja kvinteton muusana toimi Heinrich Bärmann, jonka kymmenläppäisen soittimen saundi pysyi tasaisena yli kromaattisen asteikon. Signumille paljon levyttänyt englantilaisklarinetisti Julian Bliss soittaa puolestaan uudentyyppistä Leblanc-instrumenttia, jossa soinnin tasaisuus on toteutettu tavallista ekonomisemmin. […]

John Dowland: Lachrimae, or Seven Tears. George Benjamin: Upon Silence. Sarah Breton, mezzosopraano, Sit Fast, Karl Nyhlin, luuttu. Evidence Classics EVCD034. Gamban käyttäminen nykymusiikissa ei ole uutta, mutta George Benjaminin (s. 1960) Upon Silence mezzosopraanolle ja viiden gamban consortille Yeatsin runoon (Long-legged Fly) on oivaltavasti historiallisia sonoriteetteja ja modernia maailmantuskaa yhdistävä teos. Sarah Breton kuulostaa paikoin hiukan hauraalta, mutta Benjaminin teos on hieno postludi John Dowlandin (1563-1625) renessanssin maailmanikävää huokuvalle seitsemän kyyneleisen pavanen muunnelmasarjalle eli […]

Samuel Feinberg: Pianosonaatit 1-6. Marc-André Hamelin, piano. Hyperion CDA68233. Odessanjuutalainen Samuel Feinberg (1890-1962) kuuluu neuvostopianismin unohtuneisiin mestareihin, jonka arvo on alkanut nousta hitaasti mutta varmasti. Feinbergin ura juuttui poliittisiin rattaisiin, mutta Suomessa häntä ovat viime vuosina tehneet ajankohtaiseksi Altarus-merkille tehdyt levytykset hänen musiikistaan sekä Juhani Lagerspetzin ja Kiril Kozlovskyn suomentama, postuumisti julkaistu Pianismi taiteena -kirja. Feinberg sävelsi kaksitoista pianosonaattia, joista Marc-André Hamelin on levyttänyt Hyperionille kuusi ensimmäistä vuosilta 1915-1923. Kolmiosaista kolmatta sonaattia lukuun ottamatta kaikki […]

Sergei Rahmaninov: Etudes-tabelaux op. 39, Moments musicaux. Boris Giltburg, piano. Naxos 8.573469.   Boris Giltburg aloittaa levynsä kansiesittelyn kuvailemalla yksityiskohtaisesti Rahmaninovin Etudes-tabelaux nro 6:n tarinaa, joka on saanut inspiraationsa Punahilkka ja susi -sadusta. Hänen mielikuvituksessaan se laajenee painajaismaiseksi visioksi, jossa susilaumat symboloivat kokijan omia kaksoisolentoja ja niiden aikaansaamaa psykologista kauhua – silti sadun lempeää fantasiaa unohtamatta. Kuvaus kertoo paljon Giltburgin tulkinnasta, joka on täynnä miniatyyritarinoita ja monitasoisia kuvia. Juuri koskaan en ole kuullut sarjaa näin […]

Gérard Grisey: Les Espaces Acoustiques. Garth Knox, alttoviulu, WDR Sinfoniaorkesteri Köln, johtajana Stefan Asbury. Kairos 0012422KAI (2 cd). Nykysäveltäjien valtamerestä alkaa erottua uusia säveltäjäklassikoita, joiden musiikissa soi vaihtoehtoinen tulevaisuus. Varhain kuollut Gérard Grisey (1946-1998) kuuluu tähän joukkoon. Hänen teoksensa ovat hienointa ranskalaista taidemusiikkia sitten Olivier Messiaenin. Grisey on lokeroitu ”spektraalisen” koulukunnan johtohahmoksi ja jos häneltä voi jonkin teoksen yhdistää harmonialähtöiseen ajattelutapaan, niin se on vuosina 1974-85 valmistunut Les Espaces Acoustiques. Kuuden teoksen sarja kasvaa yksinäisestä […]

