Larufest eli Lauttasaaren musiikkijuhlat: Uutta ja vanhaa Suomesta. Sallinen, Leiviskä, Saariaho. Esiintyjät: Larufest-kvartetti (Petteri Iivonen, Rebecca Roozeman, Eriikka Nylund ja Marko Ylönen), Erinys-kvartetti (Elizabeth Stewart, Joosep Reimaa, Marija Räisänen ja Stergios Theodoridis) sekä Risto Lauriala, piano. Lauttasaaren kirkko 14.6.2026.
Larufestin viimeisenä konserttipäivänä kuultiin kantaesityksenä Aulis Sallisen jousikvartetto nro 7, Abschied (Jäähyväiset). Ennen kuin Larufest-kvartetti antoi musiikin virrata, säveltäjä kertoi kiintoisasti teoksen syntyhistoriasta palaten samalla myös omaan historiaansa, aina opiskeluvuosiin asti. Aarre Merikannon oppilaana Aulis Sallisenkin sai tuta opettajan ankaruutta; yleensä mikään ei kelvannut, mutta kerran rajuhko dissonanssiharmonioiden rymistely keräsi kehuja: ”Tämä on parasta, mitä olet tehnyt!” Tämän 70 vuotta vanhan katkelman Sallinen on sijoittanut Abschied-kvartettoonsa.
Larufest-kvartetti esitti viime kesän festivaalilla Sallisen 6. jousikvarteton, ja säveltäjä piti esityksestä niin paljon, että lupasi säveltää uuden kvarteton, mikäli kokoonpano pysyy kasassa. Eiköhän tämmöinen syötti ole ollut lisäsyy siihen, että erinomainen kokoonpano Petteri Iivonen – Rebecca Roozeman – Eriikka Nylund – Marko Ylönen todellakin on pysynyt kasassa. Hieno, musiikillisesti rikasilmeinen Abschied on omistettu Larufestin perustajalle Seppo Kimaselle.
Teos alkaa otsikkoonsa sisältyvistä kirjaimista muodostuneella teemalla a–b–c–h–e–d, ja pian kuullaan sen eri muunnoksia. Koruttoman lempeästä alusta kasvaa vähitellen hienosti polveileva kudos, joka on tuoreesti tätä päivää ja samalla katsoo taaksepäin muutoinkin kuin tuon varhaisen sitaatin verran. Oopperoihin, varsinkin Ratsumieheen, viittaavia assosiaatioita pulpahteli välillä mieleeni.
Pirteät pizzicatot ja vauhdissa vaihtuvat tahtilajit tuovat teokseen myös kepeää tanssillisuutta, ja monet hämyisät, laskevat harmoniakulut luovat resignaatiotunnelmaa, mutta välillä kuullaan myös kipakkaa soitinten välistä replikointia. Lopun lähestyessä haikea mollimelodia johdattelee aforistiseen sävelmaisemaan, jonka tunnelmassa koin jotain samankaltaista kuin Sibeliuksen Voces intimae -kvarteton mietiskelevässä Adagio-osassa.
Lopussa muusikot poistuivat lavalta yksi kerrallaan kuten Haydnin Jäähyväissinfoniassa. Viimeisenä lähti Petteri Iivonen – ja mitä tuttua hän silloin viulustaan loihtikaan: Cadenzoja vuodelta 1965. Tuo Sallisen teos voitti sävellyskilpailun, jolla etsittiin pakollista sooloviuluteosta ensimmäiseen, samana vuonna järjestettyyn Jean Sibelius -viulukilpailuun. Mieleenpainuvan kaunis, nostalginen lopetus!
Sen jälkeen Helvi Leiviskän pianokvartetto palautti mieleen, kuinka etevä säveltäjä hän olikaan! Teos soi uljaasti Larufest-kvartetin muusikoiden tulkitsemana. Alttoviulua ei siinä tarvita, mutta flyygeliä kyllä, ja sen eteen asettui kokenut ja luotettava konkari Risto Lauriala.
Päätteeksi kuultiin juuriltaan suomalais-balttilais-kreikkalais-yhdysvaltalaisen Erinys-kvartetin soittamana Kaija Saariahon jousikvartetto Terra memoria. Teos, joka on säveltäjän mukaan omistettu ”niille, jotka ovat lähteneet”, pohhtii maan muistia: mitä kaikkea kaunista ja kauheaa sen päällä onkaan tapahtunut. Mietteliäisyys ja lyhyet, aforismin kaltaiset aihelmat muodostavat väliin hauraan, väliin väkevien purkausten tehokkaan kokonaisuuden. Erinys-kvartetin esitys oli erityisen koskettava.
Tuulikki Närhinsalo
