Taistelu kulttuurin tulevaisuudesta alkaa nyt!

0
  VIIME VUOSIEN poikkeukselliset uhat ovat vieneet keskeisen osan ihmisten henkilökohtaisesta energiasta. Yhteiskunnan kehittämisen resurssit ovat myös jääneet odottamaan parempia aikoja. Suomi on joutunut nykyisen...

Jälkiviisaan tunnustuksia

0
Elämme totisesti erikoisia aikoja. Kirjoitan tätä tekstiä 10. huhtikuuta, joten kaikki saattaa Rondon ilmestyessä jo olla toisin. Mutta kuitenkin: Kukaan ei enää muista koronapandemiaa,...

Kun naamiot on riisuttu

0
En olisi vielä alkuvuodesta uskonut, että löydän itseni maaliskuussa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kalliosuojakurssilta. Roolini oman asuinalueeni väestönsuojelutoiminnassa velvoittaa minua päivittämään tietoni ja taitoni. Suomi varautuu. Me...

Kantaesitysten lumoissa

Taiteen psykologinen perusta on ihmisen tarve jakaa kokemuksia, päätteli jo suuri kulttuuripersoona Yrjö Hirn (1870–1962). Toisen henkilön läsnäolo terävöittää aisteja ja syventää kokemusta, vaikka...

Kohti kiltteyttä

0
  No niin, nyt niitä alkaa tulla: tutkimuksia korona-ajan vaikutuksista taide-elämässä ja koko kulttuurin kokonaisuudessa. Tämä on hyvä uutinen, sillä toistaiseksi olemme vain arvailleet, valittaneet,...

Tekijä esiin!

0
  Viime vuoden lopussa Yleisradio julkaisi kahdeksanosaisen dokumenttisarjan Kylmän sodan Suomi. Sarjassa käydään kriittisesti läpi suomettumisen historiaa; aikaa, jossa tiesimme, miten mustasta tuli valkoista ja valkoisesta...

Ammattina säveltäjä

    Viime marraskuussa valtakunnallisilla musiikkikasvatuspäivillä eräs musiikinopettaja kysyi minulta, kuinka sävellystä voi opettaa. Tämän usein toistuvan kysymyksen näkökulma on voinut kysyjästä riippuen vaihtua kysymykseksi, kuinka...

Oivalluksia naistenhuoneen jonossa

Huhtikuisessa nykymusiikkikonsertissa sali oli täpötäysi. Vain murto-osa kuulijoista oli nykymusiikin harrastajia. Naistenhuoneen jonossa kysyin kahdelta satunnaiselta, minua varttuneemmalta kuulijalta, kuinka he kokivat juuri kuullut...

Prosenttia päin

0
  Luin aavistuksen huvittuneena edellisen kolumnini, jossa kirjoittelin ”200 vuotta sitten kuolleista saksalaisista miehistä”, joiden musiikkia aina vain soitetaan isolla joukolla ja vielä isommalla budjetilla....

Seksuaalisuutta musiikissa

0
  Elokuussa ilmestynyt Musiikki-lehti 2/2021 on teemanumero otsikolla: Sukupuoli, seksuaalisuus, musiikin esittäminen ja muusikkous. Lehden voi lukea ilmaiseksi osoitteessa musiikki.journal.fi. Mielenkiintoisista, rohkeista ja ajankohtaisista teksteistä nousi mieleeni monenlaisia henkilökohtaisia muistumia teeman ympäriltä. Kerron tässä...

Älä syytä peiliä, jos naama on vino

    Nykymusiikkia kuulee toisinaan moitittavan vaikeaselkoisuudesta. Mistä ymmärtämättömyyden kokemus johtuu? Musiikin kokemiseen ja tapaan kuulla vaikuttavat kuuntelutottumuksemme ja altistumisemme musiikille. Niihin vaikuttavat pitkälti yhteiskunnalliset rakenteet. Koska...

Vasta-ajattelun utopia

0
Jos ajattelee vastaan, saa yleensä ison joukon vihamiehiä ja muutaman innostuneen ihailijan. Vasta-ajattelu välttää ”kaikkien” hyväksymiä totuuksia ja ui vastavirtaan silloinkin, kun virta on...

KOLUMNISTIT

Johan Tallgren
18 VIESTIT0 KOMMENTIT
Juri Reinvere
12 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kai Amberla
46 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kimmo Hakola
41 VIESTIT0 KOMMENTIT
Minna Leinonen
23 VIESTIT0 KOMMENTIT
Susanna Valimaki
21 VIESTIT0 KOMMENTIT