Viikkokatsaus 10/2022: Musiikkimaailma jatkaa reagointiaan Ukrainan sotaan, ääniteteollisuus tahkosi ennätyksiä 2021

Olga Neuwirthille on myönnetty vuotuinen arvokas Ernst von Siemens -musiikkipalkinto. © Rui Camilo / EvS Musikstiftung

Viime viikonloppuna Rondo uutisoi venäläisartistien vastalauseista hyökkäykselle Ukrainaan. Ne eivät loppuneet siihen: VAN-lehti on koonnut useiden venäläisten soittajien, säveltäjien ja kapellimestarien tuomitsevia sanoja Putinin aggressiolle.

Lauantaina 12.3. Ylen järjestämän Ukraina-tukikonsertin ja Suvilahdessa kuultavan Indies for Ukraine -konsertin lisäksi muuallakin Suomessa on viime viikolla järjestetty useita varainkeruukonsertteja kriisiavun saamiseksi Ukrainaan. Ensi viikolla lisää tukikonsertteja on luvassa muun muassa Tampere-talossa, Kansallisteatterissa ja Jyväskylän Ilokivessä.

Ruotsin kuninkaallisen oopperan venäläinen ohjaaja Sergei Novikov on paljastunut Kremlin hallinnon työntekijäksi, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Ooppera palkkasi Novikovin ohjaamaan Pjotr Tšaikovskin Jolanta-oopperan tietämättä hänen toimivan Vladimir Putinin hallinnossa Kremlin julkisten projektien neuvoston johtajana. Myöhemmässä uutisessa HS:n haastattelemat lähteet eivät pidä todennäköisenä, että Novikov olisi toiminut tiedustelu- tai vakoilutehtävässä.

Venäjänsaksalainen kapellimestari Thomas Sanderling on eronnut tehtävistään Novosibirskin filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina. Lausunnossaan hän mainitsi syiksi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja totalitarismin voimistumisen Venäjällä. Sanderlingin, 79, uran painopiste on ollut Saksassa 1960-luvulta lähtien, mutta hän on syntynyt Novosibirskissä.

Venäläisen Pavel Sorokinin sopimus vierailuista Ison-Britannian kuninkaallisen baletin kapellimestarina on keskeytetty. Syyksi ooppera- ja balettitalo antaa tämän hetken tilanteen Ukrainassa. Sorokin työskentelee myös Moskovan Bolšoi-teatterin kapellimestarina. Royal Opera House on myös perunut omat vierailunsa Bolšoihin.

Ranskalaissyntyinen, mutta venäläistaustainen kapellimestari Ivan Velikanov puolestaan sai potkut Venäjällä kiinnityksistään Figaron häät -oopperaan Nižni Novgorodin kaupungissa. Ukrainan sodan alkamista seuraavana päivänä hän johti rauhan toivomisen eleenä Beethovenin Oodin ilolle ennen näytöstä – unohtaen, että kyseessä on myös EU:n virallinen hymni.

Kanadassa 20-vuotiaan, nuorten Tšaikovski-kilpailun v. 2014 voittajan pianisti Aleksandr Malofjevin resitaali peruttiin Vancouverissa. Järjestäjä kertoi, että “nykyisessä maailmantilanteessa he eivät voi järjestää sellaisten venäläistaiteilijoiden konserttia, jotka eivät julkisesti tuomitse sotaa”. Malofjev vastasi tähän omalla lausunnollaan, jossa hän sanoi “venäläisten tuntevan syyllisyyttä kamalasta ja verisestä päätöksestä, jota kukaan ei voinut ennustaa”. Myöhemmin hän kertoi toivovansa verenvuodatuksen loppumista Ukrainassa ja tuntevansa epämukavuutta lehdistön yhteydenotoista ja kannanottojen vaatimisesta, peläten Venäjällä asuvien perheenjäsentensä turvallisuuden puolesta.

Äänitebisneksen kolme maailmanjättiä Universal, Warner ja Sony ovat kaikki keskeyttäneet toimintansa Venäjällä. Musiikkialan toimijoiden Venäjä-boikotilta ei ole välttynyt myöskään Helsinki-halli (entinen Hartwall Areena), jonka omistajiin kuuluvat pakotelistalla oleva Rotenbergin perhe ja Gennadi Timtšenko: suuret tapahtumanjärjestäjät Live Nation ja All Things Live sekä lipputoimisto Ticketmaster ovat kieltäytyneet toimimasta Helsinki-hallissa.

Dublinin kansainvälinen pianokilpailu ja Kanadan Honensin kansainvälinen pianokilpailu ovat evänneet venäläispianistien osallistumisen tämänvuotisiin sarjoihinsa. “Olemme pahoillamme, että nämä nuoret pianistit joutuvat kärsimään Venäjän hallituksen tekemien brutaalien toimien vuoksi”, Honensin pianokilpailu sanoi tiedotteessaan.

