Idea on poikkeuksellinen, mutta toimiva. Näyttelijä Heidi Herala näyttelee oman itsensä fiktiivistä hahmoa ja kannustaa samalla katsojia ratkomaan kirjailija Marja-Liisa Vartion arvoituksia.
Kun Vartio (1924‒1966) kuoli, Heidi oli kuuden. Vartion lyriikkaan ja proosaan Herala syventyi vasta paljon myöhemmin, mutta sitäkin intensiivisemmin. Lukijana ja näyttelijänä häntä kiehtoivat erityisesti Vartion unet, jotka toistuvat ja varioituvat kautta kaunokirjallisen tuotannon. Ei ihme, että Vartion viidestä romaanista kenties kuuluisin, Kaikki naiset näkevät unia, tähdentää asiaa jo otsikossaan.
Lahden kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä kuljetaan nyt samoissa jalanjäljissä. Maan ja veden välillä lähtee liikkeelle maanläheisyydestä ja päätyy lopulta hyvin konkreettisesti veden elementtiin. Lintuihin viitataan tuon tuostakin niin repliikeissä kuin visuaalisessa ilmaisussa.
Sinna Virtanen kulkee tekstin kirjoittajana ja esityksen ohjaajana omia polkujaan niin kuin monesti aikaisemminkin. Hän on toistuvasti irrottautunut realismista ja hakeutunut myyttisiin maailmoihin. Vartion varhaistuotannolle uskollisesti myyttisen rinnalla esiintyy usein nimenomaan tarullisuuden käsite. Jopa šamanismiin voi perustellusti viitata Vartion yhteydessä.
& Espoon teatteriin viime vuonna valmistunut Arakhne on Virtasen viimeaikaisen tuotannon kenties merkittävin työ. Tuoretta lahtelaisohjausta voi pian verrata Viirus-teatterissa uusintaensi-iltansa maaliskuussa saavaan teokseen Versailles, jonka Virtanen on valmistanut yhteistyössä Jussi Sorjasen kanssa.
Maan ja veden välillä on kantaesitys, mutta Virtanen on työstänyt aihepiiriä jo kymmenisen vuotta. Taustasta on hyvä tietää, että juuri Herala on tutustuttanut Virtasta Vartion tuotantoon ja että Virtanen arvostaa suuresti Helena Ruuskan Vartio-elämäkertaa Kuin linnun kirkaisu. Ruuskan teos onkin hyvä tuntea, sillä ainakin pari yksityiskohtaa saattavat jäädä katsojalle epäselviksi.
Mutta mistään tarkasta elämäkertanäytelmästä ei nyt ole kysymyskään. Virtanen on kirjoittanut ja ohjannut kokonaisuuden, jossa sykkii ennen kaikkea runoilijan unimaailma. Niin kuin Arakhnessa ja Versaillesissa kysymys on teoksesta, jota kannattelevat tyystin omintakeiset teatteri-ilmaisun muotorakenteet. Uni ja alitajunta ovat ratkaisevasti merkityksellisempiä kuin arkikokemukset.
Kolmesta näytöksestä tai jaksosta ensimmäistä hallitsee Heralan vakuuttavan roolihahmon katsojille suunnattu vangitseva puhe, joka johdattelee Vartion elämästä poimittuihin yksityiskohtiin. Toinen näytös tuo mukaan joukon niitä kulttuurihistoriasta nykykatsojillekin tuttuja henkilöhahmoja, joiden keskuudessa Vartio eli.
Teatterillisesti ylivoimaisesti paras kolmas jakso nostaa näkyville Vartion lyriikasta ja proosarunoista tutun unimaailman ja alitajunnan.
Esityksen kirjallisista viittauksista kannattaa nostaa esille erityisesti yksi, proosarunon tai novellin lajipiirteet täyttävä teksti nimeltä Vatikaani. Tekstiä ei sen paremmin esitellä, mutta Vartion tuotantoa tunteva tietää, että ensimmäisen kerran kirjailija julkaisi tämän tekstinsä vuonna 1952 nuoren Jörn Donnerin perustamassa kulttuurilehdessä Arenassa. Vuosi oli sama, jona ilmestyi Vartion esikoisrunokokoelma Häät. Vatikaani ilmestyi painettuna jo ennen kuin Vartion Italian-matka toteutui; juuri tämän matkan suunnitelmat mainitaan esityksen repliikeissä.
Vatikaani-teksti, johon esityksen loppujakso osaltaan perustuu, viittaa surrealismiin ja symboloi samalla maalaisista lähtökohdista urbaaniin yhteisöön siirtyneen kirjailijan tilannetta. Samalla se kuvastelee Vartion kirjallisen tuotannon varhaisvaihetta, johon kytkeytyy koko Maan ja veden välillä -esityskin. Siksi voi vain toivoa, että jatkokäsittelyn saisivat Vartion viisi romaania ja toinen avioliitto, jossa puoliso Paavo Haavikko oli sangen toisenlainen kuin tässä esityksessä tavattava taidekauppias Valter Varpio.
Maan ja veden välillä rakentuu kahden intensiivisen roolityön hallitsemana esityksenä. Vaikka Heralan osuus jää toisessa näytöksessä alkua vähemmälle huomiolle, se loppujaksossa nousee uudestaan yhtä voimakkaaksi kuin Aurora Mannisen yksityiskohtia myöten hiottu Vartio.
Markus Järvenpää ehtii luonnehtia Sisko Wilkamasta, Marja-Liisan kouluaikojen äidinkielenopettajasta, unohtumattoman henkilökuvan. Järvenpään isohko roolityö Valter-puolisona jää hiukan piirteettömäksi. Saana Hyvärinen luo osuvaa kuvaa Vartion lähipiirin henkilöhahmoihin kuuluvasta kuvataiteilija Eila Hiltusesta, samoin Henna Wallin Anja Vammelvuosta ja Tuomas Anhavasta.
Ensiarvoisen tärkeää on, että Herala ja Aurora Mannisen keskushenkilö Marja-Liisa kohtaavat jännitteisessä päätösjaksossa. Unimaailma saa rinnalleen ne näennäisen ristiriitaiset ainekset, joista se on kummunnut.
Maan ja veden välillä. Kantaesitys Lahden kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 21. 1. Teksti ja ohjaus Sinna Virtanen, lavastus- ja pukusuunnittelu Samu-Jussi Koski, valo- ja videosuunnittelu Jenni Pystynen, äänisuunnittelu Tommi Raitala, naamioinnin suunnittelu Anu Reijonen, rooleissa Heidi Herala, Saana Hyvärinen, Markus Järvenpää, Aurora Manninen, Henna Wallin ja Miikka Wallin sekä muusikko Martti Peippo.
