Viikkokatsaus 42/2020: Saleja suljetaan maailmalla, mutta soittimet käyvät kaupaksi

Gambisti Jordi Savall on joutunut koronaviruksen saaliiksi. © David Ignaszewski

Tiukentuvat säädökset koronavirustartuntojen hidastamiseksi ovat vaikuttaneet jälleen musiikkielämään useissa maissa. Alankomaissa valtiovalta päätti tällä viikolla sulkea konserttisalit kuukauden ajaksi. Milanon ooppera La Scala lykkäsi joulu-maaliskuun kautensa julkaisua. Ranskassa presidentti Emmanuel Macron julisti öisen ulkonaliikkumisikiellon alkavaksi klo 21, mikä aiheuttaa omat ongelmansa konserttisalien jo varmistetuille iltaohjelmille. New Yorkin filharmonikot peruivat koko kevätkauden 2021. Tukholmassa oopperalaulajat protestoivat julkisella ulkoilmaesiintymisellä kulttuuritapahtumien yleisön rajoittamista 50 henkilöön. Koronavirustartunnan saaneiden tähtimuusikoiden joukkoon liittyi vanhan musiikin mestari Jordi Savall. Suomessa Vaasan kaupunginorkesteri  ja Vaasan kaupunginteatteri ovat peruneet lokakuun esityksensä maakunnassa pahentuneen koronatilanteen takia.

Soitinvalmistajille korona-aika on kuitenkin tuottanut positiivisia yllätyksiä. New York Times kirjoitti hiljattain, kuinka Fenderin ja Martinin kaltaiset kitaroiden klassikkovalmistajat ovat kasvattaneet liikevaihtoaan merkittävästi koronapandemian alettua. Kitaravalmistajat ovat vuosia olleet laskusuhdanteessa tätä ennen. Helsingin Sanomien jatkojutun mukaan myös Suomessa Soitin Laine ja F-Musiikki ovat huomanneet myynnin kasvun etenkin verkkokaupan puolella; suosikkituote on ollut ukulele.

Kouvolan kaupungille on luovutettu 2340 nimen adressi, joka pyytää turvaamaan Kymi Sinfoniettan rahoitusta. Suunnitelmat leikata rahoitusta ovat pienentyneet kaupunginhallituksessa, mutta ovat silti 10 prosentin laajuiset. Kouvolalaisten sekä orkesterin toisen kotikaupungin Kotkan asukkaiden lisäksi allekirjoittajien joukossa on kansainvälisesti tunnettuja nimiä, kuten säveltäjät Arvo Pärt ja Kaija Saariaho sekä kapellimestarit Pietari Inkinen ja Hannu Lintu. Asiasta uutisoi Kouvolan Sanomat.

Naantalin musiikkijuhlien uudeksi toimitusjohtajaksi 1.11.2020 alkaen on valittu Suvi Innilä. Väistyvä toimitusjohtaja Tiina Tunturi jää eläkkeelle toimittuaan tehtävässä 23 vuoden ajan. Viitasaarella puolestaan Musiikin aika -festivaali hakee toiminnanjohtajaa viimeistään vuodenvaihteessa alkavaan vakituiseen työsuhteeseen. Nykyinen toiminnanjohtaja Mikko Leppänen ehti olla tehtävässä vain pari vuotta.

Kuolleita: Kanadalainen sopraano Erin Wall menehtyi rintasyöpään 8. lokakuuta 44 vuoden iässä. Wall oli Cardiffin laulukilpailun finalisti 27-vuotiaana ja esiintyi oopperataloissa niin Amerikassa kuin Britanniassa, muun muassa hypäten Karita Mattilan saappaisiin päivän varoitusajalla Chicagossa vuonna 2004.

Amerikkalainen säveltäjä ja puhallinsoittaja Jon Gibson menehtyi 12. lokakuuta 80 vuoden iässä. Gibson oli tunnettu yhteyksistään minimalistisäveltäjiin, ja soitti muun muassa Philip Glassin yhtyeessä 1960- ja 70-luvuilla sekä oli kantaesittämässä Terry Rileyn ja Steve Reichin merkkiteoksia.

 

Edellinen artikkeliDalia Stasevska ehdolla Royal Philharmonic Societyn Vuoden kapellimestariksi
Seuraava artikkeliSibelius-Akatemian opettajien seksuaalinen väärinkäytös jälleen esillä