Sebastian Fagerlundin ooppera Höstsonaten perustuu Igmar Bergmanin elokuvakäsikirjoitukseen, mutta itse elokuva on syytä unohtaa teosta katsoessa. Niin teki säveltäjäkin halutessaan välttää suoria vaikutteita. Oikeastaan lopputuloksen erilaisuus vasta perusteleekin uutuuden – muuten aihe olisi ollut oopperaksi outo. Realistisen kamarinäytelmän psykologisesta paljaudesta ei ole jäljellä paljoakaan. Sen sijaan ooppera nostaa esiin menneisyyden muistojen, unen ja alitajunnan kerroksia kiehtovalla tavalla. Elokuvassa äidin ja tyttären traumaattinen suhde tulee esiin ahdistavana syyttelynä. Oopperassa yksityinen ja realistinen nousevat yleisiin ja unenomaisiin mittoihin. […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
