Viikkokatsaus 48/2021: Mikkelin orkesteri säästyi, Savonlinnaan uusi kuoromestari, Alvin Lucier kuollut

Kansallisbaletin 1. solistitanssija Violetta Keller Sergei Popovin kanssa. © Roosa Oksaharju / Kansallisbaletti

Mikkelin kaupunginorkesterin yltä ovat akuuteimmat uhkapilvet poistuneet. Yleisradio uutisoi kaupungin yhteistoimintaneuvottelujen päättyneen, eikä kaupunki aio irtisanoa, osa-aikaistaa tai lomauttaa työntekijöitään. Orkesterin tulosta pyritään parantamaan vaihtoehtoisilla toimenpiteillä.

Uudet musiikki-instituutiot ovat ottaneet tai ottavat lähiaikoina käyttöön koronapassin. Esimerkiksi Radion sinfoniaorkesterin konserteissa on koronapassia vaadittu joulukuun alusta lähtien, ja Sinfonia Lahti ottaa sen käyttöön itsenäisyyspäivänä osana Sibeliustalon laajempaa linjausta.

Maailman musiikin keskus on avannut äänitearkistonsa ja kirjastoaineistonsa Finna-hakupalvelun alle, jossa mm. suomalaiset yliopistot ja korkeakoulut toimivat. Lisäyksen myötä Finnaan tulee 18 000 nimikettä lisää kirjoja, nuotteja, äänitteitä, filmejä sekä soittimia maailman eri musiikkikulttuureista. Äänitearkistossa on kenttämatkoilla tehtyjä äänityksiä sekä Global Mobile  -studion musiikkiäänityksiä ja haastatteluja. Lisäksi saatavilla on Kulttuuriosuuskunta Uulun sekä Kanteleliiton ja Suomen Kansanmusiikkiliiton kirjasto- ja arkistoaineistoa.

Lappeenrannassa 3.–5.12. tapahtuva Ja kitara soi -festivaali järjestetään tänä vuonna viimeistä kertaa. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2001, ja sen taiteellisena johtajana toimii Jyrki Myllärinen.

Palkittuja: Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali on tänä vuonna myönnetty kymmenelle taiteilijalle tai tutkijalle. Heistä kaksi on tehnyt elämäntyönsä musiikin parissa: oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano sekä musiikintutkija, kansanmuusikko Hannu Saha. Toisin kuin viime vuonna, harvinaisempia kunniamerkkejä ei tänä vuonna myönnetty taiteen edustajille.

Kansallisbaletin 1. solistitanssija Violetta Keller, 21, on saanut Outi ja Jan Vapaavuoren säätiön tanssipalkinnon. Keller vastaanotti 5 000 euron suuruisen palkinnon Kansallisoopperan ja -baletin näyttämöllä Pähkinänsärkijän ja Hiirikuninkaan esityksen yhteydessä lauantaina 27. marraskuuta. Perustelujen mukaan Keller on nuoresta iästään huolimatta ”osoittanut kypsyyttä tanssijana niin klassisen baletin kuin nykytanssinkin rooleissa ja suorastaan hypnotisoi katsojan tanssiessaan sekä abstrakteissa että tarinallisissa baleteissa”.

Saksan orkesterisäätiön vuoden 2021 innovaatiopalkinto on myönnetty Dortmundin filharmonikoille. 25 000 euron palkinto myönnettiin orkesterin musiikkikasvatuksellisesta työstä mobiilisovelluksineen.

Trondheimissa järjestetyn Prinsessa Astrid -viulukilpailun (kilpailu on joka toinen vuosi viulisteille, joka toinen kapellimestareille) tämän vuoden 160 000 Norjan kruunun pääpalkinnon voittaja on japanilainen Yukari Ohno, 26. Toisen palkinnon sai yhdysvaltalainen Karen Su, 23, ja kolmannen vasta 16-vuotias puolalais-saksalainen Marie Helling.

