Musiikin väkevä vuo vei Valkyyriaa, vaikka ohjaus oli yhä laimea
Richard Wagnerin Ring-sarja jatkui Kansallisoopperassa musiikillisesti hienolla Valkyyrialla. Solisteista loisti erityisesti Miina-Liisa Värelä Sieglinden osassa. Ohjaus jätti yhä toivomisen varaa. Kansallisoopperan uuden Valkyyrian suurimpia ilon aiheita tuntui olevan se, että se ylipäätään saatiin lavalle yli kahden vuoden koronakompuroinnin jälkeen. Kapellimestarikin ehti Ring-saagan epäonnisissa käänteissä vaihtua Esa-Pekka Salosen jouduttua lykkäysten vuoksi perumaan Reininkullan jälkeiset kolme viisituntista pääosaa. Tilalle noussut Hannu Lintu todisti pelot sarjan latistumisesta turhiksi, sillä hän teki Valkyyriasta voimallisesti omanlaisensa ja veti orkesterin […]
Gurrelieder kohosi jättiorkesterin juhlaan
Helsingin juhlaviikkojen klassisen musiikin anti on konserttimäärältään pienin ehkä koskaan, mutta se alkoi suureellisesti Schönbergin Gurrelieder-kantaatilla. Susanna Mälkin johdettavana oli Helsingin kaupunginorkesterin lisäksi Sinfonia Lahti – yhteensä 156 soittajaa – ja 217 kuorolaista sekä kuusi solistia. Mälkin ja soittajien voittoisa ilta siitä taas tuli, kun taas laulajien osuudet olivat ongelmallisempia Gurrelieder sai aiempaa enemmän sinfonista ilmettä, jossa orkestraalinen rikkaus ylsi myöhäisromantiikan viimeisestä rutistuksesta tulevaisuuden jännittävään ounasteluun. Vaikka kahden orkesterin omat ilmeet vähän haalistuivatkin, joukko soi kuitenkin yhteen […]
Tampere Jazz Happeningin sunnuntai: retro-freestä sielukkaaseen palapeliin
Arvio: Tampere Jazz Happening. Rodrigo Amado This Is Our Language 4tet, Fred Frith Trio & Susana Santos Silva, Ambrose Akinmusire Origami Harvest. Pakkahuone 3.11.2019. Vaikka Tampere Jazz Happeningin polttopisteessä olikin tänä vuonna Ranska ja ranskalaiset yhtyeet, oli sunnuntain päätapahtuma Pakkahuoneella kuitenkin ennen kaikkea amerikkalaisvaikutteinen. Toisin kuin viime vuoden sunnuntai, jolloin Art Ensemble of Chicago päätti Pakkahuoneen setit täyden epäennustettavuuden rajamaille, kulki tänä vuonna konserttien punainen lanka kiinnostavan päinvastaisesti, eli kaoottisemmasta vapaudesta kohti selkeämpiä rakenteita. Portugalilaisen […]
Barokin ja burleskin yhdistelmä oli yllättävän epäprovokatiivinen – ja yllättävän hauska
Vanhan musiikin yhtye Detrituksen ja burleskitaiteilija Armi von Vepin näyttämöllisellä konsertilla Ave Virgo, Ave Vos halutaan tekijöidensä mukaan ”tutkia ja ottaa kantaa siihen, miten suhtautuminen naisen kroppaan ja seksuaalisuuteen sekä naisen asemaan taiteessa ja yhteiskunnassa on muuttunut Neitsyt Marian ajasta tähän päivään”. Luutisti Kaisamaija Uljaan ideoima konsepti koostuu kahdentoista Maria-aiheisen keskiajan ja barokin laulun yhdistämisestä neljään neo-burleskinumeroon; lisäksi esityksiin liittyvät yleisökeskustelut ja vieraskirjoittajien esseemuotoinen blogi. Rondo julkaisi aiemmin viikolla tekijöiden haastattelun. Suomen kaltaisessa maallistuneessa yhteiskunnassa, […]
Pasborgin Stravinsky-sovitukset eivät yrittäneet pyrkiä uskollisuuteen – ja hyvä niin
