Tuoksujen voimakas vaikutus kulkee läpi tanssijoiden (Clémentine Herveux ja Manon Andral) ilmaisun. © Kai Kuusisto
Johanna Nuutinen + Collaborators: Èlixir de Mer: Ohjaus Johanna Nuutinen. Koreografia Johanna Nuutinen yhdessä tanssijoiden kanssa. Dramaturgi Riikka Laakso. Äänet ja sävellys Ville Kabrell. Valot Lauri Lundahl.Tuoksut Eero Niskanen / Sevende Aromas. Tanssi Clémentine Herveux ja Manon Andral. Ensi-ilta Tanssin talossa 25.9.2025.´
Koreografi Johanna Nuutisen aisteja käsittelevän sarjan neljäs osa, hajuaistiin keskittyvä Èlixir de Mer, meren eliksiiri, etsii jonkinlaista elämän voimaa vedestä ja tuoksuista sekä hakee kehollista tuntumaa hajuihin. Teos alkaa pimeästä ja tapahtuu hämärän puolella lähes koko ajan. Lauri Lundahlin salaperäiset ja puhuttelevat valot hivelevät hienosti liikettä ja rajaavat nähtäviksi vaikuttavia näkyjä.
Ensimmäinen näky on pimeän keskeltä paljastuva pyöreä vesiallas, johon katosta tippuu vettä. Valon osuessa pisaroihin näyttää siltä kuin alas sataisi valoa. On hiljaista. Sitten altaan ääreen saapuu naistanssija (Manon Andral), joka alkaa valella kaulaansa ja käsivarsiaan vedellä. Hän astuu altaaseen ja ottaa asentoja, jotka tuovat mieleen antiikin tarustojen faunin.
Altaalle saapuva toinen nainen (Clémentine Herveux) pesee rituaalinomaisesti naistanssijaa ensin pelkällä vedellä, sitten märällä pyyhkeellä. Tilaan leviää määrittelemätön “puhdas” tuoksu. Yleisö saa esityksen aikana tuntea muitakin tuoksuja, muun muassa elävien ruusujen, joiden terälehtiä hangataan tanssijoiden käsiin ja niskaan ja joita he tarjoavat yleisölle haisteltavaksi. Tilanne on korostetun intiimi.
Nuutisen töissä yhdistyvät kehollisen olemisen elementit tieteellisen ja teknologisen kehityksen tuomiin mahdollisuuksiin tutkia ja tuoda yleisölle tuntumaa eri aistikokemuksista. Esimerkiksi parin vuoden takainen Skin Hunger (2023) haki kosketuksen voimaa ja mahdollisti yleisölle kuulokkeista tulevan yksilöllisen ja immersiivisen äänielämyksen.
Èliksir de Merin esitteessä mainitaan, että ympäristön tuoksumolekyylit imeytyvät limakalvoihimme jokaisella hengenvedolla. “Ehkä juuri hajun stimuloiva vaikutus sai alkumeressä kelluneen olion hajunuput kehittymään aivosoluiksi?” pohtivat tekijät. Myös kahden tanssijan suhde kulkee esityksen aikana alusta jonkinlaiseen loppuun: yhteydestä eroon ja ehkä tuhoon.
Tuoksujen voimakas vaikutus viiihtymiseemme, mielentilaamme, muistiimme ja haluihimme kulkee läpi tanssijoiden ilmaisun.
Kun tanssijat alkavat haistella toisiaan, he liikkuvat kuin olisivat kiinni toisissaan näkymättömällä kuminauhalla – tai tässä tapauksessa tuoksuilla. Liike voimistuu, näemme suuria taivutuksia ja kurotuksia monessa tasossa. Taustalla voimistuu jyrisevä tekninen ääni.
Tanssijat alkavat hamuta ilmaa – tai tuoksuja – suullaan, asettuvat altaan reunoille ja koukkivat sieltä kuin linnut. Liikkeen plastisuus vähenee, se muuttuu aggressiivisemmaksi ja mukaan tulee kouristuksenomaisia sarjoja ja voimakasta keskivartalon liikettä kuin tanssijoiden sisällä kuplisi jotain. Punainen valopylväs hohtaa kuin helvetissä.
Vesielementin lisäksi tilassa tuntuu ajoittain kahden tuulikoneen aikaansaamia henkäyksiä, joiden mukana ympäristöön leviää myös hentoja tuoksuja. Lopulta toinen tuulikone pyörittää kovalla teholla sumua, joka muodostaa erityisen vaikuttavan näyn tarkoin valaistussa hämärässä. Loppukuvassa tanssijat puskevat sitä kohti vastatuulesta huolimatta. Ehkä tuoksujen jumalat vetävät heitä puoleensa?