Helsingin Messukeskukseen tälle keväälle suunniteltu Grease-musikaali on siirtynyt vuodella eteenpäin. AMFI Musicals -yhtiön produktion oli määrä saada ensi-iltansa 22. huhtikuuta. Toimitusjohtaja Johan Storgård viittasi tiedotteessa Ukrainan tilanteeseen, ja että “huoli ja epävarmuus ovat läsnä Euroopassa ja Suomessa”. Helsingin Sanomille hän kuitenkin kertoi lippujen menneen myös huonosti kaupaksi.

Helsingin Savoy-teatterissa hiljattain päättyneen Savoy JAZZFestin seuraavaksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu basisti Kaisa Mäensivu. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemiasta ja Manhattan School of Musicista ja työskennellyt New Yorkissa. Kaksi levyä yhtyeenjohtajana julkaissut Mäensivu voitti Riga Jazz Stage -bassokilpailun ensimmäisen sijan vuonna 2018, ja hänet on palkittu mm. Esko Linnavalli -sävellyspalkinnolla sekä Pori Jazzin nuorena taiteilijana. Hän seuraa tehtävässä Jukka Eskolaa.

New Yorkin filharmonikkojen kotisalin David Geffen Hallin remontti on valmistumassa kaksi vuotta etuajassa, ja 550 miljoonan dollarin peruskorjausbudjetti on pysynyt raamissaan. Ulkoa rakennus näyttää samalta, mutta sisätiloihin on tehty mittavia muutoksia. Aiheesta kirjoitti muun muassa Gramophone.

Itävaltalaissäveltäjä Olga Neuwirth on saanut mittavan, 250 000 euron arvoisen Ernst von Siemens -musiikkipalkinnon. Hiljattain myös arvostetun Grawemeyer-palkinnon saaneen Neuwirthin, 53, teokset risteävät usein musiikkiteatterin ja muiden taiteenalojen kanssa, ja käsittelevät väkivallan, suvaitsemattomuuden ja identiteetin kaltaisia yhteiskunnallisia teemoja. Tämän vuoden Ernst von Siemens -säveltäjäpalkinnot (jollaisen Neuwirth voitti jo 1999) puolestaan saivat Benjamin Attahir (Ranska), Naomi Pinnock (Iso-Britannia) ja Mikel Urquiza (Espanja).

Pariisissa toista kertaa järjestetyn, naiskapellimestareille suunnatun La Maestra -kilpailun voittajaksi on selviytynyt puolalainen Anna Sułkowska-Migoń, 26. Toiselle sijalle pääsi niin ikään Puolasta Joanna Ślusarczyk, 36, joka nähtiin myös viime syksyn Panula-kilpailussa. Kolmannen sijan sai espanjalainen Beatriz Fernandez Aucejo, 38.

Ranskalaiset Victoire de la Musique -musiikkipalkinnot on jaettu keskiviikkona 9. maaliskuuta. Vuoden säveltäjän palkinnon sai Kaija Saariaho oopperastaan Innocence, vuoden äänitteen palkinnon säveltäjä Thierry Escaich Cris-oratoriosta Ranskan radion filharmonikkojen äänitteellä, kapellimestarina Mikko Franck. Laulajapalkinnon sai baritoni Ludovic Tézier, instrumenttisolistipalkinto jaettiin sellistien Sol Gabetta ja Emmanuelle Bertrand kesken. Nousevan kapellimestarikyvyn palkinnon sai Pierre Dumossaud, nousevan instrumentalistin palkinnon viulisti Manon Galy ja nousevan laulajan palkinnon mezzosopraano Eugénie Joneau.

12. kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun esikarsintaraati on valinnut 49 nuorta viulistia kilpailemaan Helsingissä 18.–29.5.2022 järjestettävässä kilpailussa. Vuoden 2020 syksyltä koronapandemian takia tämän vuoden keväälle siirrettyyn kilpailuun saapui ennätysmäärä hakemuksia. Suomalaisista mukaan valikoituivat Otto Antikainen, Adrián Ibáñez-Resjan sekä Kasmir Uusitupa. Kaikki kilpailijat on listattu täällä.

Merikanto-laulukilpailun ensi kesän välieräosallistujat on valittu. Taidekeskus Salmelan järjestämän kilpailun välierä ja finaali kisataan heinäkuussa Mäntyharjun kirkossa. Sekä isä Oskar että poika Aarre Merikannon musiikista koostuvan laulukilpailun välierissä laulavat sopraano Jenni Liikaoja, Jalasjärvi; mezzosopraano Ruusu-Maaria Brousseau, Helsinki; sopraano Helianna Herkkola, Lempäälä; baritoni Toni Hintsala, Tuusula; baritoni Henri Jussila, Raisio; baritoni Kristian Lindroos, Helsinki; sopraano Marianne Montonen, Vantaa; sopraano Olivia Moss, Espoo; sopraano Saara Puolitaival, Oulu; sopraano Heta Sammalisto, Karstula; baritoni Henri Tikkanen, Hannover ja sopraano Maria Turunen, Helsinki.

Japanilaispianisti Shunta Murimoto, 17, on voittanut Hastingsin kansainvälisen pianokilpailun. Hän soitti finaalissa Robert Schumannin pianokonserton Royal Philharmonic Orchestran kanssa. Palkintosummana Murimoto sai 15 000 puntaa. Toisen palkinnon sai brittiläinen Thomas Kelly, kolmannen ja neljännen sijan venäläiset Mariamna Sherling ja Aleksandr Kljutško.