Arvio: UMO Helsinki Jazz Orchestra plays Stravinsky. Stefan Pasborg, rummut, Ville Vannemaa, kapellimestari. G Livelab, Helsinki 17.10.2019. Kiinnostavaa uraa muun muassa Odessa 5 –yhtyeensä kanssa tekevä tanskalaisrumpali Stefan Pasborg (s. 1974) kertoi torstaina Helsingin G Livelabissa äitinsä olleen Tanskan kuninkaallisessa baletissa tanssijana, ja sitä kautta pikku-Stefan jo kolmevuotiaana vaikuttui Igor Stravinskyn kuuluisista venäläisen kauden teoksista. Kevätuhrista ja Tulilinnusta tekemiään sovituksia rummuille, koskettimille ja tenorisaksofonille hän on kuljetellut ohjelmistossaan jo useita vuosia, ja tällä viikolla UMO […]
Arvio: Huippuopiskelijat yhdistivät voimansa Suomi-juhliin
Tunnelma oli Musiikkitalon katossa, kun Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri ja maailman arvostetuimpiin musiikkikorkeakouluihin kuuluvan Juilliard Schoolin orkesteri pitivät yhteiskonsertin itsensä Esa-Pekka Salosen johdolla. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia on yksi harvoista opinahjoista, joka on tiiviissä oppilaitosyhteistyössä Juilliardin kanssa – orkesterien yhteisperiodi järjestettiin myös 2013 – joten tapausta leimasi ylpeys suomalaisen musiikkikoulutuksen maineesta maailmalla. Näyteikkunassa olivat niin Salosen kaltainen kansainvälinen suomalaisikoni, tulevaisuuden tähti Jonathan Roozeman, suomalainen musiikki kuin orkesterikoulutuskin. Ohjelma oli laadittu taiten Suomi-Yhdysvallat -yhteistyön hengessä mutta ennen kaikkea Suomea juhlien: […]
Minimalia kulki kiinnostavan ja lattean välillä – Innasen improvisaatio oli illan huikea päätös
Arvio: Minimalia II Suvilahden Tiivistämössä Helsingissä 12.10.2019. Kreeta-Julia Heikkilä ja Siljamari Heikinheimo, viulut; Jakob Dingstad, alttoviulu; Samuli Peltonen, sello; Mikko Innanen, saksofonit. Adams, Reich, Yli-Salomäki, Glass, Innanen. Kreeta-Julia Heikkilän luotsaama Minimalia-konserttisarja, jota myös sivuttiin hänen lokakuisessa Rondon henkilöhaastattelussaan, viettää nyt toista toimintavuottaan. Suvilahden alueella sijaitseva Tiivistämö on mittasuhteiltaan intiimimpi sali kuin aiempi Konepajan Bruno, mutta väkeä olisi silti mahtunut lisääkin: kiintoisasta konseptista huolimatta oli ultraviolettivaloilla kirkastettujen psykedeelisten visuaalien lomassa paikalla vain noin kolmisenkymmentä kuulijaa. Laadusta […]
Arvio: Oopperaluokka nautti Verdi-haasteesta
”Murhattuani armottomasti niin monia sankareita ja sankarittaria lienee minulla viimein oikeus hieman nauraakin”, sanoi Verdi viimeisestä oopperastaan Falstaffista. Hienoa, että Sibelius-Akatemian Ooppera tarttui tämän mittaluokan klassikkoon, jonka koomisuus oli hyvä reitti astua Verdin maailmaan. Opiskelijaensemblelle sopivalta teokselta vaaditaan myös suuri hahmogalleria, ja se Falstaffista löytyy. Koomisuus on ylipäätään oopperan opiskeluun hyödyllinen laji, se peräänkuuluttaa monipuolista näyttämötyötä ja ohjaa äänenkäyttöä terveeseen ketteryyteen. Ja Falstaffin komiikan maisterivaiheensa päättävä oopperaluokka herätti ansiokkaasti henkiin. Teos istui napakasti, ja Ville Saukkosen brittikliseitä […]
