Varastettu Stradivarius palaa viimein lavoille

0
Kolme vuosikymmentä piilossa ollut viulu löysi viimein takaisin kotiin. Tarina alkaa vuodesta 1980, kun viulisti Roman Totenberg piti konsertin Bard College's Longyn musiikkikoulussa, USAn...

Arvio: Renessanssin valo tulvi nykymusiikkiin

On yleinen hokema, ettei kaikkea voi saada, mutta joskus mahdottomasta tulee totta – siltä ainakin tuntui Tapiolassa yhdessä kevään kiinnostavimmista sinfoniakonserteista. Se liikkui kevyesti...

Irakilaismuusikko joutui pakenemaan – ensi-ilta Suomessa oli vaarassa peruuntua

0
Irakilaisen ud-luutunsoittaja Ali Alawadin oli tarkoitus esiintyä suomalaisen Alpo Aaltokoski Companyn teoksessa maalis-huhtikuussa. Turvapaikkaa Suomesta hakenut Alawad oli saanut kuitenkin jo kaksi kielteistä turvapaikkapäätöstä maahanmuuttovirasto...

Sibelius-Akatemia arvioitiin maailman kymmenen parhaan joukkoon

0
QS World University Rankings asetti jälleen maailman yliopistot paremmuusjärjestykseen. QS tekee arviointinsa joka vuosi, ja perustaa ne yliopisto-opettajien, -tutkijoiden ja työnantajien haastatteluihin. Omaa oppilaitosta...

Lahden Urkuviikolle uusi johtaja

0
Urkufestivaalia veti lähes 20 vuoden ajan Erkki Krohn, joka menehtyi äskettäin. Lahden kansainvälisen Urkuviikon uudeksi johtajaksi on valittu Pauli Pietiläinen. Pietiläinen on vuodesta 2005 lähtien toiminut...

Tanskan kulttuuriministeri: ”Myydään konserttitalo, orkesterit irti yleisradiosta”

0
Ministeri kirjoitti lehteen kirjoituksen, joka on puhuttanut kulttuuriväkeä ulkomaita myöten. Tanskan kulttuuriministeri Mette Bock haluaa irrottaa orkesterit ja kuorot Tanskan yleisradioyhtiö Danske Radiosta (DR). Näin Bock...

Ennennäkemätön tilanne Saksassa – klassinen musiikki suositumpaa kuin jalkapallo

0
Myös saksalaiset nuoret aikuiset ovat innostuneet lähtemään konsertteihin. Saksa on klassisen musiikin ihmemaa, josta löytyy valtava määrä konsertteja ja kuuluisia säveltäjiä. Maa on myös tunnettu...

Music Freedom Day puolustaa jokaisen oikeutta säveliin

0
”Musiikki ei ole rikos. Musiikki on ihmisoikeus.” – Deeyah Khan, elokuvaohjaaja, tuottaja ja säveltäjä. Tänään perjantaina 3.3. vietetään kansainvälistä Music Freedom Day'ta. Päivän tarkoitus on...

Yo-Yo Ma esittää Esa-Pekka Salosen uuden sellokonserton

0
Esa-Pekka Salosen uusi sellokonsertto saa kantaesityksensä Chicagossa 9.3. Konserton esittää maailmankuulu sellisti Yo-Yo Ma yhdessä Chicago Symphony Orchestran kanssa. Salonen johtaa myös itse teoksen. Salonen...

Arvio: Ackté-klubi on pieni suuri konserttielämys

Aino Acktén kamarifestivaali ennätti toimia innoittajamiljöössään Acktén huvilassa ainoastaan yhden kesän ennen joutumistaan evakkoon. Muutamia vuosia sen asemapaikkana toimi Agricolan kirkko, mutta viime keväänä...

Kaipaisen sinfonia täydellisenä

Jouni Kaipaisen viimeiseksi sinfoniaksi jäi neljäs eli vuonna 2010 valmistunut Commedia, joka on saanut inspiraationsa Danten Divina commediasta. Radion sinfoniaorkesteri kantaesitti sen syksyllä 2010,...

Perinne elää La Scalassa

    Milanon La Scala on päässyt takaisin italialaisille juurilleen Riccardo Chaillyn aloitettua ylikapellimestarina. Rondon lukijamatkalaiset saivat todistaa Verdi-perinteen voimaa.   Muutamilla italialaisilla oopperataloilla on vielä pidemmät perinteet...

UUTISET