OKM:n kyselyn mukaan pandemia vaarantanut oleellisesti taiteen ja kulttuurin toimialaa
Klaus Mäkelä solmi levytysopimuksen Decca Classicsin kanssa
Arvio: Puhelinooppera tuli konserttiin arkisena
Uusi teknologia on aina löytänyt tiensä taiteeseen. Nykyään sometodellisuus kääntyy taiteen aiheeksi ja materiaaliksi, kun taas aikoinaan puhelin tarjosi uudenlaisen tavan ajatella inhimillistä kanssakäymistä. Jean Cocteaun vuonna 1928 valmistunut näytelmä La Voix humaine, Ihmisen ääni, on hyvin ajankohtainen pureutuessaan erääseen ihmiskohtaloon reaaliaikaisen puhelinkeskustelun avulla. Francis Poulencin oopperaversiossa (1959) musiikki tuo mukaan entistä traagisemman tason. Tekniset ja henkiset yhteysongelmat, kulissin alle jäävä hätä ja loputon yksinäisyys eivät ole kadonneet mihinkään pikaviestimien aikakaudella, päinvastoin. Helsingin kaupunginorkesteri toi […]
Arvio: Uusi Helsinki -kvartetti vei radikaaliin Wieniin
Radion sinfoniaorkesteri perusti oman festivaalin voidakseen syväluodata eri aiheita, ja nyt loppuaan lähenevän, yhteensä kaksiviikkoisen tapahtuman Beethoven-teemaan on toden totta luotu kattava katse. Ohjelmassa on ollut ooppera Fidelio, kamarimusiikkia sekä rinnastuksia aikalaisiin ja 1900-luvun musiikkiin. Uusi Helsinki -kvartetin konsertissa lennähdettiin Wieniin, tuohon radikaaliuden ja konservatiivisuuden ristiriitaiseen tyyssijaan, jossa sata vuotta Beethovenin vallankumouksen jälkeen Schönberg oppilaineen laukaisi uuden vaiheen musiikin historiassa. Kokonaisen romanttisen aikakauden esikuvaksi noussut Beethoven sekä tonaalisuudesta atonaalisuuteen murtautunut Wienin toinen koulukunta voitaneen nimetä […]
Helsingissä vieraillut Kymi Sinfonietta yllätti taidolla, riemulla ja monipuolisella ohjelmalla
Arvio: Kymi Sinfonietta, Syntymäpäiväkonsertti. Temppeliaukion kirkko 5.4.2019. Beethoven, Aho, Tüür. Olari Elts, kapellimestari, Elina Vähälä, viulu. 20-vuotias Kymi Sinfonietta toi syntymäpäiväkonserttinsa poikkeuksellisesti Kotkan ja Kouvolan ohella perjantaina myös Helsinkiin, Temppeliaukion kirkkoon. Ohjelma oli mainiolla kaarella suunniteltu: orkesterin omia tilausteoksia edustivat myös syntymäpäiväsankarien teokset, 70-vuotiaan Kalevi Ahon toinen viulukonsertto sekä 60-vuotiaan Erkki-Sven Tüürin Phantasma. Jälkimmäiseen säveltäjä oli piilottanut viittauksen Ludwig van Beethovenin Coriolanus-alkusoittoon, joka kuultiin siksi kosertin avausnumerona. Lopun sulki symmetrisesti Beethovenin sinfonia nro 1. Coriolanus-alkusoitto […]