Musiikki tihkuu haluja, tanssi jää haikailemaan
Cembalisti Marianna Henriksson ja koreografi Anna Mustonen ovat tekivät 2018 Pannuhalliin hienon Maria-vesperin, jossa muusikot, laulajat ja tanssijat löysivät yhteisen ilmaisun Monteverdin musiikin tahdissa. Uudessa Eros-tuotannossaan Tanssin talossa he jatkavat samaa varhaisbarokin aistillisten kurkotusten tematiikkaa. Pohjana ovat tällä kertaa Barbara Strozzin ja aikalaisten madrigaalit ja soitinteokset. Teos on Early Music Helsinki -festivaalia. Ideana on etsiä kaipuun katkeransuloisia tiloja – hieman savolaiseen ”naatitaan ennen kuin laakastaan” -tyyliin, paitsi että eroottisten halujen purkautumista ei koskaan tule. Varhaisbarokin musiikissa […]
Arvio: Mälkki keräsi voimaa kontrasteista
Ei ole pahitteeksi, jos esiintyjät sinfoniakonserteissakin joskus avaavat suutaan. Heti syttyi lämmin tunnelma, kun Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Susanna Mälkki kutsui illan säveltäjän Bernhard Ganderin lavalle kertomaan teoksestaan. Jotkut säveltäjät pelaavat vahvalla tyylikonseptilla, suorastaan brändillä, joka lyö leimansa koko tuotantoon. Itävaltalainen Gander (s. 1969) ammentaa tuotannossaan metallimusiikista ja sen kuolemanhuuruisesta estetiikasta, jonka äärimmäisyys ja spirituaalisuus kiehtoo häntä. Illan teokseksi Mälkki oli valinnut konserttomaisen Dirty Angelin (2010), jonka kantaesityksen hän aikoinaan itse johti. Gander säveltää usein yllättäville […]
Tampere filharmonia tarjosi seikkailullisen matkan
Konserttiohjelmien teosvalintojen yhtenäisyys ja toimivuus on kiehtovaa alkemiaa. Välillä jo ensimmäinen vilkaisu soittolistaan kertoo kaiken, joskus taas vasta illan päättyessä ymmärtää, miksi juuri nämä kappaleet kuultiin yhdessä. Jälkimmäinen tilanne kuvaakin osuvasti Tampere filharmonian ja kapellimestari Baldur Brönnimannin tämänviikkoisen konsertin antoisaa kokonaisuutta. Yleisörajoituksista vapautuneen Tampere-talon runsas kuulijakunta sai perjantai iltana kohdata ohjelman, jonka kolmelle vuosisadalle ulottuneen teoskokonaisuuden ytimessä oli Kaija Saariahon harppukonsertto Trans (2015), jota kehystivät Franz Schrekerin ja Ludwig van Beethovenin sinfoniset teokset. Äkkivilkaisulla hajanaiselta, mutta […]
Arvio: Korvat auki -salonki tulvi huumoria ja tarinoita
Legendaarinen nuorten säveltäjien nykymusiikkiyhdistys Korvat auki ry on tänä syksynä juhlinut 40-vuotista taivaltaan. Viime vuosina ”Korvien” toiminta on ollut yhä monipuolisempaa kantaaottavien tempauksien, improvisaation ja monitaiteisuuden merkeissä, ja jäsenistössä näkyy nuorten säveltäjien kansainvälisyys ja liikkuvuus. Juhlavuosiohjelmaan kuului muun muassa fagotisti-säveltäjä Johnny Reinhardin kolmen konsertin vierailu elokuussa, ja syksyn päätteeksi yhdistys tarjosi eilen konsertin luottokumppaninsa NYKY Ensemblen kanssa. Viimeksi mainittu on Sibelius-Akatemian nykymusiikkifoorumi, joka oli nyt suunnittelut Korvat auki ry:n kanssa kamarimusiikin olemusta tutkiskelevan illan. Mukaan […]