Maurice Ravel: ”Dances and Fairy tales”, sovituksia marimballe ja vibrafonille. Joint Venture Percussion Duo: Rachel Xi Zhang, marimba, Laurent Warnier, marimba ja vibrafoni. BIS 9054. Kiinalais-luxemburgilaisen lyömäsoitinduon toi yhteen Ravel, ja ensilevyllään he esittelevät enimmäkseen nelikätisten pianoversioiden pohjalta tekemiään Ravel-sovituksia. Hanhiemo-sarjan, Kuolleen prinsessan pavanen sekä Tombeau de Couperinin sadunomaisuus saa ylleen Ravelin henkeen yllättävän hyvin sopivan soittorasiamaisen vaatetuksen, mutta perkussioäänten nopean sammumisen ja pitkän jälkikaiun jollain tapaa persoonattomaan ilmapiiriin sekä kosketuksen kovuuteen kestää tottua. Etenkin […]

Eugene Ysaÿe: Sonaatit sooloviululle. James Ehnes, viulu. Onyx 4198. Eugene Ysaÿe (1858-1931) oli aikansa huippuviulisti, mutta omisti kuusi sooloviulusonaattiaan muille huippukollegoilleen, kuten Joseph Szigetille, Jacques Thibaudille, Georges Enesculle ja Fritz Kreislerille. Sonaatit ovat äärimmäisen virtuoosisia ja paljastavat soittajan taidon sekä sielun. Tunnetuin esimerkki on toinen sonaatti, lähtökohtanaan Bach, jonka perintöön sukelletaan alkaen pakkomielteisestä hiomisesta kohtalokkaiden Dies irae -lainojen siivittämänä finaalin syöksykierteiseen raivotarten tanssiin. Kaikissa sonaateissa kurotetaan myöhäisromanttisista ääritiloista kohti viulunsoiton teknisiä ja henkisiä rajoja. Joitakin […]

Franz Schubert: Jousikvartetto nro 14, ”Tyttö ja kuolema”. Jean Sibelius: Jousikvartetto op. 56, ”Voces intimae”. Ehnes-kvartetti. Onyx 4163. Kanadalaisviulisti James Ehnes on tehnyt näyttävää soolouraa, mutta tässä hän esiintyy kamarimuusikkona, nimeään kantavan jousikvartetin primaksena. Tiukasta viimeistelystä ja kultivoituneen suoraviivaisesta soitosta voi tulla mieleen Heifetzin ja kumppaneiden muinaiset kamarimusiikkilevytykset, mutta Amy Schwartz Monetti, Richard O’Neill ja Robert deMaine eivät ole Ehnesiä vaatimattomampia muusikoita. Heille taituruus merkitsee enemmän kvaliteettia kuin vauhtia. Se tekee Schubertin ”Tyttö ja kuolema” […]

Kroatialainen Bojan Cicic on periodiviulisti, joka muistetaan Academy of Ancient Musicin vetäjänä ja Illyrian Consortin perustajana. Cicic ei ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen barokkiviulisti, haluaa ikuistaa suhteensa Bachin ”kuuteen sooloon ilman bassoa”. Hänen instrumenttinsa on G. Tononin barokkiviulu vuodelta 1701, ja äänitys on tehty pienessä skotlantilaisessa kivikirkossa, partitat ensimmäisellä ja sonaatit toisella levyllä. Ensimmäisestä Allemandesta alkaen on selvä, että Cicic lähestyy viulukirjallisuuden suurta monumenttia kunnioituksella ja pieteetillä. Yhtäkään yksityiskohtaa ei lasketa karkuun, vaan jokainen moniäänisyyden […]

Domenico Scarlatti: Sonaatteja vol. 2. KK 144, 427, 25, 318, 431, 40, 30, 35, 466, 531, 63-64, 27, 118, 87 ja 95. Federico Colli, piano. Chandos CHAN 20134. Domenico Scarlattin 555 klaveerisonaattia on sävelletty cembalolle, mutta se ei ole estänyt nykyaikaisia pianisteja tarttumasta musiikkiin, jossa koskettimien läpi virtaa monenkirjava elämä. Vladimir Horowitz, Andras Schiff, Mihail Pletnjov, tai viimeksi Jevgeni Sudbin ja Angela Hewitt, ovat vuorollaan antautuneet barokkisen liike-energian kuljettajiksi ja vietäviksi. Scarlattiin ei tartuta velvollisuudentunnosta, […]