Viikkokatsaus 32/2020: Leon Fleisher kuollut, Salzburgin festivaali käynnistyi, viulunrakentajat vaikeuksissa

Leon Fleisherin konserttiura keskeytyi oikean käden hermosairauteen. Kuva vuodelta 1963.

Pianisti Leon Fleisher on kuollut 2. elokuuta 92 vuoden iässä. Amerikkalainen Fleisher voitti parikymppisenä arvostetun Kuningatar Elisabeth -pianokilpailun ja konsertoi kansainvälisellä huipputasolla, kunnes 36-vuotiaana hänen oikea kätensä lakkasi toimimasta fokaalidystonian vuoksi. Muusikkojen kammoaman hermosairauden seurauksena hänen ohjelmistonsa rajoittui vain vasemman käden pianokappaleisiin. 2000-luvun puolella oireita saatiin hoidettua tarpeeksi, jotta Fleisher pääsi palaamaan konserttilavoille. Sillä välin hän oli ehtinyt kuitenkin luoda maineen opettajana Peabody Institutessa, Curtis Institute of Philadelphiassa ja Tanglewoodissa. Hänen oppilainaan ovat olleet mm. Yefim Bronfman ja Yuja Wang.

Salzburgin oopperafestivaali käynnistyi 1. elokuuta ja kestää kuun loppuun saakka. Festivaali on poikkeus muiden peruttujen suurten musiikkitapahtumien keskellä, mutta sekin on joutunut karsimaan ohjelmaansa, määräämään hengityssuojainten käytön pakolliseksi ja huolehtimaan turvaväleistä. Tavanomaisen yli 200 000 pääsylipun sijaan on myynnissä ollut vain 76 000 kappaletta, ja amerikkalaiset, venäläiset ja aasialaiset vieraat loistavat poissaolollaan. Festivaalin alusta on kirjoittanut muun muassa New York Times.

Kotimaisia uutisia: Musiikkimuseo Fame osallistuu hyväntekeväisyyshuutokauppaan, jolla kerätään varoja suomalaisille muusikoille. Suomalaisten (populaari)muusikkojen lahjoittamista esineistä ja asioista saatavat varat ovat osa Anna sen soida -kampanjaa. Varat kanavoidaan Musiikin edistämissäätiön tukina muusikoille, joiden tuloihin pandemia on pahasti osunut. Esineet ovat nähtävissä musiikkimuseo Famessa Helsingissä.

Helsinkiin avataan 15.8. uusi elävän musiikin konserttipaikka. Astoria Klubi -nimeä käyttävä tila löytyy Isolta Roobertinkadulta Astoria-salin yhteydestä. Klubi saa oman jazzfestivaalin 9.–11.10. ja isännöi myös trumpetisti Kalevi Louhivuoren kuratoimaa Free Fall -konserttisarjaa.

Viime vuonna tulipalosta kärsineen Pariisin Notre-Damen katedraalin urkujen korjauksen arvioidaan valmistuvan vuonna 2024, kirjoittaa Diapason. Katedraalin kuuluisat Cavaillé-Coll-urut selviytyivät huomattavan vähin vahingoin tulipalosta. 8000-pillisen soittimen korjauksen ja puhdistuksen arvioidaan olevan valmis 16.4.2024 suunniteltuun konserttiin mennessä.

Cremonalainen viulunrakennusperinne on koronaviruspandemian vuoksi vaikeuksissa, kirjoittaa BBC. Matkailun tyrehdyttyä muusikot eivät pääse testaamaan soittimia, orkesterien tilaukset ovat jäissä, eikä useita alan suuria soitinmessuja järjestetä. Cremonan viulunrakentajakonsortion puheenjohtaja Giorgio Grisales arvelee joka toisen valmistajan olevan taloudellisissa vaikeuksissa. Kaupungissa valmistetaan vuosittain jousisoittimia 5 miljoonan euron edestä.

Los Angelesissa jo aiemmin syyskautensa peruneiden Filharmonikkojen seuraan liittyy Los Angelesin oopperatalo, joka peruutti kaikki neljä syyskauden tuotantoaan. Myös Los Angeles Master Chorale -ammattikuoro siirsi koko 2020–21-kauttaan vuodella eteenpäin, tehden samalla (vähintään) seuraavaa viittä vuotta koskevan lupauksen ohjelmistopolitiikasta, jossa puolet esitettävistä teoksista ovat taidemusiikissa aliedustettujen säveltäjien, kuten naisten tai ei-valkoisten, kynistä.

