Taiteidentutkimuksen alat huolissaan asemastaan yliopistoissa

Taiteidentutkimuksen seurojen neuvottelukunta on julkaissut huolensa humanististen tieteiden ja erityisesti taiteiden tutkimuksen heikentyneestä asemasta Suomen yliopistoissa, ja vaatii, että taiteiden tutkimuksen eri alojen koulutus...

Hallitus leikkasi kehysriihessä kulttuuribudjetista neljäkymmentä miljoonaa

Hallituksen kehysriihessä päätettyjen leikkauksien kohteeksi osui myös kulttuuriala. Valtion kulttuuribudjettia leikataan 17,5 miljoonaa euroa vuonna 2022 ja 23 miljoonaa euroa vuonna 2023. Kyse on...

Säveltäjä Sebastian Fagerlund Tapiola Sinfoniettan residenssitaiteilijaksi

Tapiola Sinfonietta on nimittänyt kauden 2021/22 residenssitaiteilijakseen säveltäjä Sebastian Fagerlundin. Hänen residenssikaudellaan orkesteri esittää viisi Fagerlundin teosta, joista kolme on Tapiola Sinfoniettan uusia tilaussävellyksiä...

Muusikkojen tilaaminen ”sovellustuu” – Gixon haluaa saada kysynnän ja tarjonnan kohtaamaan

Tänä päivänä alkaa olla harvoja kaupan- tai kanssakäymisen muotoja, joihin ei olisi joku suunnitellut mobiilisovellusta. Nyt ruoan, kyydin, kampaamojen ja majoituksen alustapalvelujen rinnalle on...

Iiro Rantalan ja Minna Lindgrenin oopperoita maailmalle

Berliinin Komische Oper tuo ensi lokakuussa kantaesitykseen pianisti Iiro Rantalalta ja kirjailija-toimittaja Minna Lindgreniltä tilaamansa uuden oopperan Die Zaubermelodika. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun...

Tommi Saarikivi Musiikin edistämissäätiön johtoon

Musiikin edistämissäätiön (MES) uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu varatuomari Tommi Saarikivi (s. 1975). Hän aloittaa työssä elokuussa 2021 Hannu Sahan jäädessä eläkkeelle. "Tässä työssä on kyse...

Viikkokatsaus 17/2021: Mezzosopraano Christa Ludwig kuollut, Sinfonia Lahti julkaisi konserttisovelluksen

Tänään vietetään kansainvälistä jazzin päivää! Siihen sopiikin, että parhaan elokuvamusiikin Oscar-palkinnon ovat tänä vuonna voittaneet Trent Reznor, Atticus Ross ja Jon Batiste Pixar-yhtiön animaatioelokuvasta...

Clevelandin orkesterin paluu maailmankartalle

Clevelandin orkesteri tulee nettikonserttien ja oman levymerkkinsä kanssa vähän muita jäljessä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.   On hätkähdyttävää, että satakolmevuotiaan, Yhdysvaltain huippuihin lukeutuvan...

Striimihuippuja länsirannikolta

Suomen orkesterien kevään striimihuippuja olivat Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin ja Oulu Sinfonian konsertit, joiden keskeisteoksina olivat oman aikamme konsertot. Teki hyvää nähdä taas Juha Kangas perustamansa...

Kansallisoopperan kausiohjelma julkaistu

Kansallisooppera ja -baletti ovat julkaisseet kauden 2021–22 ohjelmistonsa. Tulevaa kautta merkkaavat niin Hannu Linnun ylikapellimestarikauden alkaminen kuin teossiirrot ja -peruutukset. Wagnerin Ring-sarja jatkuu Valkyyrialla...

RSO vei valoa kohti

Striimiarvio: Radion sinfoniaorkesteri, Musiikkitalo 28.4.2021. Dalia Stasevska, kapellimestari, Petri Kumela, kitara. Auvinen, Mendelssohn. Samalla tavalla kuin kasvavan valon määrä ja hiljalleen hiipivä vehreys kertoo keväästä,...

Kaija Saariaholta ja kuvataiteilija Raija Malkalta yhteinen teos Amos Rexiin

Taidemuseo Amos Rexissä aukeaa 12.5. kuvataiteilija Raija Malkan ja säveltäjä Kaija Saariahon yhteistaideteos Blick. Näyttelyssä kuljetaan Saariahon ääniteoksen ja Malkan installaatioiden keskellä. Teoksen tuoleille...

UUTISET