Jyväskylän kaupungin vuoden 2022 kulttuuripalkinto myönnettiin Korpilahdella toimivan Alkio-opiston viime syksynä aloittaneelle hip hop -opintolinjalle. Vuoden kestävissä opinnoissa aihealueina ovat mm. musiikin tuottaminen, räppäys, DJ:nä toimiminen, break-tanssi ja graffitimaalaus. Linja perustettiin Kulttuuriyhdistys TUFF!:n aloitteesta, ja sen johtavana opettajana toimii Pyry Jaala. Palkinnon suuruus on 5000 €.

Musiikkibisnesuutisia: Yhdysvaltojen ääniteteollisuuden keskusliiton RIAA:n vuoden 2021 tilastojen mukaan Yhdysvaltojen äänitealan yhteenlaskettu liikevaihto oli noussut ennätykselliseen 15 miljardiin dollariin – tosin inflaatiokorjattuna vuosi 1999 on yhä ollut alan huippuvuosi. Tähän lasketaan sekä fyysisten äänitteiden myynti että valtaosan liikevaihdosta (n. 12,4 mrd $) käsittävä ei-fyysinen striimaus. Ensimmäistä kertaa mukana luvuissa oli myös sosiaalisen median alusta TikTok. Vinyylin markkinaosuus nousi miljardiin dollariin ensimmäistä kertaa vuoden 1986 jälkeen.

Mitä TikTokiin tulee, tämä megasuosittu some-alusta on avaamassa ensimmäistä kertaa musiikintekijöille ja artistille mahdollisuuden ansaita rojalteja palvelun kautta. Tähän mennessä TikTok on tarjonnut muusikoille lähinnä näkyvyyttä vailla sen kummempia suoria tuloja. Aiheesta kirjoitti Protocol.

Vuonna 2016 kuolleen laulaja-lauluntekijä Leonard Cohenin perikunta liittyy viime vuosina kasvaneeseen teosoikeuksien myyjien joukkoon. Perikunta myi rojaltioikeudet Cohenin teoksista hänen uransa alusta aina vuoteen 2000 saakka, sekä tekijänoikeudet ja rojalti- ja kustannusoikeudet vuosien 2001–2016 teoksista. Oikeudet osti Hipgnosis-yhtiö, jonka kanssa sovittua kauppasummaa ei ole tuotu julkisuuteen.

Musiikin verkkomyynnin Bandcamp-alusta on myyty videopeliyhtiö Epic Gamesille. Kauppahintaa ei ole tuotu julkisuuteen. Bandcamp on ollut monelle signeeraamattomalle artistille ja yhtyeelle tärkeä alusta oman musiikin striimaamiseen ja myymiseen, ja kauppa Epicille onkin herättänyt monenlaisia kysymyksiä ja kritiikkejä. Aiheesta kirjoittavat mm. Guardian ja Pitchfork.

Kuolleita: Ranskalainen vanhan musiikin spesialisti René Clemencic on kuollut 94 vuoden iässä. Hän aloitti soittouransa pianolla ja nokkahuilulla, päätyen ensin opiskelemaan filosofiaa ja myöhemmin musiikkia Wienissä, Berliinissä ja Nijmegenissä. Hän perusti vuonna 1953 Musica Antiqua -yhtyeen, joka oli ensimmäisiä keskiajan, renessanssin ja barokin musiikkia periodisoittimilla soittanut yhtye. Clemencic Consort -yhtye puolestaan sai alkunsa 1968. Clemencic myös työskenteli säveltäjänä sekä opetti korkeakoulutasolla nokkahuilua, musiikinfilosofiaa ja notaation historiaa.

Yhdysvaltalainen jazzkornetisti, säveltäjä ja opettaja Ron Miles kuoli 58-vuotiaana harvinaiseen sairauteen. Denverissä asuva Miles soitti useiden sukupolvensa tärkeiden jazznimien, kuten Joshua Redmanin, Jason MoraninBill Frisellin ja The Bad Plus -yhtyeen levytyksillä, ja johti omaa Blue Note -yhtiölle levyttänyttä kvintettiään.

Säveltäjä ja muusikko Jukka Ruohomäki on kuollut kotonaan Oulussa 74 vuoden iässä 8. maaliskuuta. Hän oli kotimaisen elektronisen musiikin edelläkävijöitä ja työskenteli uransa alussa mm. Erkki Kurenniemen, Hectorin ja Pekka Strengin kanssa. Hän työskenteli pitkään Yleisradion ja Helsingin yliopiston elektronisen musiikin studioissa ja teki aikanaan mm. Ylen uutisten ja Finnkinon tunnusmusiikit, ennen kuin siirtyi opettamaan Oulun konservatoriolle 1990-luvun lopussa.

Edellinen artikkeliTuomaristo kehui Juhani Heinonen -viulukilpailun korkeaa tasoa
Seuraava artikkeliAhon konsertto oli impressionistinen tuulahdus neuvostosäveltäjien pakkoraamien välissä