Kiinalaisviulisti Qingzhu Weng (s. 2001) on voittanut ensimmäisen palkinnon Ranskassa järjestetyssä kansainvälisessä Mirecourtin viulukilpailussa. Weng on aiemmin voittanut ensimmäisen palkinnon belgialaisessa Ysaÿe-kilpailussa vuonna 2018. Mirecourtissa toisen palkinnon sai eteläkorealainen Gawon Kim ja kolmannen australialainen Victoria Wong.

Bratislavassa järjestetyssä Johann Nepomuk Hummel -pianokilpailussa ensimmäisen palkinnon sai tšekki Robert Bily (s. 1997). Toisen palkinnon jakavat eteläkorealainen Sunah Kim ja espanjalainen Leon de María.

Italialaispianisti Davide Ranaldi on voittanut Venetsiassa järjestetyn Premio Venezia -pianokilpailun. Toisen palkinnon on saanut Kostandin Tashko.

Nimitysuutisia: Savonlinnan oopperajuhlien uudeksi kuoromestariksi on nimetty 42-vuotias itävaltalainen Jan Schweiger. Hän seuraa tehtävässä Matti Hyökkiä. Kuoromestarin vastuulla on oopperajuhlakuoron taiteellinen ja hallinnollinen johtaminen, työn suunnittelu ja kehittäminen. Schweiger on työskennellyt kuoromestarina ja kapellimestarina Flanderin oopperassa Belgiassa vuodesta 2014. Aiemmin hän on johtanut mm. Heidelbergin oopperan kuoroa ja laulanut Wienin maineikkaassa Arnold Schönberg -kuorossa.

Pariisissa toimivan Ensemble Intercontemporainin seuraavaksi taiteelliseksi johtajaksi on nimetty ranskalainen Pierre Bleuse, 44. Hän aloittaa kautensa 2023, seuraten tehtävässä kymmenen vuotta toiminutta Matthias Pintscheriä. Alkujaan ammattiviulistina työskennellyt Bleuse aloitti vastikään Odensen sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Pierre Boulez’n perustama Ensemble Intercontemporain on maailman tunnetuimpia nykymusiikkiorkestereita.

Tenori Juan Diego Flórez on nimetty Italian Pesarossa järjestettävän Rossini-oopperafestivaalin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Perulainen Flórez esiintyi festivaalilla ensimmäisen kerran vuonna 1996. Hänen kautensa alkaa tammikuussa 2022.

Kuolleita: Yhdysvaltalainen säveltäjä Alvin Lucier on kuollut 1. joulukuuta 90 vuoden iässä. Kuolinsyyksi on ilmoitettu kaatumisesta johtuneet komplikaatiot. Yale- ja Brandeis-yliopistoissa sekä stipendillä Roomassa opiskellut Lucier alkoi 1960-luvulla seurata John Cagen ja David Tudorin kaltaisten avantgardistien jalanjäljissä. Hänen teoksensa käsittelevät usein äänen fyysisiä ominaisuuksia ja suhdetta esitysympäristöön, ja jo 1960-luvulla sisälsivät tilataidetta, nauhoituksia, mikrofonitekniikoita, bioantureita ja muuta elektroniikkaa.

Brittiläinen mezzosopraano Pamela Helen Stephen on kuollut 57 vuoden iässä. Pääosa hänen urastaan keskittyi Britanniaan, aloittaen Opera Northista ja Walesin kansallisoopperasta, ja myöhemmin laulaen English National Operassa ja Royal Operassa. Stephen myös lauloi yli 30 levytyksellä, joista suurin osa Chandos-levymerkille.

Yhdysvaltalainen laulaja-laulunkirjoittaja Joanne Shenandoah on kuollut 64 vuoden iässä. Irokeesien oneida-kansaan kuulunut Shenandoah oli kuuluisimpia Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen muusikkoja, ja hänet palkittiin uransa aikana yli 40 palkinnolla, mm. Grammylla sekä Amerikan alkuperäiskansojen musiikkipalkintojen elämäntyöpalkinnolla.

Edellinen artikkeliSäveltäjä Osmo Tapio Räihälän nykymusiikkia avaava kirja voitti Tieto-Finlandian
Seuraava artikkeliAika- ja paikkahaasteet heittivät kapuloita We Jazzin rattaisiin