maanantai toukokuu 6. 2024

Sinfoniaorkestereiden yleisömäärät kasvoivat viime vuonna

Tampere Filharmonia esiintyi viime syksynä jättikonsertissa yhdessä Eppu Normaalin kanssa. Kuva: Viliina Tolvanen

Orkestereilla menee yleisön suhteen hyvin, Suomen Sinfoniaorkesterit ry kertoo.

Suomen Sinfoniaorkesterit ry on tehnyt vuosikertomuksensa viime vuoden jäsenorkestereistaan. Orkestereiden konserttien yhteenlaskettu yleisömäärä vuonna 2016 oli 1 303 034 henkeä. Ulkomaankonserttien kuulijoita oli heistä yhteensä 134 887.

Tilastot kertovat, että vuoteen 2015 verrattuna kotimaan konserttien kuulijamäärä lisääntyi 33 959:lla hengellä ja ulkomaankonserttien kuulijamäärä yli 50 000:lla hengellä. Monimuotoisiin yleisötapahtumiin osallistui tämän lisäksi 117 753 henkeä, lähes 20 000 henkeä enemmän kuin vuonna 2015.

Talousvaikeuksista, valtionosuuksien leikkauksista ja kuntien kiristyneestä taloudesta huolimatta orkestereilla menee siis yleisön suhteen hyvin”, kertoo Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n tiedotteessa yhtiön toiminnanjohtaja Aila Sauramo.

Kansalaiset kaipaavat kulttuuria, tämä on hyvä muistaa nyt myös lähestyviä kuntavaaleja ajatellen.”

Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n vuosikertomus 2016 sisältää tarkat tilastot kaikkien ry:n jäsenorkestereiden konserteista, niiden yleisömääristä, orkestereiden taloudesta, levytyksistä ja kantaesityksistä. Löydät vuosikertomuksen kokonaisuudessaan täältä.

Tuoreimmat uutiset