perjantai maaliskuu 29. 2024

Teosto-ehdokkuudet jaettu

 

Olli Virtaperko vuonna 2011. Kuva: Maarit Kytöharju

Säveltäjä Olli Virtaperko on saanut Teosto-palkintoehdokkuuden teoksestaan Romer’s Gap – konsertto sähköisesti vahvistetulle sellolle ja orkesterille. Palkintoraati kuvailee teosta seuraavasti:

Tyylipuhdas konsertto, joka venyttää dynamiikan äärimmilleen. Teos liikkuu suvereenisti rankan särön ja sinfonisen kauneuden välillä. Virtaperkon sävellys antaa vahvistetun sellon mouruta kuin suuri eläin.”

Teosto-palkinto jaetaan 1–4:lle teokselle. Yhdelle teokselle jaettuna palkinto on suuruudeltaan 25 000 euroa, useamman kesken jaettuna 40 000 euroa. Viime vuoden ehdokkaiden tapaan vain yksi ehdokkaista on nainen: The Hearing -yhtyeen muusikko ja lauluntekijä Ringa Manner. Virtaperko on puolestaan jälleen ainoa klassisen musiikin ehdokas.

Voittajan valitsee raati, johon kuuluu muun muassa viime vuonna Teosto-palkinnon saanut säveltäjä Antti Auvinen (kamariooppera Autuus). Kaikki tiedot valitsijaraadeista ja muista ehdokkaista löydät täältä.

Tuoreimmat uutiset