Yhdysvaltalaisen Smithsonian-instituutin kansan- ja perinnemusiikkijulkaisuista vastaavan Folkways-levy-yhtiön johtaja Huib Schippers on irtisanottu, kertoo Songlines-lehti. Smithsonian ei ole kommentoinut päätöstä. Billboard-lehden 75 tärkeimmän musiikkialan vaikuttajan joukkoon nostama Schippers aloitti työssään vuonna 2016, paransi yhtiön julkaisujen saavutettavuutta Internetissä ja käänsi tappiollisen Folkwaysin voittoa tuottavaksi kahdessa vuodessa. Folkwaysin arkistosta löytyy yli 60 000 tallennetta kansanmusiikkia ympäri maailman.

Edesmenyt kapellimestari Claudio Abbado on Italiassa postuumisti todettu syyttömäksi veropetoksiin kuusi vuotta kuolemansa jälkeen, kirjoittaa Diapason. Abbadon veroilmoituksesta lähti vuonna 1976 Lombardian maakunnan poliitikkojen toimesta tutkimus, joka saatiin päätökseen 16. heinäkuuta 2020.

Ranskassa Présence Compositrices -järjestö on lanseerannut Demandez à Clara (Kysykää Claralta) -tietokannan, josta löytyy naissäveltäjiä sekä heidän teoksiaan. Tällä hetkellä tietokantaan on kerätty yhteensä 4662 teosta 770 säveltäjältä vuosilta 1618–2020, ja tietokantaan päivitetään 4000 teosta lisää syksymmällä. Suomalaisia säveltäjiä mukana on toistaiseksi vain seitsemän.

Tähtitenori Andrea Bocelli on tyrmistyttänyt kotimaassaan Italiassa julkisella puheenvuorollaan, jossa hän vähätteli covid-19-viruksen vaaraa. ”En tunne ketään, joka olisi joutunut tehohoitoon”, itsekin keväällä koronaviruksen sairastanut Bocelli lausui. Jouduttuaan lauseistaan kritiikin kohteeksi Bocelli pyysi myöhemmin anteeksi ja kertoi ”tulleensa väärinymmärretyksi”. Koronavirukseen on Italiassa kuollut yli 35 000 henkeä. Aiheesta kirjoitti Le Figaro.

Ranskalainen vanhan musiikin orkesteri Ensemble Correspondances haluaa nostaa klassisen musiikin hiilijalanjäljen puheenaiheeksi orkesterien ja muiden toimijoiden kesken. Ympäristönäkökulma on orkesterin mukaan ollut osana sen toiminnan suunnittelua vuodesta 2017. Yhtye muun muassa on vaihtanut lentomatkat junaan konsertoidessaan Euroopassa, maksaa lentojen osalta päästökompensaatiot, suosii ympäristösertifioituja majoituksia ja paikallisia ruoantuottajia, sekä vuokraa konserttikalustoa paikan päältä kuljetusten sijaan. Tämän lisäksi se on perustanut orkesterien välisen työryhmän ARVIVA:n lobatakseen ympäristötekoja klassisen musiikin kentällä. Aiheesta on kirjoittanut Gramophone.

Kapellimestari Roderick Cox kävi kesän aikana, George Floydin surmaamisen jälkimainingeissa, keskustelua kolmen muun menestyneen afroamerikkalaisen kapellimestarin kanssa kokemuksistaan siitä, miten he ovat kokeneet ihonvärin vaikutuksen työskennellessään sinfoniaorkesterien ja klassisen musiikin parissa, jossa tummaihoiset muusikot ovat yhä harvalukuisia. San Francisco Classical Voice on muokannut artikkelissaan Coxin, Michael Morganin, Thomas Wilkinsin ja Jonathon Heywardin keskustelun tekstimuotoon. Samasta teemasta on heinäkuussa kirjoittanut myös The Washington Post.

Edellinen artikkeliSuomeen ehdotetaan perustettavaksi kulttuurialojen eettinen toimielin
Seuraava artikkeli90 vuotta täyttävä Jorma Panula: ”Musiikki on kansalle tarkoitettua, ja silloin voi tehdä, mitä itse tykkää”